Ketterää tekemistä yhtenä tiiminä
Työttömyysvakuutusrahasto ja Innofactor kehittävät parhaillaan yhdessä uusia tietojärjestelmiä, joilla Työttömyysvakuutusrahasto voi hakea tarvittavat tiedot uudesta, vuoden 2019 alussa käyttöön tulevasta tulorekisteristä. Kehitystyötä ei tehdä erikseen asiakkaana ja toimittajana, vaan yhtenä tiiminä.
Työttömyysvakuutusrahasto rahoittaa omalta osaltaan työttömyysturvaa ja määrää sekä perii lakisääteisiä maksuja työnantajilta työttömyysturvan takaamiseksi. Järjestelmäkehitysprojektin taustalla on ulkopuolelta tuleva muutos, jonka tulorekisteri aiheuttaa. Käytännössä tulorekisteri korvaa palkkatietojen erilliset vuosi-ilmoitukset, kun työnantajat ilmoittavat palkkatiedot jatkossa yhteen keskitettyyn rekisteriin.
"Tapa, jolla me määräämme työttömyysvakuutusmaksuja, muuttuu. Jatkossa me haemme tiedot muiden toimijoiden kanssa yhdestä paikasta eli tulorekisteristä. Siihen tarvitsemme nyt uudet järjestelmät, jotka vastaavat uutta tapaa", kertoo Työttömyysvakuutusrahastossa palveluasiantuntijana ja järjestelmäkehitysprojektissa tuoteomistajana toimiva Emilia Klemetti.
Ei erikseen asiakasta ja toimittajaa, vaan yksi yhteinen tiimi
Innofactor valikoitui Työttömyysvakuutusrahaston järjestelmäkehitysprojektin toimittajaksi kilpailutuksen kautta. Töitä on tehty yhdessä nyt noin vuoden ajan. Klemetti arvelee, että projekti tulee jatkumaan vielä ainakin toisen vuoden ajan.
"Tämä on meille iso ja tärkeä projekti", Klemetti painottaa.
"Innofactor on täällä paikan päällä. Oikeastaan ei ole enää sellaista asetelmaa, että olisi erikseen asiakas ja toimittaja, vaan me olemme yksi tiimi ja teemme tätä yhdessä", Klemetti kuvailee.
"He ovat todella hyviä tyyppejä"
Järjestelmäkehityksessä hyödynnetään ketterää kehittämistä ja Scrum-menetelmää. Klemetti kokee, että yhteistyö Innofactorin kanssa on helppoa. Vuorovaikutus toimii molempiin suuntiin. Innofactorilaisia hän kuvailee hyvin helposti lähestyttäviksi. Porukassa vallitsee yhdessä tekemisen meininki.
"He ovat todella hyviä tyyppejä", Klemetti iloitsee.
"Ihailen sitä vastuunkantoa, mikä tiimissä on jokaisella jäsenellä. Siellä ei jäädä tumput suorina seisomaan, vaan kun huomataan, että jokin muutostarve on, niin sitä lähdetään aktiivisesti viemään eteenpäin heti", Klemetti kertoo.
Lue lisää räätälöidyistä ratkaisuistamme ja tutustu myös muihin asiakastarinoihimme!
Suosittelija:
"Ihailen sitä vastuunkantoa, mikä tiimissä on jokaisella jäsenellä."
Emilia Klemetti, palveluasiantuntija
Tiedot
Tilaaja: | Työttömyysvakuutusrahasto |
Ajankohta: | 2017 - 2018 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Maiju Immonen, Innofactor |
Lisätietoja
Tagit
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |