Varova.fi - Kumppanisi maailmalla nyt uudessa loistossa
Kansainvälisen logistiikkayrityksen Varovan WordPress-verkkosivusto oli tullut tiensä päähän ja sisältöjen esitystavat olivat jääneet jälkeen tästä päivästä. Verkkosivuston käyttökokemus todettiin sekä loppukäyttäjälle että sisällöntuottajalle kehnoksi ja tähän toivottiin muutosta. Lähdimme toteuttamaan syksyllä 2021 yhdessä Varovan kanssa muutosta kohti uudistunutta ja ajanmukaista WordPress sivustoa.
WordPress sivusto – mutta entistäkin paremmin
Vaikka vanhasta ulkoasusta ja käyttöliittymästä päätettiin luopua, oli WordPress asiakkaalle mieluisa ja hyväksi todettu sisällönhallintajärjestelmä. WordPress antaa erinomaiset mahdollisuudet sisällönhallintaan ja on helppo räätälöidä asiakaskohtaiseksi. Sivusto päivitettiin teknisesti tähän päivään WordPressin Gutenberg-editoria hyödyntäen. Sivustouudistuksessa sivustolle luotiin monipuoliset ja asiakkaan tarvetta vastaavat WordPress-lohkot. Sopivien lohkojen avulla uudistuneen sivuston sisällönhallinta on nyt helppoa ja vaivatonta ja kohderyhmille voidaan nostaa esiin haluttuja sisältöjä monipuolisesti ja joustavasti.
Ulkoasu moderniksi konseptia kunnioittaen
Varovan sivuston visuaalinen ilme kaipasi uudistamista, joten loimme modernin ja raikkaan sivuston, joka edustaa Varovan brändiä. Visuaaliseen suunnitteluun sisältyi rautalankamallien ja sivuston ulkoasun suunnittelu brändin mukaiseksi. Lisäksi sivuston käyttöliittymän luominen helppokäyttöiseksi sekä kutsuvaksi oli Trimedian työmaata.
Varovan palvelut löytyvät nyt kootusti oman sivun alta. Lisäksi ajankohtaista-osiota uudistettiin aiempaa informatiivisemmaksi sivurakennetta kehittämällä sekä luokittelemalla uutiset uudelleen eri kategorioihin.
Löydä tietoa ja palveluita
Asiakkaalle räätälöidyt WordPress-lohkot antavat monipuolisen tavan tuottaa sisältöjä nopeasti ja helposti. Helppokäyttöiset WordPress-lohkot tukevat omalta osaltaan sisältöjen vaihtuvuutta ja ajantasaisuutta. Uudistetulla verkkosivustolla on käytössä helppokäyttöiset navigaatiot ja hakutoiminnot, joiden avulla käyttäjä voi löytää etsimänsä entistä ketterämmin. Toteutimme sivustolle Liana-uutiskirjeintegraation, jonka avulla kävijät saavat aina ajankohtaiset polttoainelisä- ja logistiikkatiedotteet sekä ajankohtaiset uutiset sähköpostiinsa.
Kumppanuus jatkuu ylläpidon ja tukipalveluiden myötä
Varova sivuston toteutus sisältää palvelimen sekä WordPressin ylläpidon, jotka kattaa järjestelmän toimintakykyisenä pitämisen, tietoturvapäivitykset sekä virhetilanteiden selvityksen ja korjaamisen. Huolehdimme varmuuskopioinnista sekä siitä, että palvelin on aina toimintakunnossa jotta sivusto pysyy toiminnassa vakaasti ja varmasti. Lisäksi autamme vastaamaan nykyisiin GDPR-vaatimuksiin jotta sivu noudattaa lainmukaisia evästekäytäntöjä.
Edustajahaulla yhteys logistiikkakumppaneihin
Rakensimme yhteistyökumppanien yhteystietoja varten oma edustajahakutoiminnon. Näin sivuston kävijät voivat helposti löytää Varovan edustajan yhteystiedot ja välittää nämä tavarantoimittajalleen. Edustajahaku toimii omana sisältömuotonaan. Maakohtaisia tietoja on ylläpitäjän vaivatonta päivittää ja lisätä yhdestä paikasta.
Suosittelija:
Anne Paananen
Tiedot
Tilaaja: | Varova Oy |
Ajankohta: | 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Arto Saksola |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Logistiikka | |
Myynti | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Trimedia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Trimedia - Muita referenssejä
Trimedia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |