Pikastartti kokonaisarkkitehtuuriin
Kokonaisarkkitehtuurin tuottamat hyödyt ilman vuosien ponnistelua organisaation nykytilan kuvaamisessa. Tästä monet tapaamani organisaatiot haaveilevat ja tähän Arterin Kokonaisarkkitehtuurin pikastartti -palvelu vastaa.
Kokonaisarkkitehtuuri tunnetaan suomessa käsitetasolla jo melko hyvin ja organisaatiot tunnistavat hyvin ne kipukohdat, joihin kokonaisarkkitehtuurityö tarjoaisi työkalut.
Samat ongelmat kuitenkin toistuvat organisaatioista riippumatta: Kokonaiskuvan puute, toimintamallien hajanaisuus, siiloutuminen ja toiminnan sattumanvaraisuus, vain muutamia mainitakseni.
Niin ikään monissa organisaatioissa löytyy Exceleistä tietojärjestelmäsalkku, johon tietojärjestelmät ovat kuvattuna, ja usein sieltä löytyy myös tieto, mikä organisaatioyksikkö kyseistä järjestelmää käyttää. Samoin prosessit on useimmiten tunnistettu ja monesti, ainakin ydinprosessien osalta, myös kuvattu. Varsinkin liiketoiminnan palvelut ovat hyvin tiedossa. Ongelmaksi tulee kuitenkin tiedon yhdistäminen samaan paikkaan ja se, miten nämä asiat ovat yhteydessä toisiinsa. Totuus on, että jokainen organisaation tietojärjestelmä on hankittu jonkin prosessin toteuttamiseksi ja jokaisen prosessin tarkoituksena on toteuttaa joko organisaation sisäistä tai ulkoista palvelua.
Pikastartti kokonaisarkkitehtuuriin Arterin palvelun avulla
Kokonaisarkkitehtuurin pikastartti -palvelumme tavoitteena on auttaa Arterin asiakasorganisaatioita kokoamaan palvelunsa, prosessinsa ja tietojärjestelmänsä yhteen paikkaan, sekä tunnistamaan näiden väliset yhteydet.
Tarjoamme siis, kevyemmän, mutta tavoitteellisen lähestymistavan kokonaisarkkitehtuurityön aloittamiseen ja ymmärtämiseen. Palvelussa keskitymme yhdessä asiantuntijamme kanssa luomaan vankan perustan, jolle liiketoiminnan suunnittelu jatkossa rakentuu. Muodostamme selkeän kuvan organisaation nykytilasta. Käymme läpi mitkä ovat meidän ydinpalvelumme, minkälaisilla prosesseilla me näitä palveluita tuotamme ja mitä tietojärjestelmiä palvelumme ja prosessit vaativat, jotta pystymme tuottamaan parasta palvelua arvolupaustemme mukaisesti asiakkaillemme. Projektia toteuttaessa voimme hyödyntää aiemmin Exceleihin tehtyjä järjestelmäsalkkua, prosessi- tai palvelulistauksia.
Projektin kuuluu viisi työpajaa, joista kahtena ensimmäisenä päivänä keskitytään kokonaisarkkitehtuurin- ja ARC-ohjelmiston koulutukseen ja kolmena jälkimmäisenä päivänä organisaation kokonaisarkkitehtuurin mallintamiseen. Näiden viiden päivän tuloksena saat konsultin tuella mallinnettua ARC-ohjelmistoon organisaatiosi: palvelusalkun, palvelukartan, prosessisalkun, prosessikartan, tietojärjestelmäsalkun, tietojärjestelmäkartan sekä ydinpalveluiden kerrosnäkymän.
Projektin lopputuloksena koulutukseen osallistuneet henkilöt:
- Oppivat kokonaisarkkitehtuurin perusteet.
- Hallitsevat ARC-ohjelmiston käytön.
- Pystyvät mallintamaan organisaationsa kokonaisarkkitehtuurin nykytilan.
- Lisäksi projektissa saavutettu osaaminen mahdollistaa pysyvämmän kokonaisarkkitehtuurin itsenäisen kehittämisen.
Jos koet, että organisaatiosi voisi hyötyä kokonaisarkkitehtuurista visuaalisen muutoksen hallinnan keinona ja koet, että suunnittelemamme kevyt lähestymistapa aiheeseen on organisaationne kannalta hedelmällisin, ole meihin yhteydessä niin sovitaan tapaaminen, jossa voimme käydä tarkemmin läpi, miten kokonaisarkkitehtuuri ja sen pikastartti voi hyödyntää edustamaasi organisaatiota.
Näe itse miten kokonaisarkkitehtuurityö aloitetaan pikastartilla ja tilaa maksuton demo täältä.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Arter - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Arter - Muita referenssejä
Arter - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |