Tulevaisuuden kilpailukyky varmistetaan nyt

BloggausSoitin kesällä eräälle yrittäjälle kysyäkseni, olisiko yrityksessä ajankohtaista istahtaa alas ja puhua liiketoiminnan kehittämisestä. Yrittäjä vastasi, että nyt on niin kiire – ei ehdi.


Ajattelin aluksi, että kukapa näin lämpimänä kesänä haluaa toimistossa miettiä toiminnan kehittämistä, kun töitäkin on vaikka ja kuinka. Keskustelumme edetessä kävi kuitenkin ilmi, että yrittäjä tuskaili, koska tehdyistä urakoista jäi hyvin niukasti katetta.

Samantapainen tilanne on tullut viime aikoina vastaan monesta suunnasta: 


Töitä on paljon, mutta hintataso ei ole silti juurikaan noussut.


Rakentamisessa ja talotekniikassa vallitsevasta korkeasuhdanteesta huolimatta konkurssien määrä on jopa kasvanut. Tässä vaiheessa yritysten tulisi kuitenkin tehdä tulosta, koska alaspäinkin mennään jossain vaiheessa varmasti. Jo nyt ennustetaan kasvun taittumista, joten hintojen noususta on turha edes haaveilla.


Miten sitten käy laskusuhdanteessa jo valmiiksi niukkojen katteiden ja kuinka yritykset pystyvät sinnittelemään vaikeiden aikojen yli kuivin jaloin?


Vallitsevaan hintatasoon yksittäinen yrittäjä ei voi vaikuttaa, mutta omia toimintaprosesseja tehostamalla pystytään vaikuttamaan kustannusrakenteisiin ja sitä kautta oman liiketoiminnan kannattavuuteen.


Olisiko sittenkin syytä miettiä näitä asioita jo nyt, vaikka töitä on paljon ja kiire painaa?


Siinä vaiheessa, kun korkeasuhdanne laantuu ja työt vähenevät, voi olla jo liian myöhäistä. Se on varmaa, että tänä aikana joku toinen on saanut yrityksensä tehokkaaseen tuloksentekokuntoon vähentämällä turhia kiinteitä kuluja ja ylimääräistä työtä.

Olen itse päässyt näkemään läheltä monta onnistunutta ohjelmistonvaihtoa, jonka avulla yrityksen toimintaa on pystytty viemään harppauksilla eteenpäin, vähentämään huomattavasti yrityksessä tehtävän turhan työn määrää ja lisäämään viivan alle jäävää osuutta. Näillä eväillä selvitään vaikeammistakin ajoista.


Syksy on hyvää aikaa pohtia muutoksia.


Kuka ties uuden vuoden voi aloittaa jo uusin ottein ja saada viritettyä tuloskuntonsa entistä paremmaksi.

Antti Noronen
toimialajohtaja

Pinterest
Bloggauksen infoboxi
Admicom Finland Oy

Lisätietoja

Admicom Finland Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Toiminnanohjaus ERP

Erikoisosaaminen

Ohjelmistokehitys
Pilvipalvelut / SaaS

Toimialakokemus

Rakentaminen

Tarjonnan tyyppi

Valmisohjelmisto

Omat tagit

Adminet
kannattavuudenhallinta
ERP käyttöönotto
prosessien automatisoiminen

Siirry yrityksen profiiliin Siirry Admicom Finland Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Admicom Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.

Admicom Finland - Muita referenssejä

Admicom Finland - Muita julkaisuja

Siirry Admicom Finland Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suomen Partiolaiset hakee digitaalisten ratkaisujen suunnittelijaa
Ulkomaiset ohjelmisto-osaajat haluavat tulla Suomeen, mutta muuttaminen on aina iso askel
Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia