Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Kehitysjohtajan tulee olla perillä lähes kaikesta, mitä yrityksessä tapahtuu

BloggausHenkilökuntahaastattelu Elina Juntusesta, Elinarin kehitysjohtajasta


Elina Juntunen on ollut ohjelmistoyritys Elinarissa mukana aivan alusta saakka, vuodesta 1994. Nuorella naisella oli koulutustaustaa kaupallisesta alasta ja elintarviketieteistä Helsingin yliopistossa. Lisäksi häneltä löytyi kiinnostusta uusia teknologioita ja yrityksen johtamista kohtaan, joten hänestä tuli Elinarin toimitusjohtaja. Yhdessä Ari Juntusen kanssa perustettu yritys keskittyi ohjelmistojen kehittämiseen, www-sovelluksiin ja alihankintaan. ”Ensimmäiset työt liittyivät hissien ja liukuportaiden ohjelmistojen tuotekehitykseen ja kansainväliseen ylläpitoon, mutta repertuaari laajeni nopeasti”, Elina kertaa yrityksen alkuvuosia. Ajoitus oli oikea – Internet teki tuloaan ja tietotekniikka kehittyi kaiken aikaa, joten Elinar lähti kasvuun.

Vuonna 1996 Elinan opinnot olivat päättyneet ja hän siirtyi päätoimisesti töihin Elinarille. Toimitusjohtajan päivät kuluivat projektien, myynnin ja markkinoinnin, talousasioiden sekä laadunvalvonnan parissa. Kasvusuunnan jatkuessa Elinariin palkattiin hiljalleen lisää työntekijöitä, jolloin esimerkiksi projektien hallintaa pystyttiin jakamaan erillisille projektipäälliköille ja Elina pääsi keskittymään enemmän toimitusjohtajan kasvaviin vastuisiin. Lopulta vuonna 2013 Elinarille palkattiin toimitusjohtaja kokonaan ulkopuolelta, ja Elina siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi pitäen taukoa operatiivisista tehtävistä. Keväällä 2018 hän palasi puheenjohtajuuden lisäksi päätoimisesti töihin Elinarin kehitysjohtajaksi.

Ihmisten ja teknologian parissa olemista

Nykyisessä toimessaan kehitysjohtajana Elinan vastuulla on asioiden seuraamista ja johtamista laidasta laitaan. Eri työryhmät Elinarissa huolehtivat monista vastuualueista – työhyvinvointi, tietoturva, hankinnat – ja Elinan tehtävänä on johtaa ja organisoida kaikkien työryhmien toimintaa. Lisäksi hän vie yrityksen arvokeskustelua ja vastuullisuusasioita eteenpäin. Elinan päivä sisältää vaihtelevasti palavereihin osallistumista niin projektien ja resurssoinnin, kuin myynnin, markkinoinnin ja viestinnän osalta aina tekoälyn tuotekehityksen seuraamiseen saakka. Hallituksen puheenjohtajana hän myös valmistelee strategioita ja kehitysjohtajana tekee toimia niiden jalkauttamiseksi. ”Lyhyesti sanottuna minun tulee oikeastaan olla perillä lähes kaikesta, mitä yrityksessä ja sen ympäristössä tapahtuu”, Elina hymyilee.

Elina viihtyy nykyisessä kehitysjohtajan roolissa mainiosti. Häntä motivoi niin ihmisten kuin teknologiankin parissa työskentely, sekä haasteellinen työ. ”Elinarin parhaita puolia ovat ihmiset, joiden kanssa työtä tehdään – niin kollegat kuin asiakkaatkin”, hän kiittelee. Elina haluaa nostaa työhyvinvoinnin yhdeksi tärkeimmistä osa-alueista, jota yrityksen on edistettävä jatkuvasti ja josta on huolehdittava hyvin ja innokkaasti.
Vapaa-ajallaan Elina latautuu perheensä kanssa aikaa viettäen, luonnossa lenkkeillen, mökkeillen, sekä sulkapalloa ja pilatesta harrastaen. Aktiviteeteissa yhdistyvät sopivasti toisten ihmisten seura sekä henkilökohtainen rauhoittuminen hektisen työn vastapainoksi.

Mikroyrityksestä kansainväliseksi tekoälyn tuottajaksi

Elina on nähnyt yrityksensä sekä alan muutoksen 25 vuoden aikana aitiopaikalta. ”Elinar on muuttunut paljon – olemme kasvaneet mikroyrityksestä 30 henkilöä työllistäväksi kansainväliseksi toimijaksi, ja keskitymme nykyään tekoälyavusteisiin sisällönhallintaratkaisuihin”, kehitysjohtaja kuvailee. Maailma on muuttunut muutenkin. Esimerkiksi 90-luvulla alalta puuttui vielä yleissitova työehtosopimus. ”Panostimme alusta saakka siihen, että Elinarilla on arvot, joihin sitoudumme ja joihin voivat luottaa niin asiakkaat kuin työntekijätkin”, Elina kertaa.

Kehitysjohtajana Elina seuraa tarkasti teknologia-alan ja etenkin tekoälyn kehittymistä. Yrityksessä strategiatyötä tehdään muutamiksi vuosiksi eteenpäin kerrallaan, sillä trendejä on mahdotonta ennustaa sitä kauemmaksi. Elinalla on kuitenkin vahva näkemys siitä, ettei tekoäly tule hävittämään ihmistyön tarvetta. ”On hienoa, että tulevaisuudessa etenkin fyysisesti raskaampien tai vaarallisten työtehtävien automatisointi voidaan ulkoistaa robotille”, hän selittää, ”mutta työn muuttumisesta huolimatta ihmisiä tarvitaan edelleen esimerkiksi robottien ohjaamiseen ja tekoälyn opettamiseen. Uudenlaisia työnkuvia ja ammatteja muodostuu, kuten aina on muodostunut yhteiskunnassa tapahtuvien muutoksien myötä”.

Tulevaisuudessa myös yritysten eettiset linjaukset tekoälyyn liittyen tulevat nousemaan entistä suurempaan keskiöön, eikä tätä asiaa ole sivuutettu Elinarissakaan. ”Meillä tullaan tuottamaan oma tekoälyn eettinen ohjeistuksemme, joka perustuu arvoihimme – niihin samoihin, jotka ovat kantaneet jo 25 vuoden ajan”, Elina lupaa.

Pinterest
Elinar logo

Lisätietoja

Yritysprofiili Elinar kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Laatu, turvallisuus ja ympäristö
Projektinhallinta

Erikoisosaaminen

Dokumenttien hallinta
Ohjelmistokehitys

Toimialakokemus

Kuljetus, liikenne ja logistiikka

Teknologia

IBM

Tarjonnan tyyppi

Johtamistyö

Siirry yrityksen profiiliin Elinar kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Elinar - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Elinar - Muita referenssejä

Elinar - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia