Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Elektroniikka-asiantuntijoita / Systems, Halli

post_image

RekryilmoitusPatria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patria.fi.

Etsimme nyt Patrialle Jämsän Halliin

ELEKTRONIIKKA-ASIANTUNTIJOITA

ilmailuteollisuuden suunnittelutehtäviin!

Elektroniikka-asiantuntijana tulet osaksi tiimiä, joka vastaa lentävän kaluston ja niiden testilaitteiden elektroniikkasuunnittelusta. Työssä pääset suunnittelemaan ja kehittämään esimerkiksi helikoptereiden ja lentokoneiden elektronisia järjestelmiä. Tehtäväkenttä on hyvin monipuolinen. Työpäiväsi saattaa sisältää esimerkiksi elektroniikan suunnittelua, vianselvitystä, piirikaaviosuunnittelua tai verkostokuvien piirtämistä.

Toivomme sinulta kokemusta elektroniikkasuunnittelusta ja mahdollisesti myös elektroniikan vianhausta. Taustaltasi voit olla esim. elektroniikka- tai automaatioinsinööri. Työnkuvaa voidaan räätälöidä kokemuksesi mukaan: kiinnostavia haasteita saadaan löytymään elektroniikkasuunnittelun vankalle ammattilaisellekin, mutta voit olla myös vasta uraasi aloitteleva tekijä, sillä tehtävään on luvassa hyvä perehdytys.

Miksi Patria?

  1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa. 
  2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla. 
  3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää. 
  4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä. 

Kiinnostuitko? Kerro itsestäsi meille lähettämällä hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteessa www.patria.fi viimeistään 31.7.2019 mennessä. Aloitamme haastattelut heinäkuun lopussa.

Työsuhde on vakituinen ja toimipisteesi sijaitsee Hallissa. Valittava henkilö solmii työsopimuksen suoraan Patrian kanssa, mutta hakuprosessi toteutetaan yhteistyössä Personnel Groupin kanssa. Tarkentaviin kysymyksiin vastaa Personnel Groupin henkilöhakukonsultti Ulla Kauppi, puh. 050 466 1062 tai ulla.kauppi@personnel.fi (23.7. jälkeen).

Systems-liiketoiminta on ohjelmisto-osaamisen ja järjestelmäintegroinnin huippuyksikkö, jossa rakennetaan ylpeydellä sekä kansallista että kansainvälistä tilannekuvaa ja turvallisuutta. Tarjoamme asiakkaillemme tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiä sekä niiden elinkaaren tukipalveluita uusimpia teknologioita hyödyntäen. Järjestelmäosaamisemme ydintä ovat tilannetietoisuuden keräämiseen ja esittämiseen liittyvien järjestelmien ja tuotteiden toimittaminen.

Liiketoiminnan Airborne Systems-yksikkö keskittyy lentävän kaluston kehittämiseen, ylläpitoon ja järjestelmien elinkaaren tukeen pääasiakkaallemme Puolustusvoimille.

Pinterest
Rekrytointi.com

Tietoja

Hakuaika: 26.6.2019 - 31.7.2019
Sijainti: Jämsä
Linkki: https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/patria/elektroniikka-asiantuntijoita-systems-halli/634852/

Lisätietoa

Ilmoitus yrityksen kotisivuilla Yritysprofiilii Rekrytointi.com kotisivut

Tagit

Erikoisosaaminen

Ohjelmistorobotiikka

Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia

Siirry yrityksen profiiliin Rekrytointi.com kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Tietoturvamerkki julkaistu - Suomi aloitti ensimmäisenä Euroopan maana tietoturvasertifikaattien myöntämisen älylaitteille
Ohjelmistotalo Softability lahjoittaa 2% tuotostaan hyväntekeväisyyteen
Liiketoimintalähtöinen tietohallinto vaatii muutoksen mallintamista