Senioridevaajan lahja seniorikansalaiselle
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/19655.png)
Liityimme Gubben kummifirmojen joukkoon! Gubbe on ei-sairaanhoidollinen vanhuspalvelu, jossa ikäihmiselle etsitään kaveri, nuori gubbe, joka auttaa viikoittain mm. ulkoilussa ja arkiaskareissa. Win-win: seniori saa apua ja seuraa, juniori taas merkityksellisen osa-aikaduunin.
Eläkepäiviin on tovi aikaa senioridevaajillakin, mutta se on jo varmaa, että haluamme vanhuudenpäivien olevan onnellisia. Ikävä kyllä monien varhaisemman saapumiserän edustajien elo on yksinäisiä. Gubbelta kerrotaan, että Suomessa iso osa ikäihmisistä kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Joka toinen päivä yksi vanhus tekee itsemurhan.
Jotain tarttis tehdä – päätimmekin antaa lahjaksi piristystä yksinäiselle, vähävaraiselle vanhukselle. Samalla iskulla saadaan napattua toinenkin kärpänen: työllistämme nuoren puoleksi vuodeksi eteenpäin merkityksellisen osa-aikaduunin pariin.
”Ryhdyimme kummiksi vanhukselle, koska halusimme antaa lahjaksi iloa ja apua yksinäisille ikäihmisille ja muistaa myös nuoria”, rakastettu kommodorimme Marko Saaresto kommentoi.
Kummihomma toimii näin:
- Gubbe etsii yhdessä julkisen kotihoidon kanssa yhden tai useamman yksinäisen ja vähävaraisen vanhuksen.
- Gubbe etsii jokaiselle vanhukselle oman nuoren kaverin eli gubben. Nuori perehdytetään työhön, ja hän saa siihen myös jatkuvaa tukea. Palkkaakin maksetaan! Tämä saattaa olla nuoren ensimmäinen duuni ja auttaa syrjäytymisen ehkäisyssä.
- Nuori vierailee vanhuksen luona viikoittain. Gubbe-kaveri voi auttaa arjen askareissa, esimerkiksi kotitöissä tai vaikka ATK-pulmissa, kannustaa piipahtamaan ulkona tai ihan vain olla läsnä ja kuunnella – mitä ikinä vanhus eniten halajaa juuri sillä hetkellä.
Gubbe lupasi lähettää meille kootut terveiset kummivanhuksemme kuulumisista kerran kuussa, sähkötämme niistä sitten somekanavissamme!
![Rakettitiede Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/rakettitiede.png&size=x100)
Lisätietoja
Tagit
Omat tagit
Rakettitiede - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
![](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/expert_images/630.jpeg&size=90&crop=1&align=c)
Marietta Johansson
Rakettikauppias / Rocket Accelerator
![]() |
|
Vastuullani on Rakettitieteen asiakkaiden ja kehittäjien tarpeiden ja toiveiden yhteensovittaminen, liiketoiminnan uudistaminen sekä strategia. Olen mukana kehittämässä myös .. | |
marietta@rakettitiede.com +358 40 520 3100 |
|
![]() ![]() |
Rakettitiede - Muita referenssejä
Rakettitiede - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |