Suomalaiset käyttivät vuonna 2020 digitaalisten pelien pelaamiseen keskimäärin yli seitsemän tuntia viikossa. Vielä vuonna 2018 luku oli alle viisi tuntia. Toisaalta digitaaliseen pelaamiseen kulutetaan aiempaa vähemmän rahaa, keskimäärin 10,5 euroa kuukaudessa. Tiedot tulevat ilmi tuoreesta Pelaajabarometristä, josta uutisoi Tampereen yliopisto.

“Poikkeusolojen aikana on pelattu jo aiemmin hankittuja pelejä, eikä esimerkiksi digipelaamisessa yleistyneitä mikromaksuja ole ryhdytty maksamaan aiempaa enempää”, Tampereen yliopiston tutkija Jani Kinnunen kommentoi tuloksia tiedotteessa.

Digitaalisia pelejä pelaa ainakin silloin tällöin jo 78,7 prosenttia 10-75-vuotiaista suomalaisista. Koronan aiheuttamat poikkeusolot ovat lisänneet digipelaamista erityisesti 10-19-vuotiaiden ikäryhmässä sekä kolme- ja nelikymppisten keskuudessa.

Digitaalisia pelejä pelaa ainakin silloin tällöin jo 78,7 prosenttia 10-75-vuotiaista suomalaisista.

Vaikka pelejä kulutetaan innokkaasti, barometri kertoo pelaamisen edelleen jakavan mielipiteitä. Hieman yli puolet (51,4 %) suomalaisista koki pelaamisen hyödylliseksi, mutta myös sen negatiiviset puolet tunnistettiin vastaajien keskuudessa. Vajaat 20 prosenttia vastaajista olikin yhtä aikaa samaa mieltä sekä pelien hyödyllisyydestä että haitallisuudesta 

Mobiilipelien suosio ei laannu

Mobiilipelit ovat ohittaneet suosiossa tietokone- ja konsolipelit. Barometri kertoo, että lähes 59 prosenttia suomalaisista pelaa mobiilipelejä ainakin silloin tällöin ja 43 prosenttia aktiivisesti. Trendi mobiilipelaamisen ympärillä vaikuttaa globaalilta. Uutisoimme alkuvuodesta sovelluskauppojen ennätyksellisestä vuosineljänneksestä, jolloin erityisesti pelisovellusten latausmäärät olivat kasvussa.

 

Pelaajabarometri 2020 kertoo, että kilpapelaaminen on kasvussa. Myös eSports-striimien katsominen on lisääntynyt kahdessa vuodessa selvästi.

 

Mobiilipelien ohella myös elektroninen urheilu eli eSports ja siihen liittyvät toiminnot ovat kasvattaneet suosiotaan. Varsinkin eSports-striimien katsominen on lisääntynyt huomattavasti vuodesta 2018, jolloin niitä katseli vasta 15,3 prosenttia väestöstä. Nyt striimien parissa aikaa viettää jo lähes 20 prosenttia suomalaisista.

 

Pelaajabarometri 2020: Pelaamista koronan aikaan -tutkimusraportti on ladattavissa täällä.

 

Kuvat: Unsplash 

 

Lue myös:

Maailman ladatuimmat mobiilisovellukset vuonna 2019

Älypuhelimella pelattava My2050-seikkailupeli havainnollistaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia

Digitoimisto MeKiwi sai rahoitusta Suomen suurimman VR-pelin kehittämiseen

Suosituimmat tietokonepelit vuonna 2019