MEDI4 syntyi Biopsian ja Haltun yhteisellä ajattelulla
Biopsian MEDI4 on hoivapalveluille, terveyspalveluiden tuottajille, sairaaloille sekä sairaanhoitopiireille suunniteltu tilannekuvaratkaisu. Yhdessä Biopsian kanssa ratkaisua on ollut kehittämässä Haltu. Haltu ei ole tehnyt pelkkää ohjelmistotyötä, vaan kehittämistyö on ollut Biopsian ja Haltun yhteinen projekti. Toimivan yhteistyön ja avoimen keskustelukulttuurin edellytys on rehellisyys.
MEDI4:n avulla terveysalan toimijat voivat käytännössä nähdä sen, mitä heidän organisaatiossaan tapahtuu. Tämän kokonaiskuvan hahmottamisen ansiosta erilaisiin tilanteisiin pystytään myös reagoimaan aiempaa paremmin.
Kun aloitimme yhteistyön Haltun kanssa vuonna 2018, niin lähdimme liikkeelle hyvin avoimella ajattelulla. Se, mitä olemme Haltun kanssa tehneet, ei ole pelkästään ohjelmistotyötä, vaan myös yhdessä ajattelua. Tähän on ollut alusta asti kasassa hyvä tiimi, kertoo Biopsian Jaakko Hautamäki.
BIOPSIA JA HALTU YHTÄ TIIMIÄ
MEDI4 ei siis ole vain Biopsian projekti, vaan sen kehittäminen on ollut molemmille toimijoille yhteinen ponnistus.
Emme ole toimineet niin, että toinen on toimittaja ja toinen asiakas, vaan että tämä on meidän yhteinen projektimme. Olemme ikään kuin yhtä tiimiä. Haltu on vetänyt tätä projektia hyvinkin vahvasti projektipäällikön osalta ja myös ohjannut kaiken koodityön ja käyttöliittymäsuunnittelut ihan omatoimisesti. Kun Haltu ottaa vastuuta, niin silloin asiakas voi keskittyä oman liiketoimintansa kehittämiseen ja asiakkuuksien hankkimiseen, Hautamäki kiittelee.
REHELLISYYS ON KAIKKEIN TÄRKEIN YHTEISTYÖN MUOTO
Yhdessä kehittäminen ja ajattelu vaatii onnistuakseen luottamuksellisen kehittämissuhteen ja avoimen keskustelukulttuurin. Hautamäki haluaa korostaa myös molemminpuolisen rehellisyyden merkitystä.
Rehellisyys on kaikkein tärkein yhteistyön muoto. Se, että voidaan puhua suoraan ja sanoa ajatuksia ääneen kummaltakin puolelta sekä se, että sovituista asioista pidetään kiinni loppuun asti, Hautamäki painottaa.
Koska olemme pystyneet ajattelemaan yhdessä ja pohtimaan asioita kehittävällä työotteella, on tuote nyt siinä kunnossa, että sillä on päästy markkinoille ja sitä on voitu myydä eteenpäin. Olemme päässeet rakentamaan sellaista tuotetta, mikä ei vielä koskaan ole ollut asiakkaiden käytettävissä, Hautamäki summaa.
Suosittelija:
Kun aloitimme yhteistyön Haltun kanssa vuonna 2018, niin lähdimme liikkeelle hyvin avoimella ajattelulla. Se, mitä olemme Haltun kanssa tehneet, ei ole pelkästään ohjelmistotyötä, vaan myös yhdessä ajattelua. Tähän on ollut alusta asti kasassa hyvä tiimi.
Jaakko Hautamäki
Tiedot
Tilaaja: | Biopsia |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Haltu - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Haltu - Muita referenssejä
Haltu - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |