BI-ratkaisu toi modernin raportoinnin hyödyt Hasan & co:lle
Hasan-ryhmä on brändien kumppani, hasan-ryhmän muodostavat hasan & partners, Perfect Fools ja frankly partners. Hasan & partners ja Perfect Fools ovat kansainvälisesti tunnustettuja ja palkittuja luovia toimistoja. Frankly partners on erikoistunut tekemään liiketoiminnasta ja brändeistä asiakaskeskeisiä. Ryhmässä työskentelee lähes 140 brändistrategioiden, luovan tarinankerronnan, brändien ja kokemusten muotoilun sekä viestinnän ja konsultoinnin ammattilaista Helsingissä ja Tukholmassa. Hasan & partnersin asiakkaita ovat niin isot kansainväliset yhtiöt, kuin suomalaiset yritykset. Hasan & partnersin töitä on palkittu useilla Cannes-leijonilla sekä muilla kansanvälisillä markkinointialan tunnustuksilla.
Pohjoismaiden suurimpiin markkinointialan ja asiakaskokemuksen yhtiöihin kuuluva Hasan & co aloitti yhteistyön Visionbayn kanssa vuonna 2017, jolloin yritysryhmässä alettiin etsiä korvaavaa ratkaisua silloiselle BI-työkalulle. Sen käytössä haasteita aiheutti muun muassa raskas ja manuaalinen ylläpito.
- Vanhassa järjestelmässä datan luotettavuus oli koko ajan hiukan kyseenalainen, sillä päivitimme järjestelmää vain kerran viikossa. Huubian käyttöönotto nosti datan luotettavuuden uudelle tasolle paitsi reaaliaikaisuuden, myös tietomallien automatisoinnin ansiosta, Hasan & Partnersin Group CEO Simo Kajaste kertoo.
Reaaliaikainen data tukemaan liiketoimintaa
Aluksi Huubiaa hyödynnettiin vain talousorganisaation raportoinnissa, mutta nopeasti sitä alkoi käyttää paljon laajempi käyttäjäkunta. Kajaste kertoo, että nyt esimerkiksi projektipäälliköt ja asiakkuusjohtajat tukeutuvat päivittäisessä työssään Huubiaan.
- Huubian käyttöönoton myötä data on saatu kaikkien sitä tarvitsevien käyttöön ja työntekijät ovat nyt paremmin kiinni liiketoiminnan tunnusluvuissa.
Myös Hasan & co:n myynnin ennustaminen on siirretty kokonaisuudessaan Huubiaan.
- Käytännössä teemme Huubia Plannerin päällä jatkuvaa asiakkuuskohtaista myynnin ennustetta ja olemme päässeet kokonaan eroon erillisistä ennuste-exceleistä. Kaiken datan kertyminen yhteen järjestelmään tuo paremmin näkyviin myös asiakasrajapinnassa tapahtuvat muutokset, Kajaste sanoo.
Simo Kajaste, Group CEO, Hasan & Partners
Hänen mukaansa Huubian tuomiin lisäarvoihin lukeutuu myös raportoinnin jatkuvuus - kerran luotu raportti päivittyy automaattisesti annetuilla parametreilla, ilman pelkoa virheistä.
- Alun jälkeen raportointiin käytetty työmäärä vähenee. Kolmessa maassa toimivalle yritykselle on iso etu, ettei raportteja tarvitse tehdä erikseen joka paikkaan.
Kajaste sanoo, että erilaisten laskentasääntöjen tekeminen onnistuu Huubialla vaivattomasti. Niinpä Hasan & co:ssa on pystytty automatisoimaan resursoinnin kaltaisia asioita, joiden läpivientiin ei aiemmin ollut erillistä järjestelmää.
Huubiaa Kajaste suosittelee mielellään. Hän sanoo sen olevan käytettävyydeltään ja ominaisuuksiltaan vähintäänkin samalla tasolla markkinoiden isompien BI-ratkaisujen kanssa. Visionbaylle Kajaste antaa kehuja erityisesti asiakaslähtöisestä ja ketterästä palvelusta.
- Palaverit Visionbayn kanssa ovat olleet alusta asti todella lisäarvoa antavia. Eteen tulleita raportoinnin haasteitamme on pystytty ratkaisemaan heti tapaamisten aikana erittäin asiantuntevalla otteella, hän sanoo.
Staria Oyj osti Visionbay Solutions Oy:n 30.9.2022, lue lisää tiedotteesta.
Suosittelija:
Simo Kajaste, Group CEO
Tiedot
Tilaaja: | Hasan & Co |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |