Kehitysjohtajan tulee olla perillä lähes kaikesta, mitä yrityksessä tapahtuu

Henkilökuntahaastattelu Elina Juntusesta, Elinarin kehitysjohtajasta
Elina Juntunen on ollut ohjelmistoyritys Elinarissa mukana aivan alusta saakka, vuodesta 1994. Nuorella naisella oli koulutustaustaa kaupallisesta alasta ja elintarviketieteistä Helsingin yliopistossa. Lisäksi häneltä löytyi kiinnostusta uusia teknologioita ja yrityksen johtamista kohtaan, joten hänestä tuli Elinarin toimitusjohtaja. Yhdessä Ari Juntusen kanssa perustettu yritys keskittyi ohjelmistojen kehittämiseen, www-sovelluksiin ja alihankintaan. ”Ensimmäiset työt liittyivät hissien ja liukuportaiden ohjelmistojen tuotekehitykseen ja kansainväliseen ylläpitoon, mutta repertuaari laajeni nopeasti”, Elina kertaa yrityksen alkuvuosia. Ajoitus oli oikea – Internet teki tuloaan ja tietotekniikka kehittyi kaiken aikaa, joten Elinar lähti kasvuun.
Vuonna 1996 Elinan opinnot olivat päättyneet ja hän siirtyi päätoimisesti töihin Elinarille. Toimitusjohtajan päivät kuluivat projektien, myynnin ja markkinoinnin, talousasioiden sekä laadunvalvonnan parissa. Kasvusuunnan jatkuessa Elinariin palkattiin hiljalleen lisää työntekijöitä, jolloin esimerkiksi projektien hallintaa pystyttiin jakamaan erillisille projektipäälliköille ja Elina pääsi keskittymään enemmän toimitusjohtajan kasvaviin vastuisiin. Lopulta vuonna 2013 Elinarille palkattiin toimitusjohtaja kokonaan ulkopuolelta, ja Elina siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi pitäen taukoa operatiivisista tehtävistä. Keväällä 2018 hän palasi puheenjohtajuuden lisäksi päätoimisesti töihin Elinarin kehitysjohtajaksi.
Ihmisten ja teknologian parissa olemista
Elina viihtyy nykyisessä kehitysjohtajan roolissa mainiosti. Häntä motivoi niin ihmisten kuin teknologiankin parissa työskentely, sekä haasteellinen työ. ”Elinarin parhaita puolia ovat ihmiset, joiden kanssa työtä tehdään – niin kollegat kuin asiakkaatkin”, hän kiittelee. Elina haluaa nostaa työhyvinvoinnin yhdeksi tärkeimmistä osa-alueista, jota yrityksen on edistettävä jatkuvasti ja josta on huolehdittava hyvin ja innokkaasti.
Vapaa-ajallaan Elina latautuu perheensä kanssa aikaa viettäen, luonnossa lenkkeillen, mökkeillen, sekä sulkapalloa ja pilatesta harrastaen. Aktiviteeteissa yhdistyvät sopivasti toisten ihmisten seura sekä henkilökohtainen rauhoittuminen hektisen työn vastapainoksi.
Mikroyrityksestä kansainväliseksi tekoälyn tuottajaksi
Elina on nähnyt yrityksensä sekä alan muutoksen 25 vuoden aikana aitiopaikalta. ”Elinar on muuttunut paljon – olemme kasvaneet mikroyrityksestä 30 henkilöä työllistäväksi kansainväliseksi toimijaksi, ja keskitymme nykyään tekoälyavusteisiin sisällönhallintaratkaisuihin”, kehitysjohtaja kuvailee. Maailma on muuttunut muutenkin. Esimerkiksi 90-luvulla alalta puuttui vielä yleissitova työehtosopimus. ”Panostimme alusta saakka siihen, että Elinarilla on arvot, joihin sitoudumme ja joihin voivat luottaa niin asiakkaat kuin työntekijätkin”, Elina kertaa.
Kehitysjohtajana Elina seuraa tarkasti teknologia-alan ja etenkin tekoälyn kehittymistä. Yrityksessä strategiatyötä tehdään muutamiksi vuosiksi eteenpäin kerrallaan, sillä trendejä on mahdotonta ennustaa sitä kauemmaksi. Elinalla on kuitenkin vahva näkemys siitä, ettei tekoäly tule hävittämään ihmistyön tarvetta. ”On hienoa, että tulevaisuudessa etenkin fyysisesti raskaampien tai vaarallisten työtehtävien automatisointi voidaan ulkoistaa robotille”, hän selittää, ”mutta työn muuttumisesta huolimatta ihmisiä tarvitaan edelleen esimerkiksi robottien ohjaamiseen ja tekoälyn opettamiseen. Uudenlaisia työnkuvia ja ammatteja muodostuu, kuten aina on muodostunut yhteiskunnassa tapahtuvien muutoksien myötä”.

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö |
![]() |
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
![]() |
Dokumenttien hallinta |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
![]() |
IBM |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Johtamistyö |
Elinar - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elinar - Muita referenssejä
Elinar - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Tuotetiedon omistaja, Land Operations, Hämeenlinna
- Rekrytointi.com - Dokumentoinnin asiantuntija
- Rekrytointi.com - Back End Developer
- Efima Oyj - Junior Machine Learning Engineer
- Fellowmind - Senior/Lead Front End Developer
- Fellowmind - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Kotisivujen siirto WordPressiin - NordCase
- Visma Software Oy - FinCap tehosti työajanseurannan prosessinsa Entryllä
- Ready Solutions Oy - Ready Business Analytics tuo arvoa Korsisaarelle
- Advania Finland Oy - Keski-Suomen hyvinvointialue sujuvoittaa asiakkaiden ja henkilöstön arkea pilveen rakennetulla potilasohjearkistolla
- Verkkovaraani Oy - Omat verkkosivut Demolite Oy:lle
- Valu Digital Oy - Talentia - ammattijärjestön verkkopalvelun uudistus
- Verkkovaraani Oy - Saavutettava tiedonhakupalvelu Metropolian koordinoimalle hankkeelle
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Miten osaamispankkia kartutetaan konsulttifirmassa?
- Staria Oyj - TOP3 Business Intelligence -trendit
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteilijöiden 22 erilaista harrastusta
- Altoros Finland Oy - Tekoälystä – AI vai TÄ?
- Adafy Oy - Github Copilot: yhteensä 9 käytännön vinkkiä
- Staria Oyj - Sisua Digital ostaa Starian RPA-liiketoiminnan vauhdittaakseen kansainvälistä kasvuaan
- Rakettitiede Oy - Softaa, satelliittiteknologiaa ja suihkukirjoja – Edvardin uratarina
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |