logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Sofokus keskittyy muotoilemaan asiakkaan liiketoimintaa alustatalouden aikaan luoden epäreilua kilpailuetua, jopa disruptoiden markkinaa. Sofokus tuottaa modernin liiketoimintakonseptin selkärangaksi moderneja pilvipalveluita.

Sofokus Oy

Yritysesittely

Sofokus sai alkunsa liki 20 vuotta sitten yhden miehen unelmasta. Historiansa aikana Sofokus on työskennellyt satojen kasvun nälkäisten brändien kanssa aina suuryrityksistä alkuvaiheen startup -yrityksiin. Yhdistävänä tekijänä on ollut aina pyrkimys tuottaa mitattavaa liiketoiminta-arvoa asiakkaalle.

Sofokus keskittyy muotoilemaan asiakkaan liiketoimintaa alustatalouden aikaan luoden epäreilua kilpailuetua, jopa disruptoiden markkinaa. Sofokus tuottaa modernin liiketoimintakonseptin selkärangaksi moderneja pilvipalveluita. Sofokuksen asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Toyota, Posti, Kauppahalli24, Stora Enso ja Liveto.

Vuonna 2018 Sofokus nousi ensimmäistä kertaa Inc.5000 Europe 2018 listan sijalle 2473.
Työntekijöitä 50
Y-tunnus 1604545-7
Perustettu 2000
Www Kotisivut
Puh (02) 250 1333
E-mail sales@sofokus.com

Toimipaikat     Helsinki, Turku

Osaamisalueet

Liiketoimintaprosessi: BI ja raportointi, Laatu, turvallisuus ja ympäristö, Markkinointi, Myynti, Projektinhallinta, Tietohallinto, Toiminnanohjaus ERP, Tuotanto, Tuotekehitys ja suunnittelu, Viestintä

Erikoisosaaminen: Analytiikka, Arkkitehtuuri, Auditointi, Graafinen suunnittelu, Integraatiot, Ketterät menetelmät, Käyttöliittymäsuunnittelu, Maksaminen, Mobiilikehitys, Ohjelmistokehitys, Pilvipalvelut / SaaS, Sisällönhallinta, Tietoturva, Verkkokaupparatkaisut, Webkehitys, Lisätty todellisuus ja VR, IoT, Tekoäly (AI) ja koneoppiminen, Laadunvarmistus

Teknologia:

Toimialakokemus: Hotelli, matkailu ja ravitsemus, IT, Julkishallinto, Kauppa, Kiinteistöala, Koulutusala, Kuljetus, liikenne ja logistiikka, Media, Prosessiteollisuus, Rakentaminen, Telekommunikaatio, Terveys- ja sosiaalipalvelut, Urheilu, viihde ja virkistys, Valmistava teollisuus

Tarjonnan tyyppi: Konsultointi, Koulutus, Toteutustyö, Tuki- ja ylläpitotyö, Valmisohjelmisto

Omat tagit: Sofokus, digitaalinen liiketoiminta, django, magento, WordPress, Agile, ajax, API, b2b, cloud computing, CMS, E-commerce, ecommerce, Intranet, jquery, Lipunmyyntijärjestelmä, Maksujärjestelmäintegraatio, markkinoinnin automaatio, mobiili, Mobile UI, Monikanavaisen kaupan järjejestelmät, Monikanavaisen kaupan järjestelmät, MVP, MySQL, nettikauppa, Ohjelmistot, PHP, PostgreSQL, python, responsiivisuus, SaaS, skaalautuvuus

Jäsenyydet

ohjelmistoyrittajat-jasenet logo

Sosiaalisessa mediassa

Sofokus - Asiakaskokemuksia ja -suosituksia

ReferenssiNeuroliitto

"Projekti oli työläs, mutta onnistui hyvin. Olen tyytyväinen, että valitsin juuri teidät toteuttamaan projektia."

-- Minna Heikkilä, Viestintäpäällikkö

Näytä referenssi

ReferenssiFiivu

"Todella positiivista miten kartalla tiimi oli. Miettiessämme uusia ominaisuuksia, oli heillä jatkuvasti kehityskelpoisia ideoita. Ei oltu pelkästään siinä että Sofokus tuottaa koodia vaan myös arvoa prosessien kehitykselle."

-- Mikael Santanen, CEO

Näytä referenssi

ReferenssiBaiks

"Sofokus teki erittäin hienoa työtä näin lyhyessä ajassa ja onnistui monimutkaisten integraatioiden toteuttamisessa."

-- Jyri Turkkila, Marketing Manager

Näytä referenssi

ReferenssiLashLovers

"Tavoitteina olivat helppokäyttöisyys, nopeus ja joustavuus sekä asiakkaidemme että tilauskäsittelytiimimme näkökulmasta. Nämä avaintavoitteet toteutuivat tässä projektissa hienosti."

-- Paula Jousmäki, Vienti ja toimittajasuhteet

Näytä referenssi
Näytä kaikki kokemukset ja suositukset

Sofokus - Tarjonnat

Erikoisosaaminen

Analytiikka

Faktat puhuvat sanoja voimakkaammin.

Data-analytiikka tarjoaa liiketoiminnan kehityksen edellyttämiä todistusainestoa ja analyyseja, tuo pohjasuunnitelman asiakaskeskeiseen designiin ja auttaa vahvistamaan..

Auditointi

Olemassaolevien palvelujen auditointi ja analysointi tarjoaa meille pääsyn informaation ytimeen. Meidän löydöksiemme ja asiakkaan näkemyksien yhdistäminen tuo meidät samalle sivulle ja voimme näin kirjoittaa seuraavat..

Integraatiot

Tietojen jakaminen rajapinnan kautta toiseen järjestelmään on avainasemassa varsinkin edistyneissä ohjelmistoratkaisuissa. Rajapinta itsessään voi olla koko liiketoiminnan ydin, jos kerätty data on itsessään arvokasta..

Käyttöliittymäsuunnittelu

Käyttöliittymä on ohjelmiston ensivaikutelma, joka jättää lähtemättömän muistijäljen. Hyvä käyttöliittymä on mahdollisimman intuitiivinen mahdollisimman suurelle osalle käyttäjistä. Ohjelmiston omistaja usein..

Mobiilikehitys

Ihmisten netinkäyttö siirtyi ensin pöytäkoneilta läppäreihin ja siitä puhelimiin. Vuonna 2017 68 % suomalaisista käytti internetiä vapaa-ajalla puhelimella. Muiden mobiilikäyttöön soveltuvien laitteiden, kuten..

Pilvipalvelut / SaaS

Sofokus on virallinen Google Cloud Platform -kumppani ja me autamme sinua löytämään yrityksesi tarpeisiin oikean palvelun – haitpa sitten skaalautuvaa datavarastoa, voimakkaita analytiikkatyökaluja tai haluat vain tehostaa..

Tietoturva

Tietoturvan rakentaminen ohjelmistoratkaisuun alkaa jo suunnitteluvaiheessa. Ohjelmiston arkkitehtuurissa, toteutuksessa ja jatkokehityksessä otetaan huomioon seuraavat asiat:

Hyökkäysmahdollisuuksien..

Webkehitys

Haluamme ymmärtää toimintasi mahdollisimman hyvin, jotta pystymme opastamaan oikeanlaisten ohjelmistoratkaisujen konseptoinnissa, toteuttamisessa ja käyttöönotossa. Tarjoamme palvelut koko ohjelmistokehityksen elinkaareen..

IoT

Sekä antureiden että muiden tietotekniikan komponenttien hinnat ovat jatkuvasti laskussa. Olemme päässeet siihen pisteeseen, ettei tuotteiden kytkeminen internettiin ole enää teknologiasta, hinnasta tai yhteydestä kiinni...

Laadunvarmistus

Laadunvarmistus on kuin sipuli, jossa on monta kerrosta. Ohjelmistokehittämisessä käsitellään usein laajoja kokonaisuuksia, jotka rikkoutuvat herkästi. Kun ohjelmiston yhtä osaa kehitetään, se aiheuttaa ongelman jossain..

Arkkitehtuuri

Ohjelmistoarkkitehtuuri määrittelee kuinka hyvin toiminnallesi kriittinen sovellus skaalautuu, lokalisoituu ja erityisesti joustaa liiketoimintarpeiden muuttuessa.

Hyvä ohjelmistoarkkitehtuuri tukee..

Graafinen suunnittelu

Verkkopalvelun graafinen suunnittelu tuottaa suuren osan ohjelmiston käyttökokemuksesta ja on sitä kautta tärkeä osa ohjelmistokehitystä. Graafinen suunnittelu toimii myös ideoiden konkretisoinnissa. Rautalankamallien..

Ketterät menetelmät

Nopeassa tahdissa muuttuva ohjelmistokehitys on tehnyt ketterästä kehittämisestä erittäin tarpeellisen osan projekteja. Ketterällä kehittämisellä tarkoitetaan jatkuvaa projektin prioriteettien arvioimista ja suunnan..

Maksaminen

Maksaminen on laajentunut käsittämään muutakin kuin verkkopankit ja luottokortit. Koko maksaminen on murroksessa ja suuret yhtiöt kuten Apple, Google ja PayPal ovat muokanneet maksamista omista lähtökohdistaan. Lompakot..

Ohjelmistokehitys

Tarjoamme ohjelmistokehityksen palveluja vaativiin sähköisen liiketoiminnan tarpeisiin. Olemme erikoistuneet ohjelmistoratkaisuihin, jotka kehittyvät saumattomasti liiketoimintasi rinnalla koko sen elinkaaren..

Sisällönhallinta

WordPress (WP) on maailman suosituin sisällönhallintajärjestelmä ja sen suosio on koko ajan kasvussa. WP perustuu avoimeen lähdekoodiin, joten sen käyttö on ilmaista. WordPressin kehittäjä- ja tukiyhteisö on erittäin..

Verkkokaupparatkaisut

Verkkokauppa on yrityksen tehokas ja nykyaikainen myyntikanava. Me tarjoamme palveluita verkkokaupan kehittämisen jokaiseen vaiheeseen aloittamisesta kansainvälistymiseen. Oikea teknologia ja liiketoimintamalli yhdessä..

Lisätty todellisuus ja VR

Virtuaalinen todellisuus tuo uuden syvyyden ohjelmistosta saatavaan kokemukseen. Virtuaalista todellisuutta voidaan käyttää viihteessä, kuten peleissä, mutta yhtä hyvin se sopii esimerkiksi töiden harjoittelemiseen...

Tekoäly (AI) ja koneoppiminen

Tekoäly ja koneoppiminen voi tuntua kaukaiselta, mutta jokaisella suomalaisella on jo nyt tekoälyä taskussa puhelimen muodossa. Tekoäly ei ole samanlaista älykkyyttä kuin ihmisen älykkyys. Nämä teknologiat perustustuvat..

Sofokus - Referenssit

Sofokus - Julkaisut

Sofokus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Sofokus - Yrityskulttuuri ja rekrytointi

yrityskulttuuri kuva

Ihmiset toiminnan keskiössä

Uskomme vahvasti, että pääsemme eteenpäin yrityksenä vain jos työntekijämme viihtyvät. Tämän vuoksi panostamme tosissamme työympäristöön ja huomioimme ihmisten yksilölliset tarpeet.


Onnistuminen syntyy motivaatiosta. Jos ympäristö kirittää ja tukee motivoitunutta ihmistä oikealla tavalla, kehittyminen on rakettimaista – olemme päässeet todistamaan tätä lukuisia kertoja omin silmin. Sen vuoksi persoonasi ja motivaatiosi ovat meille äärettömästi tärkeämpiä kuin CV:si. 


Työympäristömme on avoin ja matalahierarkkinen. Jokainen työntekijä on meillä avaintekijä, minkä takia henkilökohtaiseen kehittyminen on avainasemassa, käytetyt työkalut ovat huippulaatua ja työhyvinvointi otetaan tosissaan. Laatu, toisten arvostaminen ja innovaatiot ovat kaiken toimintamme perusta.


Oletko valmis astumaan vauhdikkaasti kasvavan yrityksen kelkkaan? Jos ylläoleva osui ja koet olevasi Sofokus–pesueen puuttuva palanen, jätä hakemuksesi.

Sofokus - Rekryilmoitukset

 

Sofokus Oy kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku