Rillion ratkaisi Minimanin ostolaskuprosessien haasteet
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/22876.jpg)
Minimani on suomalainen päivittäis- ja käyttötavaroita myyvä hypermarket-kauppaketju. Sen liikevaihto oli vuonna 2021 noin 145 milj. euroa ja konsernin palveluksessa työskentelee vakituisesti noin 400 kaupan alan ammattilaista.
Minimanin talousjohtaja Petri Hangasluoma kertoo, että yhtiöllä oli haasteena ostolaskujen suuri määrä sekä niiden työläs ja hidas käsittely. Minimanin sen hetkinen ostolaskujen käsittelyjärjestelmä oli vanhanaikainen, eikä se vastannut yhtiön tarpeita. Lisähaastetta ostolaskujen käsittelyyn toi se, että jokaisen viiden myymälän laskut käsiteltiin erillään ja jokaisella myymälällä oli omat laskunkäsittelijät.
Samaan aikaan kun ostolaskumäärät olivat muutenkin selvässä kasvussa, Minimani oli avaamassa Rovaniemelle uutta myymälää, joka toisi 20 000 uutta ostolaskua vuodessa käsiteltäväksi. Tämän vuoksi Minimani päätti hankkia uuden, nykyaikaisen ostolaskujärjestelmän, ja ratkaisuksi valikoitui Rillion Prime (ent. Palette). Se automatisoi ostolaskujen käsittelyn täsmäyttämällä suuret laskuvolyymit ja rivimäärät ostotilauksia vasten. Rillionin avulla laskujen käsittely on nyt keskitetty yhteen järjestelmään.
”Rillion Prime mahdollistaa sen, että voimme itse päättää itsellemme parhaat ja tehokkaimmat tavat käsitellä laskuja. Ratkaisun valinnassa tärkeää oli löytää hyvä nykyaikainen kokonaisuus ja suomenkieliset palvelut tarjoava toimittaja", kommentoi Petri Hangasluoma, Minimanin talousjohtaja.
Toimivan ostolaskuautomaation vaikutus ulottuu koko organisaatioon
Rillion Prime on tuonut Minimanille selkeitä hyötyjä: tehokkuus on kasvanut merkittävästi ja kustannukset ovat alentuneet. “Aikana, jona olemme käyttäneet Rillion Primeä, ostolaskujemme määrä on lähes puolitoistakertaistunut, mutta samanaikaisesti ostolaskuja käsittelevien henkilöiden määrä on pienentynyt usealla henkilöllä. Ratkaisu on tehostanut huomattavasti laskujen käsittelyä etenkin taloushallinnossa, mutta myös muualla organisaatiossa. Tämä on helppo todeta faktojen pohjalta. Myös käyttäjien käyttökokemus on nyt huomattavasti paremmalla tasolla”, kertoo Petri Hangasluoma.
Rillion Primen vaikutus näkyy koko taloushallinnon tiimin arjessa:
”Talouden näkökulmasta hyöty on se, että laskujen käsittely on nyt paljon sujuvampaa ja Rillion Prime tarjoaa monenlaisia ominaisuuksia, mikä mahdollistaa toiminnan edelleen kehittämisen ja tehostamisen. Yksi iso asia laskujen käsittelyn sujumisen ja tehostumisen näkökulmasta on ollut se, että työroolit on voitu järjestää nyt työn sujumista ajatellen parhaalla mahdollisella tavalla”, kommentoi Teija Hautamäki, Minimanin kirjanpitopäällikkö.
![Rillion logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/rillion.png&size=x88)
Tiedot
Tilaaja: | Minimani |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Taloushallinto |
Toimialakokemus
![]() |
Kauppa |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
Omat tagit
Rillion - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rillion - Muita referenssejä
Rillion - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |