Helsingin LVI-Huolto: Adminet teki arjesta helppoa ja nopeaa
Tiesin että eräs tuttu yrittäjä käytti Adminettiä, joten soitin hänelle ja kysyin, kuinka järjestelmä toimii. Juteltuani hänen kanssa puhelimessa neljä tuntia eräänä lauantaina, päätös oli aika lailla selvä, palvelupäällikkö Annukka Miettinen kertoo.
— Usein ennakko-oletus on, että asentajat eivät suhtaudu hyvin tällaisiin muutoksiin. Itse olin todella positiivisesti yllättynyt, kuinka innoissaan meidän asentajat tästä olivat. He saivat käyttöön uudet tabletit ja oikeasti panostivat opetteluun. Totta kai Adminet helpottaa asentajienkin työtä, kun he näkevät reaaliajassa työtilanteen ja pystyvät vaikka edellisenä päivänä hakemaan tavaroita seuraavan päivän keikalle.
Hyvä yhteistyö Admicomin kanssa on jatkunut käyttöönoton jälkeenkin. Sujuvan asiakaspalvelun lisäksi Miettinen on erityisen tyytyväinen Adminetin jatkuvaan kehittämiseen ja on ollut myös itse aktiivinen kehitysehdotusten kanssa.
— Olen ollut aika hanakka antamaan palautetta ja ehdotuksiini on suhtauduttu hyvin. Sujuva yhteistyö järjestelmän kehittämisessä on kaikkien etu. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että Adminettiä kehitetään niin vahvasti koko ajan ja sitä kautta se erottuu toimivuudellaan muista.
— Esimerkiksi sairastuessa ja kiireiseen aikaan huomaa, kuinka tärkeää on, että olen Adminetin ansiosta täysin ajasta ja paikasta riippumaton. Sen avulla pystyn tarvittaessa
keskittymään asioihin kodin rauhassa, mikä on kullanarvoista. Kun käytössä on sähköposti ja Adminet, ei ole mitään väliä mistä töitä tekee.
Suosittelija:
"Adminet säästää aikaa ihan reippaasti ja suosittelen sitä lämpimästi myös muille, niin paljon se tehostaa arkea."
Annukka Miettinen (Palvelupäällikkö)
Tiedot
Tilaaja: | Helsingin LVI-Huolto Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Projektinhallinta | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Admicom - Muita referenssejä
Admicom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |