logo
  • Etusivu
logo

Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Vieskan Elementti Oy haki Adminetistä tukea toimintansa kehittämiselle

Referenssi"Kokonaisuuden hallinta automatisoidusti ja vähemmällä käsityöllä tuo toimintaan tarkkuutta, vähentää hävikkiä ja minimoi työmenekkejä. Sitä kautta pystymme kehittämään toimintaamme kilpailukykyisesti." - Esa Marjakangas


-----

Tänä päivänä suurin osa Vieskan Elementin tuotannosta on rakennusliikeyhteistyötä, jossa pienille ja keskisuurille rakennusliikkeille toimitetaan asiakkaan toiveiden mukaan elementtejä muun muassa rivitaloihin, paritaloihin ja jopa kerrostaloihin.


Tarve kokonaisvaltaisemmalle toiminnanohjaukselle

Vieskan Elementti juhlii parhaillaan 50-vuotista taivaltaan ja osana juhlavuotta yritys käynnisti laajan kehityshankkeen hakeakseen entistä tukevampaa jalansijaa markkinoilta. Kehityshankkeen yhteydessä myös yrityksen toiminnanohjaus haluttiin nostaa uudelle tasolle.

– Meillä oli syntynyt haasteita siitä, että työtä tehdään useilla eri ohjelmilla, joista osa alkoi tulla tiensä päähän. Lisäksi esimerkiksi varastonhallintaan ei ollut ohjelmaa lainkaan ja kuitenkin varaston arvon muutoksilla on meidän liiketoiminnassa merkittävä vaikutus kuukausittaiseen tulokseen, kehitysjohtaja Johanna Rautakoski toteaa.

Vieskan Elementti aikoo jatkossa tarjota pidemmälle vietyjä tuotteita sekä muuttovalmiita koteja kuluttaja-asiakkaille. Tämä vaatii kuitenkin enemmän myös toiminnanohjausjärjestelmältä, joten yrityksessä ryhdyttiin etsimään ratkaisua, joka kattaisi kaikki osa-alueet tarjouslaskennasta kirjanpitoon saakka.

– Olemme jo pitkään kaivanneet parempaa talousraportointia ja projektikohtaista raportointia arvioiduista ja toteutuneista kustannuksista. Tavoitteenamme oli päästä jälkilaskennasta reaaliaikaisempaan tiedonsaantiin ja jopa ennakointiin. Halusimme myös saada yrityksen kaikki toiminnot samaan järjestelmään. Näillä kriteereillä valitsimme Adminetin, Johanna kertoo.


Tarkkuutta seurantaan

Huhtikuussa käyttöönotettu Adminet on tuonut yritykselle sen kaipaamaa tarkkuutta talouden hallintaan ja seurantaan.

– Meille on tärkeää nähdä, kuinka projektit ovat todellisuudessa menneet sekä vertailla helposti eri projektien kannattavuutta ja sitä, mistä niiden erot syntyvät. Aiemmin noiden tietojen koostaminen vaati aika paljon käsityötä. Siitä olemme halunneet Adminetin avulla pois automatisoimalla seurannan. Nyt pääsemme paremmin kiinni projektien ja työvaiheiden kustannuksiin. Kun jokainen työtuntikin kirjataan työvaiheelle, saamme tarkkaa tietoa ja näemme helposti, onko projektille kertynyt ylimääräisiä erikseen laskutettavia kuluja. Tietysti myös eri osastot ovat kiinnostuneita omista asioistaan. Nyt saadaan tarkempaa tietoa esim. suunnittelusta ja asennuksesta, talouspäällikkö Minna Nevalainen kertoo.

Toimitusjohtaja Esa Marjakankaan mukaan Adminetin myötä seurantaan on saatu parempi ote myös johtamisen näkökulmasta:

– Itselleni tärkeimpiä ovat seurannan automaattiraportit, joista saan joka viikko tietoa yrityksen tilanteesta. Toisaalta tykkään myös siitä, että pystyn näppärästi omalta paikaltani seuraamaan kohteidenkin tilannetta. Jos jokin kohde alkaa kiinnostaa, näen tarkasti ja nopeasti, missä on onnistuttu ja missä ei. Kaipaan nimenomaan sitä, että näen helposti kokonaisuuden, mutta pystyn halutessani myös pureutumaan asioihin tarkemmin. Uskon että tarkentunut seuranta auttaa meitä jatkossa paljon toimintamme ohjaamisessa.

Seurannan lisäksi talouden hallinta on muuttunut myös arjen tekemisen tasolla, sillä monia rutiineja on pystytty sähköistämään ja automatisoimaan.

– Kirjanpidossa paperinpyöritys on vähentynyt paljon. Mappeihin ei juuri kerry uutta materiaalia, kun kaikki kirjanpitotositteet ovat sähköisesti Adminetissä. Järjestelmä hoitaa myös kirjanpitoa aika pitkälle. Kokonaisuudessaan taloushallinnon rutiinit ovat sujuvoituneet ja käsityö on vähentynyt huomattavasti. Toki vanhan ja uuden kirjanpitojärjestelmän yhteensovittaminen tuo omat haasteensa parina ensimmäisenä käyttövuotena, Minna kertoo.


Tavoitteena tehokkaampi tuotannonohjaus

Seuraava askel Vieskan Elementillä on ottaa käyttöön myös Adminetin tuotannonohjauksen työkalut, sillä ne tulevat tarpeeseen, kun toimintaa kasvatetaan ja kehitetään.

– Toistaiseksi meillä ei ole ollut keskitettyä järjestelmää tuotannonohjaukseen, vaan se on koostunut erilaisesta käsityöstä ja taulukoista. Muuttovalmiiseen tuotteeseen siirtyminen vaatii kuitenkin paljon enemmän hallintaa, joten täytyy olla sellainen järjestelmä, joka tuota kokonaisuutta valvoo, Esa toteaa.

Tuotannon osalta yritykselle on tärkeää pystyä seuraamaan tuotannon kokonaistilannetta ja saada se osaksi yrityksen muita toimintoja.

– Tarkoitus on saada tilaukselle tarvittavat materiaalit tiedoksi tuotantoon pitkälti tarjouslaskennassa tehdyn materiaalilistauksen mukaan. Tämän mukaisesti tuotannossa voitaisiin reagoida materiaalitarpeisiin hyvissä ajoin. Myös laskennalliset tuotteiden läpimenoajat tuotannossa siirtyisivät suoraan tarjouslaskennasta tuotannon suunnitteluun. Tavoitteena on myös päästä seuramaan luotettavasti toteutuneita läpimenoaikoja tuotannossa ja tekemään vertailuja. Järjestelmästä saatavan datan pohjalta pystyisimme havaitsemaan mahdolliset vääristymät tarjouslaskennassa tai muutostarpeet tuotannossa, Johanna kertoo.

Osana laajempaa toiminnanohjausjärjestelmää toimivalla tuotannonohjauksella voidaan helpottaa myös puolivalmisteiden hallintaa, kun varastoon tuotettujen kappaleiden työ- ja tarvikemenekit siirtyvät tarkasti asiakaskohteille.

– Jos tuntikirjaukset menevät sekä palkan perusteeksi että työn kustannukseksi ja materiaalien varasto-otto kirjautuu tuotettujen kappaleiden valmistuessa, ne pystytään siirtämään puolivalmistevaraston arvoon. Tällä idealla voimme tuottaa varastoon puolivalmismoduuleita ja tilauksen tullessa siirtää ne tarkkoine kuluineen asiakaskohteelle, Johanna toteaa.


Parempi kokonaisuuden hallinta tukee kilpailukykyä

Reilussa puolessa vuodessa Adminet on saatu sujuvaksi osaksi Vieskan Elementin toimintaa. Yrityksessä on oltu aktiivisia myös Adminetin kehittämisessä vastaamaan entistä paremmin sen toiminnan erityispiirteitä.

– Aluksi olimme hieman huolestuneita siitä, miten Adminet saadaan palvelemaan meidän liiketoimintaa ja mittavaa omaa tuotantoa. Teimme kuitenkin paljon töitä asioiden yhteensovittamiseksi ja nyt kun olemme saaneet taloudenhallinnan sujuvasti Adminettiin, se palvelee meidän toimintaamme hyvin, Johanna kertoo.

– Olemme myös esittäneet kehitystoiveita ja pieniä muutoksia on jo toteutettukin. Se on ollut hienoa, että kehitysideoita otetaan vastaan ja niihin suhtaudutaan lähtökohtaisesti positiivisesti, Minna lisää.

Valmiimpien tuotteiden lisäksi yritys tähyilee tulevaisuudessa toimintansa laajentamista myös ulkomaille. Esa uskoo, että Adminetistä tulee olemaan merkittävästi apua kasvavan toiminnan hallitsemisessa.

– Isossa kuvassa kokonaisuuden parempi hallittavuus on erittäin tärkeää. Meidän toiminta on aika laajaa jo yhden projektin suhteen ja kun siihen lisätään mukaan valmistuotanto, vaatimukset kasvavat entisestään. Kokonaisuuden hallinta automatisoidusti ja vähemmällä käsityöllä tuo toimintaan tarkkuutta, vähentää hävikkiä ja minimoi työmenekkejä. Sitä kautta pystymme kehittämään toimintaamme kilpailukykyisesti.


Katsotaanko yhdessä kuinka Adminet voisi tukea juuri sinun liiketoimintaasi?
Ota yhteyttä >>

Suosittelija:

Esa Marjakangas

Pinterest
Referenssin infoboxi
Admicom Finland Oy

Tiedot

Tilaaja: Vieskan Elementti Oy

Lisätietoja

Yritysprofiili Admicom Finland kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

BI ja raportointi
Projektinhallinta
Taloushallinto
Toiminnanohjaus ERP
Tuotanto

Omat tagit

Adminet
Kokonaisjärjestelmä
toiminnanohjausjärjestelmä
Toiminnanohjaus
Tarjouslaskenta
kirjanpito-ohjelma
reaaliaikainen kirjanpito
sähköinen kirjanpito
kirjanpito
projektihallinta
projektinhallintaohjelma
rakennusprojektit
talousraportointi
kustannuslaskenta
Kannattavuusseuranta
kannattavuuslaskenta
automatiikka
prosessien automatisoiminen
prosessien automatisointi
taloushallinnon prosessien automatisointi
taloushallinnon automatisoidut prosessit
tuntikirjaus
tuntikirjausjärjestelmä
tiedolla johtaminen
tuotannonohjaus
Tuotannonohjausjärjestelmä
tuotannon ohjaus
tuotannon suunnittelu
tuotannon johtaminen
tuotannon valvonta

Erikoisosaaminen

Ohjelmistokehitys
Pilvipalvelut / SaaS

Toimialakokemus

Rakentaminen
Valmistava teollisuus

Tarjonnan tyyppi

Valmisohjelmisto

Siirry yrityksen profiiliin Admicom Finland kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Admicom Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Admicom Finland - Muita referenssejä

Admicom Finland - Muita bloggauksia

Siirry yrityksen profiiliin Admicom Finland kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

It- ja ohjelmistoalan työpaikat

Kaikki it-alan työpaikat »

Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit

ite wikin referenssihaku »

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

VR otti käyttöön koodarin vapaa-ajalla kehittämän ratkaisun flashittomaan lipunvaraukseen
Markkinointiteknologia tuottaa B2B-myynnille liidejä, mutta se edellyttää sisällöntuotantoa
Maria 01 laajentuu Euroopan suurimmaksi startup-kampukseksi vuoteen 2023 mennessä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia