Yrittäjän ratkaisu työvoiman yli- ja alivoimaan Vaihtopenkki-palvelulla
Kun yritykselläsi on tarpeisiinne nähden liikaa työvoimaa, niin voit tarjota osan henkilöstöstäsi Vaihtopenkki-järjestelmään ja lainata heidät toisen yrityksen tarpeisiin. Työvoiman lainaaminen on erinomainen tapa välttyä esimerkiksi henkilöstön lomauttamiselta.
Alustan liiketoimintamalli perustuu välityspalkkioon, jonka alusta veloittaa vain onnistuneista toimieksiannoista. Näin riski työnantajalle on erittäin matala, jolloin alusta voi aidosti ratkaista kysynnän ja tarjonnan luomia pullonkauloja.
“Välillä matkan varrelle on mahtunut pientä "nokkapokkaa" ennenkuin on päästy taas yhteisymmärrykseen”, kertoo Olli Jylhäsalo Prochoice Oy:ltä.
Yhteistyö Start-Up yrityksen kanssa on ennen kaikkea kehittymisprosessi, jossa molemmat osapuolet oppivat toistensa toiminnasta ja tavoitteista erittäin nopealla tahdilla. Joskus hurja vauhti synnyttää yhteentörmäyksiä, jolloin kumppaneiden yhteistyö- ja ratkaisukyky on koetuksella. Hankaluuksista huolimatta yhteistyö on kantanut hedelmää ja yhteiset tavoitteet on saavutettu.
Prochoicen alustaratkaisu on nyt julkaistu ja palvelulle hankitaan aktiivisesti uusia käyttäjiä. Haltun avulla Prochoice kykeni keskittymään liiketoiminnan kehittämiseen kun ohjelmistokehtys, tiimeineen kasattiin kätevästi Haltun toimesta. Haltu tarjoaa Prochoicelle sovelluskehitykseen liittyvät palvelut suunnittelusta, testaukseen ja infran ylläpitoon.
“Projekti on edennyt hyvin ja nyt aletaan kosiskelemaan asiakkaita palvelumme äärelle, jonka merkittävä on tämä Haltun tuottama järjestelmä. Ollaan siis jännän äärellä”, sanoo Olli Jylhäsalo Prochoice Oy:ltä.
Tutustu Prochoicen alustaan ja asiakkaaseen osoitteessa: https://www.vaihtopenkki.net/
Suosittelija:
Projekti on edennyt hyvin ja nyt aletaan kosiskelemaan asiakkaita palvelumme äärelle, jonka merkittävä on tämä Haltun tuottama järjestelmä. Ollaan siis jännän äärellä
Olli Jylhäsalo
Tiedot
Tilaaja: | ProChoice Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
Haltu - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Haltu - Muita referenssejä
Haltu - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |