Viime vuonna maailman ladatuin mobiilisovellus oli Facebookin omistama WhatsApp, jota ladattiin maailmanlaajuisesti yli 850 miljoonaa kertaa. Tieto tulee ilmi Sensor Towerin raportista, josta on uutisoinut tammikuussa muun muassa CNET.

WhatsApp on pitänyt ladatuimpien mobiilisovellusten listalla kärkisijaa jo usean vuoden ajan. Vuoteen 2018 verrattuna kärkikolmikossa koettiin kuitenkin muutoksia, kun erityisesti nuorten keskuudessa huippusuosion saavuttanut TikTok kiilasi toiselle sijalle. Lyhyiden videoiden julkaisuun tarkoitettua sovellusta ladattiin viime vuonna reippaasti yli 700 miljoonaa kertaa. Kiinalaisomistuksessa olevan TikTokin ympärillä on vellonut myös kiivas tietoturvakeskustelu, josta on uutisoinut esimerkiksi Helsingin Sanomat

WhatsAppin ja TikTokin perässä TOP5:n täydentävät Messenger, Facebook ja Instagram.

 

TOP20 ladatuimmut mobiilisovellukset vuonna 2019. Lähde: Sensor Tower

 

Yhdysvaltalaiset innostuivat loppuvuodesta Disney+:sta

Vuoden 2019 aikana julkaistuista mobiilisovelluksista ladatuin oli kuvankäsittelysovellus MV Master, joka on erityisen suosittu intialaisten keskuudessa. Jopa 50 miljoonaa sen reilusta 60 miljoonasta latauskerrasta tehtiin Intiassa. 

Uusien mobiilisovellusten listan toiseksi kipusi vasta viime vuoden lopulla julkaistu suoratoistopalvelu Disney+, jota ladattiin ensimmäisen kuukauden aikana Yhdysvalloissa yli 30 miljoonaa kertaa.

 

TOP20 ladatuimmat vuonna 2019 julkaistut mobiilisovellukset. Lähde: Sensor Tower