Webinaariavustaja
Tulevaisuus tehdään tänään. Kiillossa panostetaan päivittäin huomiseen huolehtimalla työhyvinvoinnista, rohkaisemalla uusiutumiseen ja kehittämällä toimintaa jatkuvasti entistä vastuullisemmaksi. Meitä ohjaa tahto olla alamme ympäristöjohtaja, jonka asiantuntijuudella rakennetaan onnistumisia myös asiakkaillemme. Olemme lähellä, etsien uutta ja oivaltaen. Haluatko kirjoittaa oman lukusi satavuotiseen kasvutarinaamme?
Etsimme Lempäälään markkinointitiimimme vahvistukseksi
OSA-AIKAISTA TEKNISTÄ WEBINAARIAVUSTAJAA
Järjestämme säännöllisesti rakentamiseen liittyviä koulutuksia (esim. märkätila- ja sisäilmakoulutukset), joissa perehdytämme käyttäjiä tuotteiden ominaisuuksiin, käyttötekniikkaan sekä ympäristö- ja turvallisuusseikkojen huomioimiseen. Webinaarien tarve on kasvanut viime aikoina ja osallistujamäärät ovat olleet korkeita. Webinaarien hallinnointi vie kohtuuttoman paljon omia markkinoinnin resurssejamme ja sen vuoksi tarvitsemme avuksi lisäresursseja. Nyt on tarvetta henkilölle, joka toimisi teknisenä avustajana webinaareissa. Kiillon puolelta kouluttajina jokaisessa webinaarissa toimii kaksi aluepäällikköä, mutta heidän lisäkseen on tarvetta tekniselle avustajalle, joka varmistaa, että kaikki toimii moitteettomasti. Työ ei vaadi tuotetuntemusta ja käytämme helppokäyttöistä GoToWebinar -ohjelmistoa. Saat työhön kattavan perehdytyksen Kiillon rakentamisen liiketoiminnan markkinoinnista.
Päätehtäväsi on huolehtia omalta osaltasi siitä, että Kiillon lupaus erinomaisesta asiakaspalvelusta toteutuu. Työ on osa-aikaista ja työaika sijoittuu ennalta sovittuihin webinaaripäiviin. Työ sopii hyvin opiskelijalle opiskelun ohessa tehtäväksi. Pystyt hoitamaan tehtävää vaikka kotoasi, kunhan sinulla on hyvin toimiva verkkoyhteys ja oma kone.
Odotamme sinulta:
- hyviä ICT-taitoja
- suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista hallintaa
Lisätietoa tehtävästä antaa Marketing Designer Kiia Pellinen pe 27.11. klo 12-13 ja ti 1.12. klo 13-14, puh. +358406197030. Täytä hakemus mahdollisimman pian ja liitä mukaan myös CV:si viimeistään 2.12.2020. Vastaathan myös hakulomakkeen lopussa olevaan videokysymykseen.
Kiilto on 100-vuotias kasvava suomalainen perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Me kehitämme, valmistamme ja markkinoimme kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden kiinnitysratkaisut, ammattihygienia ja kuluttajatuotteet. Toimintamme ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Toimimme yhdessätoista maassa ja työllistämme noin 1000 henkilöä, joiden hyvinvointi ja osaaminen ovat ratkaisevassa roolissa työssämme asiakkaan hyväksi. Lue meistä lisää verkkosivuiltamme.
Tietoja
Hakuaika: | 26.11.2020 - 2.12.2020 |
Sijainti: | Lempäälä |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/kiilto/webinaariavustaja-lempaala/930056/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
It-infrapalvelut |
Toimialakokemus
IT |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |