Innofactor Uratarina: Katja, Customer Support Specialist
Innofactor Uratarina -blogisarjassa tutustumme innofactorilaisten urapolkuihin ja kokemuksiin Innofactorilla työskentelystä. Lisäksi sarjassa esiintyvät työntekijämme pohdiskelevat alansa tärkeimpiä tulevaisuuden teemoja.
Tällä kertaa työtehtävistään kertoo Katja, joka työskentelee Innofactorin Turun toimipisteellä Customer Support Specialistina.
Aloitin työni Innofactorilla Customer Support Specialistina kesällä 2021. Pohjoismainen yritys tuntui heti kotoisalta, sillä olen asunut Ruotsissa 20 vuotta ja suorittanut siellä IT-alan yliopisto-opintoni. Kielitaitoa pääsee hyvin hyödyntämään Innofactorilla. Service Desk tehtävien lisäksi olen aikaisemmin urallani työskennellyt muun muassa kouluttajana, tehnyt kotisivuja asiakkaille ja ollut mukana erilaisissa käyttöönottoprojekteissa. Olen siis urani aikana oppinut laajasti IT-alan tehtävistä, ja päässyt hyödyntämään kaikkea aiemmin oppimaani nykyisessä työssäni.
Työni ei ole pelkästään IT-tikettien ohjailua ja ratkomista, vaan järjestämme myös koulutuksia, teemme dokumentaatioita, tehostamme työnkulkua, ja pidämme huolta siitä, että kaikki toimii sujuvasti. Moni tekemämme asia ei näy suoraan asiakkaille tai muille innofactorilaisille. Erilaiset työpäivät ja mielenkiintoiset projektit tuovat uusia haasteita ratkottavaksi. Meillä on myös hyvät mahdollisuudet itsensä kehittämiseen, ja osaamisen jatkuva kehittäminen onkin olennaista tällä alalla. Ja jos tuntuu siltä, että oma ura on seisahtanut paikalleen, tai kaipaa uusia haasteita, yrityksen sisällä pääsee kokeilemaan uutta.
Tiimi on aina lähellä
Oman tiimini jäsenet asuvat eri puolella Suomea, esimerkiksi Tampereella, Espoossa ja Turussa. Töitä voi tehdä missä vain, paikasta riippumatta. Vaikka töiden aloittaminen etänä olikin erikoista, hommat sujuvat hyvin etäyhteyksien välityksellä ja oma tiimi tuntuu olevan aina lähellä ja nopeasti tavoitettavissa. Yksi parhaista asioista meillä onkin mahtava tiimimme, jossa on välittävä ilmapiiri. Tuki on aina läsnä.
Eri tehtävistä uutta perspektiiviä
Minulle on alusta asti ollut selvää, että haluan työskennellä ihmisten parissa. Asiakasrajapinnassa työskentely ja vuorovaikutus sopii siis minulle täydellisesti. Onneksi tältä alalta löytyy jokaiselle jotakin. Toiset roolit ovat hyvin itsenäisiä, ja toiset taas interaktiivisempia ja sosiaalisempia. Jos viihdyt asiakasrajapinnassa, osaat ratkoa ongelmia sisukkaasti ja pintaa syvemmältä, olet valmis oppimaan uutta etkä pelkää tilanteita, jossa pöydällä on samanaikaisesti useampia asioita, Service Desk -työ sopii sinulle mainiosti. Kaikkea kannattaa kokeilla, sillä vain kokeilemalla saa laajan käsityksen eri roolien työnkuvista. Alaa voi aina vaihtaa, ja perspektiiveistä eri työtehtäviin on jatkossa hyötyä! Haluan myös kannustaa erityisesti naisia tälle alalle, sillä ala on yhä melko miespainotteinen. Jos teknologia ja tietokoneet kiinnostavat, hakekaa rohkeasti mukaan!
"Kaikkea kannattaa kokeilla, sillä vain kokeilemalla saa laajan käsityksen eri roolien työnkuvista."
Kulttuurien kohtaamisia
Vapaa-ajallani olen mukana vapaaehtoisena ystävätoiminnassa monikulttuurisissa keskustelu- ja tukiryhmissä. Ryhmissä käymme läpi haasteita ja hauskoja tilanteita joita kulttuurien kohtaamisesta seuraa. Samalla kun opetan asioita omasta kulttuuristani, opin myös paljon muiden maiden kulttuureista ja tavoista. Ystävätoiminnan lisäksi harrastuksiini kuuluu myös äänikirjojen kuuntelu, liikunta sekä matkustelu. Kesällä matkustan ainakin Ruotsiin, ja ehkä myös jonnekin kauemmas etelän lämpöön. Edellisestä matkasta alkaakin olla jo muutama vuosi!
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu |
Teknologia
Microsoft |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |