Barona Group kehittää toimintaansa Rillionin ratkaisujen avulla
Barona Group on suomalainen, useilla työelämään liittyvillä toimialoilla vaikuttava yritysyhteisö. Vuonna 1999 perustetun yrityksen liikevaihto vuonna 2015 oli 245 Meur, ja se työllistää noin 5 000 henkilöä. Toimintaa on tällä hetkellä yhdeksässä maassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Venäjällä, Puolassa, Espanjassa ja Belgiassa. Barona Group rakentaa räätälöityjä ja innovatiivisia ratkaisuja, jotka luovat asiakkaille kasvun ja kehittymisen edellytyksiä.
Barona Group muodostuu 64 erillisestä juridisesta yhtiöstä. Konserni on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja kasvu jatkuu. Konsernissa liikkuu vuositasolla noin 80 000 ostolaskua, joiden yhteenlaskettu vientirivien määrä vuoden 2016 lopussa on arviolta noin 240 000. Liiketoiminnan voimakkaan kasvun vuoksi taloushallintoon tarvittiin automatisointia. Haasteena oli yhdistää kaikki yhtiöt samaan ratkaisuun ja saada toiminnalle selkeät pelisäännöt. Konsernin edellinen laskuautomaatioratkaisu ei enää täyttänyt kasvun edellyttämiä vaatimuksia, ja käyttöön haluttiin nykyaikainen, joustava uuden teknologian ratkaisu.
Barona Groupin talousjohtaja Pasi Vilhunen kommentoi Rillionin ostolaskuratkaisun valintaa: ”Tarvitsimme ratkaisun, joka tuo läpinäkyvyyden taloushallintoomme. Ajoimme prosessejamme aiemmin aivan sokkona, mutta nyt tiedämme mitä tapahtuu ja pystymme reagoimaan nopeasti.”
Muutokset tehtiin kerralla kaikkiin yhtiöihin ja talousprosesseja hallitaan nyt keskitetysti. Yhtiöiden ostoreskontra ja taloushallinto olivat tiiviisti mukana muutoksen suunnittelussa. Konsernissa haluttiin keskittyä oikeisiin asioihin automatisoinnin avulla. Yhtiöissä on nyt käytössä ostolaskujen kierrätysratkaisu yhdistettynä sopimusmoduuliin, joka täsmäyttää toistuvaislaskut suoraan sopimuksiin ilman manuaalista käsittelyä. Nyt prosessit ovat läpinäkyviä, prosessin ohjaukseen on työkalut ja raportit ovat selkeitä. Laskun keskimääräinen kiertonopeus on lyhentynyt 16 päivästä 4 päivään. Prosessin läpinäkyvyys auttaa purkamaan pullonkauloja, tasaamaan työkuormaa sekä ohjaamaan toimintaa aktiivisesti. Työkuormaa pystytään tarkastelemaan henkilötasolla ja tietoa saadaan nopeasti raportointiin sekä johtamiseen.
”Halusimme täysin reaaliaikaisen raportoinnin, sillä haemme sisäistä tehokkuutta. Pystymme nyt optimoimaan taloushallinnon prosessimme ja hakemaan niihin tehoja. Aikaamme vapautuu muuhun työhön ja konserni saavuttaa automatisoinnin avulla useiden satojen tuhansien eurojen säästöt. Perusteet investoinnille ovat selkeät; tulemme saavuttamaan seuraavan viiden vuoden aikana satojen tuhansien säästöt”, Pasi Vilhunen jatkaa.
Barona Group ottaa käyttöön myös Rillionin mobiiliratkaisun, mikä mahdollistaa laskujen käsittelyn ajasta ja paikasta riippumatta älypuhelimella, tabletilla tai kannettavalla tietokoneella. Lisäksi ostolaskujen automatisointi laajenee Suomen ulkopuolisiin yhtiöihin, ensimmäiseksi Ruotsiin.
”Automatisoinnin ansiosta pystymme keskittymään omaan toimintaamme ja kehittämään sitä edelleen. Haluamme olla työssämme innovatiivisia ja ketteriä. Edellytämme samaa myös omilta toimittajiltamme. Yhteistyö Rillionin kanssa on sujunut hyvin ja arvostamme Rillionin kykyä vastata tarpeisiimme nopeasti”, kiteyttää Pasi Vilhunen.
Tiedot
Tilaaja: | Barona Group |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Hankinta | |
Taloushallinto |
Rillion - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rillion - Muita referenssejä
Rillion - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
- Laura - Development Manager, Partner Platforms
- Laura - Software Engineer (C++/Qt)
- Laura - IT asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat I/O kontrollerit ja ohjaimet prosessien ohjaamiseen sekä monitorointiin.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |