VERKKOKAUPAN TRENDIT KORONAVUODEN JÄLKEEN: ASIAKASKOKEMUS LIIKETOIMINNAN KESKIÖSSÄ

Koronavuosi 2020 vaikutti yrityksiin merkittävällä tavalla. Osalla liiketoiminta kasvoi ennätyksellisesti, osalla bisnes vaikeutui olennaisesti. Kivijalkakaupan menestys heikkeni, mutta samalla viime vuosi vauhditti verkkokaupan kehitystä usealla vuodella eteenpäin.
Frosmon ja Vaimon asiantuntijat keskustelivat näistä muutoksista 26.2.2021 Frosmon LinkedIn Livessä. Tässä muutamia nostoja teemoista, jotka vaikuttavat verkkokauppaan vuonna 2021.
Digistrategia mietittävä kokonaisliiketoiminnan kannalta
Tänä vuonna korostuu tarve miettiä digistrategioita kokonaisliiketoiminnan kannalta. Digistrategia ei rajoitu pelkästään yritysten digitaalisten osioiden liiketoimintaan, vaan liiketoiminnan iso kuva tulee pitää mielessä koko ajan ratkaisuja mietittäessä ja käyttöönotettaessa. Strategia on keskiössä, mutta tärkeää on sopeutua jatkuvaan muutokseen sekä ketterään projektiajatteluun. Vaikka liiketoiminnan suunnittelu ja vision mukaan toimiminen on tärkeää, ylisuunnittelua kannattaa välttää ja jättää kokeilevalle kulttuurille ja keskustelulle tilaa. Kokonaisuudessa tulisi myös ajatella monikanavaisesti ja kanavariippumattomasti, sillä siten myös asiakkaat nykymaailmassa toimivat.
Digitiimeihin panostetaan aiempaa enemmän. Sisäisesti kasvatetaan ja vahvistetaan omia tiimejä ja olemassaolevia kyvykkyyksiä. Ulkoisesti liiketoimintakumppanit ovat entistä tärkeämpiä: kumppaniyhteistyötä pyritään tiivistämään ja kumppanien kautta haetaan kasvua.
Asiakasymmärrys keskiössä
Verkkokaupan asiakkaiden vaatimukset ja odotukset ovat kasvaneet. Tämä asettaa vaatimuksia myös dataa hyödyntäville järjestelmille, jotta niiden roolit ovat selkeät ja sitä kautta voidaan parantaa asiakaskokemusta.
Jotta saataisiin oikeaa tietoa asiakkaista, on mitattava, mistä he tulevat ja miten he konvertoituvat sivustolla. Asiakkaisiin pyritään luomaan 360-näkymä, jotta asiakaspalvelu ja asiakassuhteen kehittäminen onnistuu. Tässä voidaan käyttää apuna mm. Frosmoa, jolla voidaan personoida asiakkaan tarjontaa, kohdistaa heille oikeita tuotteita ja testata parhaiten toimivia sisältöjä. Personointi on tärkeässä roolissa: se on paras tapa tarjota asiakkaalle relevantimpaa sisältöä. Tällaisella asiakaspalvelulla pyritään myös nivomaan asiakas kiinni brändiin.
Työkalujen roolien ymmärtäminen
Koronavuoden aikana yritykset ottivat käyttöön monenlaisia digitaalisia työkaluja kiihtyvään tahtiin, erityisesti markkinoinnin teknologiaa. Työkaluja on otettu käyttöön ratkaisemaan erilaisia haasteita, ja jotta kaikki toimisi saumattomasti yhteen, eri järjestelmien rooli ja merkitys tulisi ymmärtää kokonaisuuden kannalta. Koko teknisen arkkitehtuurin tulee olla eheä ja loppuun asti mietitty.
Työkalujen osalta tiimien sisäinen koulutus on tärkeää. Riskinä on, että työkalujen roolia ei ole mietitty kovin tarkkaan eivätkä ne toimi saumattomasti yhteen. Tämä voi näkyä myös asiakkaalle ja se voi tarkoittaa, että asiakaskokemus kärsii.
Datavetoinen liiketoiminta
Viimeistään nyt koronavuoden jälkeen yritykset ymmärtävät datavetoisuuden tärkeyden liiketoiminnassa. Dataa kerätään jo, mutta usein data on siiloutunutta eri järjestelmiin, jotka eivät välttämättä toimi yhdessä.
Tyypillisesti ajatellaan, että data tulee tavallaan sivutuotteena ilmaiseksi. Datan osalta on tärkeintä päättää investoida dataan, jotta tiedonkeruu, datan yhdistäminen ja tiedon aktiivinen käyttäminen eri työkalujen avulla on helppoa. Verkkokaupassa kannattaa miettiä data-arkkitehtuuria kokonaisuudessaan ja investoida oikeanlaisen datan keräämiseen. Myös datan hyödyntämistä voidaan kokonaisuutena lähestyä ketterästi ja aloittaa sen osalta pienesti. Kaikkia haasteita ei tarvitse ratkaista kerralla.
B2B-verkkokaupan kasvu
Globaalisti B2B-verkkokaupan kasvu on edellä Suomea, mutta nyt myös paikallisesti B2B-verkkokaupan merkitys on tunnistettu. B2B-verkkokaupan osalta yritys voi halutessaan lähteä kevyesti liikenteeseen ilman massiivisia alkuinvestointeja.
Myös B2B-verkkokaupassa asiakas on keskiössä ja kuluttajaominaisuudet ovat hänelle tärkeitä. Datavetoisuus on yhtä tärkeää kuin B2C-verkkokaupassa, jotta asiakkaasta opitaan ja hänen asiakaskokemuksensa parantaminen tulisi helpommaksi.
Mitä verkkokauppiaan tulisi tehdä seuraavaksi?
Koronavuoden jälkeen verkkokaupan kehityksessä korostuu moni asia. Jotta digitaalisessa liiketoiminnassa voidaan menestyä, yrityksellä tulisi olla holistinen tapa liiketoiminnan kehittämiseen. Tämä sisältää strategiatyön, digikyvykkyyksien ja digitiimin kehittämisen lisäksi teknisen kehittämisen ja datalähtöisyyden. Kaikki tämä tulisi integroida systemaattisesti osaksi kokonaisliiketoimintaa.
Datavetoinen liiketoiminta kasvattaa merkitystään. Operatiivisella tasolla voidaan nopeasti testata, miten dataa voidaan hyödyntää jo kehittämisen aikana, ja näin opitaan jatkuvasti uusista mahdollisuuksista. Verkkoliiketoiminta ei ole eristyksissä muusta liiketoiminnasta ja sitä pitäisi voida kehittää holistisesti.
Tästä löydät lisää tietoa Vaimon strategiapalveluista.
Haluatko apua liiketoimintasi digitalisoimiseen ja verkkokauppaan? Ota yhteyttä Vaimoon tästä!

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Tuotanto |
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
Teknologia
![]() |
Magento |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Vaimo Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Vaimo Finland - Muita referenssejä
Vaimo Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
- Rekrytointi.com - Application Manager (HR Systems)
- Rekrytointi.com - IT-ASIANTUNTIJA, HYBRID CLOUD & DATA CENTER ATEALLE
- Rekrytointi.com - Mission Planning Software Application Engineer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- HiQ Finland Oy - HiQ auttoi Cross Wrapia suunnittelemaan askelmerkit ja data-arkkitehtuurin konenäön käyttöönottamiseksi
- HiQ Finland Oy - Asuntovuokrauksen verkkokauppa Rettalle
- HiQ Finland Oy - Hiab – Varmuutta myyntiin tarjoustyökalulla
Tapahtumat & webinaarit
- 29.09.2023 - Sustainability by Monitor – webinaari
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Onko IT-konsultointi vastuutonta?
- SC Software Oy - SC Software vahvistaa kasvuaan Korona Investin tuella
- Monitor ERP System Finland AB - Uusi ERP-järjestelmä haussa vuodelle 2024?
- Monitor ERP System Finland AB - SP stainless Oy:n investointi Monitor ERP -järjestelmään
- S1 Networks Oy - Keskittyneille yritysvalokuidun markkinoille syntyy uusi haastaja Suomessa.
- Cinode - ”Cinode on markkinoiden paras ratkaisu konsultointiyrityksille”
- Innofactor Oyj - Innofactor Uratarina: Patrik, Junior Data Analyst
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |