Tuotannonsuunnittelulla menestykseen
Mistä toiminnassanne oikeastaan on kyse?
Kilpailu on kovaa, osaatte alanne, omaatte taitavia työntekijöitä, mutta silti teillä on vaikeuksia pysyä toimitusajoissa. Tuotannon hinnat karkaavat eikä teillä ole tarkkaa tietoa saldoistanne. Tilanne on monille tuttu, ehkäpä myös yrityksellenne. Kaiken toiminnan lähtökohtana on ansaita rahaa, se on yrittäjyyden perusta ja kehityksen, kasvun sekä henkilökunnan tyytyväisyyden edellytys. Koska kaikki lähtee rahan ansaitsemisesta, onnistumisen eteen on tehtävä töitä. Yllä mainitsimme muutamia tärkeitä seikkoja, joilla kaikilla on jotain yhteistä – tyytyväiset asiakkaat. Valmistavan teollisuuden yrityksille on erityisen tärkeää pysyä toimitusajoissa asiakastyytyväisyyden takaamiseksi.
Mitä tyytyväiset asiakkaat tuovat mukanaan?
Usein puhutaan synergiavaikutuksista. Jos yritys tekee hyviä asioita ja pitää lupauksensa, ympäristö on tyytyväinen. Kun asiakkaat ovat tyytyväisiä, he yleensä kertovat siitä muille. He suosittelevat yritystänne ystävilleen ja myös kilpailijoilleen. Mistään kummallisemmasta ei ole kyse, joten miksi tehdä asia vaikeammaksi kuin se on. Haluat kai päästä tavoitteeseenne?
Mitä meidän pitää tehdä?
Tärkeintä on, että kartoitatte toimintanne, miten toimitte tällä hetkellä, mitä teette hyvin ja etenkin mitä voisitte parantaa ja mitä järjestelmätukea siihen tarvittaisiin. Onko teillä kaikki toiminnot, mitä prosessinne vaativat? Ovatko tuoterakenteet hallinnassa, tuleeko materiaali ajoissa toimittajiltanne, toimivatko ennakkolaskelmanne, priorisoitteko työt oikein, onko koneillanne kapasiteettia – tässä muutamia kysymyksiä, joihin teidän tulee vastata.
Ratkaisu – tuotannonsuunnittelulla menestykseen
Kun olette käyneet läpi tämänhetkisen tilanteen, on aika ryhtyä toimiin ja selvittää, miten voimme auttaa yritystänne. Monitorilla on konsultteja, joilla on yli 20 vuoden kokemus alalta ja jotka auttavat päivittäin yrityksiä muutostyössä ja voivat auttaa organisaatiotanne ottamaan käyttöön työtavan, joka yhdessä toiminnanohjausjärjestelmämme kanssa nostaa toimintanne uusiin ulottuvuuksiin. Toiveenne tulee toteutumaan – pystytte ohjaamaan yrityksenne tuotannonsuunnittelulla menestykseen, ja asiakkaanne ovat tyytyväisempiä.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Supply chain management SCM | |
Taloushallinto | |
Tietohallinto | |
Toiminnanohjaus ERP | |
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
It-infrapalvelut | |
Konesalipalvelut |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Monitor ERP System Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Monitor ERP System Finland - Muita referenssejä
Monitor ERP System Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |