Markus Kaikkonen: Asiakastyytyväisen verkkokaupan ydin on toimiva logistiikkajärjestelmä
Verkkokaupan osuus kuluttajamyynnistä kasvaa tasaisesti. Monilla toimialoilla verkkokaupoista on tullut pääasiallinen myyntikanava. Kaupan liiton mukaan verkkokauppaostaminen on kasvanut Suomessa 8% vuosien 2016 ja 2017 välillä. (Lähde:Kaupan liitto: Mobiiliostaminen ja ulkomainen verkkokauppa vahvistavat otettaan)
Tutkimusten mukaan verkkokaupan kasvu kolminkertaistuu seuraavan vuosikymmenen aikana. Nopean kasvun aikana tuotteiden saatavuus, hinta ja toimitusten nopeus tulevat yhä tärkeämmiksi kilpailutekijöiksi.
Verkkokaupan rooli ja saatavissa oleva tuotevalikoima kasvavat jatkuvasti. Ostokokemus on digitalisoitunut ja muuttunut monikanavaiseksi. Vain verkkokauppatilauksia palvelevat darkstore-myymälät eivät tue monikanavaisen ostokokemuksen vaatimuksia. Tilausten kerääminen ja toimittaminen siirtyy myymäläverkostoon, jossa tuotteet ovat jo valmiiksi. Kerääminen suoraan myymälästä myös vähentää isojen varastojen tarvetta. Nopeiden toimitusten ja kilpailukykyisten hintojen varmistamiseksi on tärkeää optimoida keräysprosessi myymälöiden ehdoilla.
Yhä useampi kuluttaja päätyy tekemään ostoksensa verkkokaupasta. Kivijalkamyymälöissä on totuttu saamaan ostettu tuote heti käyttöön ja sama olettamus koskee myös verkkokauppoja. Kasvavien tilausmäärien ja runsaan tuotevalikoiman keskellä moni verkkokauppatoimija miettii, miten tilaukset tulisivat käsiteltyä, keräiltyä ja pakattua mahdollisimman tehokkaasti ja virheettömästi. Asiakkaat haluavat verkkokaupoilta nopeita toimitusaikoja, edullisia hintoja ja pieniä toimituskuluja näihin verkkokauppojen tulee vastata, jotta saavat asiakkaan tilaamaan ja palaamaan verkkokauppaan uudelleen. Millä ja miten verkkokauppojen myymälästä tapahtuva tilausten keräily, lajittelu ja pakkaus tulisi hoitaa, jotta koko prosessia voisi seurata reaaliaikaisesti?
Verkkokaupan logistiikan yleisiä mittareita ovat toimitusten oikeellisuus, kuinka nopeasti tilaus kerättiin ja lähetettiin asiakkaalle tilauksesta ja saapuvatko tuotteet oikea-aikaisesti halutulla toimitustavalla asiakkaalle. Verkkokaupan logistiikkaprosessien optimoinnilla on erittäin suuri merkitys verkkokaupan kannattavuuteen. Kustannukset minimoidakseen on mietittävä keräyksen ja tilauksien käsittelyn tehokkuutta ja nopeutta. Tehokkuuteen liittyy olennaisena osana keräysvirheiden minimointi. Asiakkaat saavat tilaamansa tuotteet oikein pakattuina, mikä lisää asiakastyytyväisyyttä sekä saa asiakkaat helpommin tilaamaan uudestaan ja suosittelemaan yritystä ja verkkokauppaa eteenpäin. Verkkokaupan myötä asiakaspalautukset ovat lisääntyneet palautuksen helppouden vuoksi. Tästä syystä palautusprosessi on oltava tehokas ja järjestelmällinen.
Seuraavaksi esitellään 5 tärkeintä liiketoimintatarvetta, mitkä verkkokauppayritys voisi ratkaista valitsemalla oikeantyyppisen järjestelmän verkkokauppalogistiikan tueksi.
- Pienet verkkokauppatilaukset. Pienten tilausten keräyksen tulee olla tehokasta. Tilausten keräys on optimoitava huolellisesti, koska tilausten kerääminen yksittäin johtaa pitkiin kävelyetäisyyksiin myymälässä. Ratkaisu tähän on jakaa tilaukset osastokohtaisiin keräystehtäviin. Kerääjä kerää tilausrivejä vain yhdellä osastolla, mikä tekee prosessista tehokkaan.
- Keräilyvirheet. Keräysvirheet aiheuttavat mittavia kuluja ja tyytymättömyyttä asiakkaissa, kun toimituksia palautetaan. Vain kokenut kerääjä tuntee kaikki osastot kokonaisia tilauksia kerätessään, joten monille tulee keräysvirheitä eri osastojen tuntemuksen puutteellisuuden vuoksi. Ratkaisu tähän on toteuttaa keräys siten, että kerääjät työskentelevät osastoilla, joiden asiantuntijoita he ovat jo.
- Tilauskohtainen keräysaika. Tämä tulisi minimoida, jotta hinnat voidaan pitää kilpailukykyisinä ja toiminta kannattavana. Kokonaiset tilaukset kerätään siirtymällä osastolta toiselle asiakkaiden ollessa myymälässä mikä tekee keräilykärryllä liikkumisen haastavaksi ja vain pieni määrä tilauksia voidaan kerätä yhdellä keräilykierroksella. Näin tilauskohtaiset työvoimakustannukset ovat suuret. Tähän haasteeseen ratkaisuna toimii erillinen lajitteluprosessi, joka kokoaa yhteen asiakastilaukset kerätyistä riveistä eri osastoilta. Näin voidaan kerätä suuri määrä tilausrivejä osastokohtaisesti yhdellä keräyskierroksella ja tämä pienentää merkittävästi tilauskohtaisia työvoimakustannuksia.
- Virheetön keräys. Siirtyminen mobiilipäätteeseen vähentää merkittävästi virheitä keräysvaiheessa. Verkkokaupankeruujärjestelmä ohjaa oikeaan keräyspaikkaan, esittää kerättävän tuotteen kuvan ja tarvittaessa varmentaa tuotteen oikeellisuuden viivakoodin avulla. Järjestelmän avulla tehtävän suoritus on tarkkaa ja tehokasta.
- Tilausten lisäys tilaukseen ennen verkkokaupasta poistumista. Monesti saatetaan päätyä tilanteeseen, jossa asiakkaan useampi tilaus kerätään ja toimitetaan erikseen. Verkkokaupankeruujärjestelmässä voi lisätä uusia tilauksia keskeneräiseen asiakastoimitukseen niin kauan kuin toimitus suljetaan. Tämä nopeuttaa lisämyyntiä ja pienentää kuljetuskustannuksia.
AbakusInStore-järjestelmäratkaisu
AbakusInStore on järjestelmäratkaisu verkkotilausten keräykseen, yhdistelyyn ja lähettämiseen. Järjestelmä parantaa keräystehokkuutta ottamalla huomioon isojen myymälöiden osastojen pitkät etäisyydet ja poistamalla myymäläympäristössä yleiset keräysvirheet.
AbakusInStore on skaalautuva ja tehokas ratkaisu, joka sopii laadukasta verkkokaupan keräysjärjestelmää etsivälle vähittäiskaupalle.
AbakusInStoren reaaliaikaiset toiminnot antavat läpinäkyvyyden tilausten käsittelyyn, mikä helpottaa työnjohdon työtä. Järjestelmä ohjaa myymälässä tapahtuvaa keräystä, lajittelua keräyksen jälkeen, pakkausta ja tarvittaessa myös palautusten käsittelyä. Työnjohdon liittymän kautta tehtävistä saa yksityiskohtaista tietoa, mikä helpottaa toiminnan seuraamista ja parantaa käyttäjien ja työnjohdon välistä kommunikointia.
Haluatko kuulla lisää AbakusInStore-järjestelmäratkaisun hyödyistä? Ota yhteyttä meihin täältä ja kerromme mielellämme lisää.
Lisätietoja
Tagit
Optiscan - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Optiscan - Muita referenssejä
Optiscan - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva- ja teknologia-asiantuntija
- Laura - ICT – ja digijohtaja: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue (id9091)
- Laura - Tiedonhallinnan asiantuntijan toimi
- Efima Oyj - Senior Sales Manager
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Senior Product Marketing Manager (SaaS)
- Nordea - Senior IT Analyst in SWIFT area
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ceili Oy - UN Women Suomi kehittää varainhankintaansa Salesforcessa Ceilin kanssa
- Agenda Digital - Hoitotyön kansallinen vertaiskehittämisen verkosto Hoiverke
- Red & Blue Oy - Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalvelu uudistui
- Ceili Oy - Norlandian varhaiskasvatuksen prosesseihin yhdenmukaisuutta Salesforcella
- Innofactor Oyj - Pohjantähden moderni intranet pitää työntekijät ajan tasalla
- Innofactor Oyj - Visiona moderni, looginen ja yksiselitteinen intranet
- TNNet Oy - Hotelli Alba – TNNetiltä riennetään apuun vaikka vettä pitkin
Tapahtumat & webinaarit
- 08.10.2024 - ESG and HR – Creating a culture promoting sustainability
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 10.10.2024 - Kestävän koodauksen käytänteet ja koodin mittaaminen -työpaja 10.10.
- 21.10.2024 - EDI-asiantuntijaksi -koulutus
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 30.10.2024 - Webinaari: Hakukoneoptimointi on strateginen valinta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Omistajan elkein – moni rakettitieteilijä on myös osakas
- Rakettitiede Oy - Konsultin arki – mikä kaikki muuttuu?
- Timeless Technology - Haluatko ottaa täyden hallinnan yrityksesi kriittisistä järjestelmistä ja prosesseista?
- Efima Oyj - Unboxataan Dynamics 365 -versiopäivitys! – Versio 10.0.41
- Timeless Technology - 4G-LTE ja USB dataloggerit kuljetettujen tuotteiden, jääkaappien, varastojen ja tuotantotilojen olosuhteiden valvontaan.
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin päivitetyllä hinnalla: 100,00€ (ALV 0%)
- TNNet Oy - Tapaa TNNetin työntekijä - Jari Lehtonen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |