Vässla ottaa seuraavan kasvuaskeleen pitkäaikaisen kumppanin kanssa
Rickard Bröms perusti Vässlan Tukholmassa vuonna 2017, kun hän kyllästyi jumittamaan ruuhkassa tuntikausia. Ruuhkassa seisomisen sijaan hän olisi mieluummin käyttänyt ajan perheensä kanssa. Ajatus sähkövespasta alkoi kasvaa ja asiat ottivat nopeasti tuulta alleen. Kaksi vuotta myöhemmin samaisesta vespasta tuli Ruotsin myydyin ja tuotevalikoimaan on sittemmin lisätty myös palkittuja sähköpolkupyöriä. Vässlaa ohjaa ajatus vihreämmästä kaupunkielämästä ja työmatkalaisten elämän helpottamisesta suurissa kaupungeissa. Heidän toimintamallinsa ansiosta premium-tuotteisiin pääsee käsiksi houkuttelevaan hintaan.
Vässlalla on myönteinen näkemys tulevaisuudesta ja alan markkinapotentiaali on suuri.
- Kansainväliset markkinat ovat suuret ja kasvavat erittäin voimakkaasti. Vuonna 2026 sähköpyörien kokonaismarkkinoiden ennustetaan olevan noin 80 miljardia USD. Tavoitteemme onkin kasvaa kohti uusia kansainvälisiä markkinoita, Vässlan toimitusjohtaja Rickard Bröms sanoo.
Tukeakseen pitkän aikavälin tavoitteitaan Vässla päätti digitalisoida toimintaansa ottamalla käyttöön NetSuite ERP:n, jolla tuetaan ja mahdollistetaan jatkuvaa kasvua.
– Teimme huolellisen valintaprosessin ja nyt kun NetSuite on liiketoimintajärjestelmämme, meillä on loistava mahdollisuus skaalata liiketoimintaamme kustannustehokkaasti. NetSuite on joustava ja kansainvälinen ratkaisu, jonka avulla meidän on mahdollista automatisoida ja tehostaa sisäisiä prosesseja. Tämän ansiosta voimme keskittyä enemmän arvon luomiseen, sanoo Björn Mattsson, Head of Supply Operations, Vässla.
Oikean toimittajan valinta on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin itse järjestelmän valinta, jotta varmistetaan uuden ERP-järjestelmän onnistunut käyttöönotto.
- Sen lisäksi, että Suitespot on yksi suurimmista NetSuite-kumppaneista Ruotsissa, he ymmärsivät nopeasti tarpeemme ja haasteemme, mikä herätti meissä paljon luottamusta. Heidän kokemuksensa ja neuvonsa ovat meille arvokkaita myös jatkossa, ja koemme, että meillä on myös hauskaa yhdessä, mikä on mielestäni tärkeää hyvän pitkäaikaisen yhteistyön kannalta, Bröms sanoo.
Vasemmalta:
Klas Blomkvist, Head of Sales and Marketing, Suitespot
Rickard Bröms, CEO, Vässla
Staria Oyj osti Suitespot AB:n 21.3.2023. Lue lisää tiedotteesta.
Lue lisää asiakastarinoita
Suosittelija:
Sen lisäksi, että Suitespot on yksi suurimmista NetSuite-kumppaneista Ruotsissa, he ymmärsivät nopeasti tarpeemme ja haasteemme, mikä herätti meissä paljon luottamusta. Heidän kokemuksensa ja neuvonsa ovat meille arvokkaita myös jatkossa, ja koemme, että meillä on myös hauskaa yhdessä, mikä on mielestäni tärkeää hyvän pitkäaikaisen yhteistyön kannalta.
Björn Mattsson
Tiedot
Tilaaja: | Vässla |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Oracle |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |