Puutarha-alan monitoimiyhtiö Schetelig tehostaa laskuautomaatiota Rillionin avulla
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/20314.jpg)
Schetelig Oy on osa Schetelig-konsernia. Schetelig-konserni on puutarha-alan monitoimiyhtiö, jonka toiminnot on jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Ammattiviljely, Viheralue ja Koti & Puutarha. Konserni on perheyhtiö, joka palvelee kaikkia puutarha-alan ammattilaisia jo viidennessä polvessa. Konsernin liikevaihto 2020 tilikaudella oli 52M EUR ja konserni työllistää 184 työntekijää Suomessa ja ulkomailla.
Etsinnässä uusi järjestelmä ostolaskujen käsittelyyn
Schetelig Oy alkoi etsiä uutta järjestelmää ostolaskujen käsittelyyn keväällä 2021, sillä entisen järjestelmän tuki oli päättymässä. Vertailun ja kilpailutuksen jälkeen yhtiö päätyi valitsemaan Rillionin pilvipohjaisen ostolaskujen käsittelyjärjestelmän. Jarmo Lahti (Finance and Administration Manager, Schetelig Oy) kertoo että päätökseen vaikuttivat etenkin Rillionin monipuoliset mahdollisuudet automaatioasteen nostamiseen:
”Rillionissa on kaikki ominaisuudet, joita me tarvitsemme. Meille on myös merkittävää, että pystymme nostamaan laskujen käsittelyn automaatiota, eli vähentämään manuaalisen työn määrää. Tähän Rillionissa on hyvin monipuoliset mahdollisuudet.”
Schetelig Oy etsi myös pitkäaikaista kumppania, joka pystyy vastaamaan myös yhtiön tulevaisuuden tarpeisiin ja kehittämään ratkaisua:
”Saimme Rillionista hyvin positiivisen kuvan alusta alkaen ja uskomme myös järjestelmän tulevaisuuden tuotekehitykseen.”
Lue lisää yhtiöstä.
![Rillion logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/rillion.png&size=x88)
Tiedot
Tilaaja: | Schetelig Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Taloushallinto |
Omat tagit
Rillion - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rillion - Muita referenssejä
Rillion - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |