TIETOJOHTAMISEN KOORDINAATTORI
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitessaon haettavana 2.8.2020 klo 16.00 mennessä
TIETOJOHTAMISEN KOORDINAATTORIN MÄÄRÄAIKAINEN TOIMI
Tietojohtamisen koordinaattori
- työskentelee Soite 2.0 – Rakenneuudistus -hankkeen johtamisen ja ohjauksen kehittämisen osa-alueeseen kuuluvassa järjestäjän tietojohtamisen kehittämisen aliprojektissa osana asiantuntijoista koostuvaa tiimiä
- vastaa aliprojektin toimenpiteiden organisoinnin, aikataulutuksen, dokumentoinnin, hankehallinnoinnin ja vastaavien tehtävien koordinoinnista sekä toteutuksesta
- on motivoitunut auttamaan kollegoja ja huolehtimaan asioiden hoidetuksi tulemisesta
Arvostamme
- aiempaa kokemusta intensiivisten projektien koordinoinnista tai toteutuksesta
- itsenäistä työotetta ja rohkeutta ottaa selvää asioista, jotka eivät ole entuudestaan tuttuja
- erinomaisia valmiuksia dokumentointiin, viestintään ja yhdessä tekemiseen
- sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan ja/tai tietojohtamisen viitekehyksen tuntemusta
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja/tai tehtävän näkökulmasta sopivaa työkokemusta
- ja ennen kaikkea: vastuullisuutta sekä motivaatiota auttaa tiimiä tavoitteiden saavuttamisessa
Etsimme tehtävään tarmokasta henkilöä, jolla on vahva motivaatio auttaa kollegoja ja saattaa asioita loppuun. Tehtävän menestyksekkääseen hoitamiseen vaaditaan vastuullisuutta ja itsenäistä työskentelyotetta. Tehtävässä on eduksi omata vähintään jonkin verran sisällöllistä asiantuntemusta eli tietämystä esimerkiksi tilastoanalytiikasta, tietokannoista, PowerBI:stä, talousahallinnosta ja/tai tietojohtamisen osa-alueista. Aliprojektin toteuttamiseksi koottavassa asiantuntijatiimissä työnkuvien painotuksia on mahdollista jossain määrin tarkistaa kunkin asiantuntijan vahvuuksiin sopiviksi, joten ethän epäröi hakea tehtävää, vaikka et kokisi täyttäväsi kaikkia hakijaan kohdistettuja toiveita.
Työsuhde alkaa syyskuun 2020 aikana ja jatkuu hankkeen päättymiseen 31.12.2021 saakka. Tehtävä on määräaikainen hankkeen kestoon perustuen, ja siinä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkkaus määritellään KVTES:n mukaisesti.
Avointa toimea haetaan täyttämällä sähköinen hakemus www.soite.fi/tyopaikat -sivuilla. Sähköiseen hakemukseen pyydetään liittämään CV.
Kokkolassa 8.7.2020
KESKI-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKUNTAYHTYMÄ
Soiten sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus-hanke lyhyesti;
Soitessa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushanketta ”Soite 2.0” valmistellaan kokonaisuutena, johon kuuluu myös valtakunnallinen Rakenneuudistus-hanke. Rakenneuudistus-hankkeessa keskitytään mm. erilaisten tietoteknisten ja digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen ja parantamiseen tukemaan toimintatapojen ja -prosessien uudistamista ja yhtenäistämistä Soitessa.
Soite 2.0 – Rakenneuudistus –hanke muodostuu neljästä osa-alueesta. Vapaaehtoinen alueellinen valmistelu ja hankekoordinaatio (1) keskittyy hankekoordinaatioon ja hallintoon sekä sote-rakenneuudistuksen palvelukokonaisuuden järjestämistehtävän valmistelun aloittamiseen kehittämällä Soitea strategisella muutosohjelmalla Soite 2.0:ksi. Johtamisen ja ohjauksen kehittämisen (2) keskeisenä lähtökohtana on, että Keski-Pohjanmaalla toimii maakunnan laajuinen ja hallinnollisilta rakenteiltaan integroitu sote-palvelujärjestäjä. Tavoitteissa korostuvat integraation syventäminen toiminnan ja organisaatiokulttuurin tasolla sekä järjestäjän tietojohtamisen kehittäminen. Toimintatapojen ja –prosessien uudistaminen ja yhtenäistäminen digitaalisten välineiden avulla (3) osa-alueen tavoitteena on luoda teknologioiden ja digitaalisten järjestelmien hallintamalli ja rakenne, erilaisten digityökalujen käyttöönotolla tukea ammattilaisia heidän työssään ja digihoitopolkujen käyttöönotolla siirtää painotusta raskaista palveluista ehkäisevään ja ennakoivaan palveluun. Lisäksi tavoitteena on parantaa Soiten kyberkyvykkyyttä sekä huolehtia Soiten Kanta-palveluiden velvoitteiden mukaisista toimenpiteistä.
Lisäksi Keski-Pohjanmaan alue on osallistujana mukana Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallinnoimassa ”Pohjoisen osaamis- ja tukikeskuksen (OT) jatkovalmistelu” hankkeessa (4).
Tietoja
Hakuaika: | 8.7.2020 - 2.8.2020 |
Sijainti: | Kokkola |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/soite/tietojohtamisen-koordinaattori/867692/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Toimialakokemus
IT |
Laura:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
- Valve - Näytelmät.fi verkkosivusto
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
- Ready Solutions Oy - Mitä on saatavienhallinnan analytiikka?
- IsoSkills Oy - Esittelyssä tähtirekrytoijamme Heidi Ropponen
- Nordea - At Nordea our people come from 107 countries
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |