Komentokeskuksen pakka sekaisin
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/21255.png)
Kuultiin, että uusvanha on trendikästä. Siksi nimittelimme rakastetun vanhan johtajamme Juha Huttusen takaisin toimarin tehtäviin. Juha toivoo alan yritysten kiinnittävän entistä enemmän huomiota kestävään urakehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin.
Raketin komentokeskuksessa on ollut vilinää, melskettä, helinää ja jopa helskettä, kun päätimme sekoitella kortteja ja tehdä pari muutosta organisaatiossa.
Ensinnäkin nimesimme 2.8.2021 uuden toimitusjohtajan: Marko Saareston gravitaatiosaappaisiin astui Juha Huttunen.
Mistään toisesta aurinkokunnasta revitystä kaverista ei ole kyse. Juha on yksi Rakettitieteen perustajista ja työskennellyt Raketin toimarina 2011–2017 ja sen jälkeen hallituksen puheenjohtajana. Hän siirtyi spin-off-yrityksemme, työhyvinvointia mittaavan VibeCatchin, puikkoihin neljä vuotta sitten ja palaa nyt ottamaan Raketin komentokeskuksen haltuunsa.
“Yhtiön kehittymisessä on valtavasti mahdollisuuksia, joiden saavuttaminen vaatii hyvää ja inhimillistä johtamista. Rakennamme osaavaa ja kunnianhimoista ydintiimiä, jonka keskiössä on toimitusjohtaja. Juha on arvoiltaan ja energialtaan juuri oikea henkilö tähän rooliin ja ohjaamaan seuraava näytös Rakettitieteen tarinassa”, hallituksen puheenjohtajana jatkava Marko sanoo.
“On mahtavaa olla mukana kehittämässä firmaa, jonka voi sanoa olevan yksi uranuurtajista alan työhyvinvoinnin edistämisessä. Panostaminen hyvinvointiin paitsi pidentää työuria myös lisää tuottavuutta: duunistaan innostunut kehittäjä on valtavasti tuottavampi kuin hommiinsa leipiintynyt koodari, jota tuupitaan projekteihin väkisin”, Juha kertoo.
“Toivottavasti jatkossakin muut kopioivat”
Juhan mukaan parinkymmenen vuoden aikana alalla ei ole radikaalisti muuttunut mikään: “Edelleen monet haluavat myyttisen yksisarvisen eli hyvän, halvan ja heti vapaan ohjelmistokehittäjän ja toisaalta työnantajapuolella useimmat eivät laita kestävään urakehitykseen tarpeeksi paukkuja.”
Hänen mukaansa ihmiset kyllä tietävät, miten pitäisi toimia. Toiminta vain jää juhlapuheiden tasolle. “Kaikki tietävät, että motivoitunut työntekijä tuottaa enemmän kuin ei motivoitunut, mutta asialle ei tehdä mitään, vaikka tulokset tuijottaisivat silmiin. Samalla tavalla kaikki esimerkiksi tietävät, että IT-alalla mielenterveysongelmat ovat suurin sairauspoissaolojen syy, mutta tämä ei näy yritysten tekemisessä juuri mitenkään.”
Suunnitelmissamme on jatkaa hyväksi havaitulla kiertoradalla ja panostaaa tulevaisuudessakin laatudevaamisen lisäksi työntekijöiden hyvinvointiin.
“Meillä on mielenkiintoiset asiakkaat, joten voimme tarjota kokeneille kehittäjille kiinnostavaa ja kehittävää tekemistä sekä tietenkin hyvän palkan ja mahdollisuuden osakkuuteen. Kuka tahansa työntekijöistä voi ostaa osakkeita ja näin mm. vaikuttaa yrityksen tulevaisuuteen. Perustajien lisäksi iso osa työntekijöistä on osakkaita”, Juha toteaa.
Hänen mukaansa Suomen IT-skenessä työhyvinvoinnin vahvoina suunnannäyttäjinä ovat olleet nimenomaan konsulttiyhtiöt – toisin kuin esimerkiksi Piilaaksossa. “Meiltä puuttuvat Googlen ja Facebookin tapaiset isot tekkifirmat. Ehkä sen takia työelämän soihdun ovat ottaneet kantaakseen konsulttitalot. Toivottavasti Suomeenkin saadaan lisää Supercellejä ja Woltteja, jotta myös useammilla tuotetaloilla on tarjolla tekijöilleen parempia eväitä.”
Mitään viisasten kirjaa IT-alan kohtalosta Juhalla ei ole esitellä. “Oleellisempaa on se, että haluaa sydämestään tehdä sitä, mikä on oikein. Tavoitteenamme on edelleen olla yksi niistä yrityksistä, joista muut voivat ottaa mallia. Olemme hereillä ja notkeina muutoksiin emmekä saa langeta siihen miinaan, että tiedämme, miten asiat pitäisi tehdä muttemme tee kuitenkaan mitään. Toivottavasti jatkossakin muut kopioivat meitä.”
Työllistämme pian 50 ihmistä. “Haluamme kasvaa rauhallisesti rikkomatta laatua tai rakettikulttuuria”, Juha täsmentää.
Eikä siinä vielä kaikki!
Kasvua vauhdittamaan täydensimme myyntitiimiämme: rakettikauppiaana aloitti hiljattain Timo Jaakola. Timon tehtävä on etsiä asiakkaillemme juuri sopivat full stack-, embo- tai mobiilikehittäjät ja kehittäjille puolestaan vaativia töitä, joiden parissa he saavat toteuttaa ammatillisia intohimojaan.
Timo on työskennellyt myynnin ja markkinoinnin parissa 14 vuotta, josta suurimman osan pienissä ohjelmistotaloissa. Rakettikin on entuudestaan tuttu: “Olen seurannut Rakettitieteen matkaa jo useamman vuoden ajan. Rakettitiede on ammattitaitoinen yritys ja suunnannäyttäjä alalla. Odotankin innokkaasti työskentelyä kovan tason ammattilaisten kanssa ja mahdollisuutta kiihdyttää Raketti entistä suurempaan vauhtiin.”
Timon aisaparina toimii Raketin myyntiosaston toinen puolisko eli Johanssonin Marietta, jonka duunia on myynnin lisäksi johtaa ja kehittää myyntiä ja strategista markkinointia, ja markkinointiosasto eli Turusen Elina. Myyntitiimistä Mustosen Iida puolestaan siirtyi johtamaan ja kehittämään rekrytointia sekä hoitamaan esihenkilöasioita.
Timon voi bongata Raketin komentosillan lisäksi golfkentältä – siellä hän puttailee kesät talvet. “Siinä on vähän sama homma kuin ohjelmistokehityksessä: lajin vaikeus ja uuden oppiminen kiehtovat”, Timo pohtii.
Tervetuloa remmiin Timo ja takaisin (ruotuun) Juha!
Puuttuvatko projektistasi oikeat kehittäjät? Ota yhteyttä Timoon tai Mariettaan!
Lue myös :
![Rakettitiede Oy logo](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/logos/rakettitiede.png&size=x100)
Lisätietoja
Rakettitiede - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
![](https://www.itewiki.fi/thumb.php?src=https://www.itewiki.fi/write/expert_images/630.jpeg&size=90&crop=1&align=c)
Marietta Johansson
Rakettikauppias / Rocket Accelerator
![]() |
|
Vastuullani on Rakettitieteen asiakkaiden ja kehittäjien tarpeiden ja toiveiden yhteensovittaminen, liiketoiminnan uudistaminen sekä strategia. Olen mukana kehittämässä myös .. | |
marietta@rakettitiede.com +358 40 520 3100 |
|
![]() ![]() |
Rakettitiede - Muita referenssejä
Rakettitiede - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Netum Group Oyj - Kokenut integraatioasiantuntija
- Laura - Integration Engineer
- Laura - Configuration Management Engineer
- Netum Group Oyj - Oracle-taitoinen ohjelmistokehittäjä
- Netum Group Oyj - AI-arkkitehti tai kehittäjä GenAI-painotuksella
- Laura - Senior IT Systems Engineer – Core Infrastructure Services
- Laura - ICT-arkkitehti: ICT-yksikkö, Joensuu (id8937)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Etteplan - Pitkäjänteinen kumppani kehittämään moderni ERP-järjestelmä JIS-Automationin tarpeisiin
- Etteplan - Tarkan paikannuksen kehittäminen vauhdittaa Kalmarin tutkimusprojektia – apuna Etteplan Rugged Evaluation Platform
- Advania Finland Oy - Virtuaalinen työpöytäratkaisu paransi Keusoten loppukäyttäjäkokemusta ja vähensi IT-kustannuksia
- Advania Finland Oy - Toimintavarma Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisu sopii hälytyskeskuksen vaatimuksiin
- Advania Finland Oy - Poikkeamaportaalin käyttöönotto paransi Skanskan rakennustyömaiden turvallisuudesta kerättävän tiedon määrää ja laatua
- Advania Finland Oy - Teknologian hyödyntäminen vie Pelicansin uusiin ulottuvuuksiin jäällä ja sen ulkopuolella
- Netum Group Oyj - Postin logistiikkajärjestelmän kehittäminen on Netumin osaavissa käsissä
Tapahtumat & webinaarit
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Nordea - Kyberturvallisuusmatka Nordealla: Linda Milvin tarina
- Ready Solutions Oy - Mitä on luottoriskien hallinnan data-analytiikka?
- Nordea - Nordea x Women in Tech: Data ja Analytiikka Nordealla
- Timeless Technology - ControlByWeb - Web-pohjaiset "drop-in" ratkaisut etäohjaukseen ja -monitorointiin.
- Rakettitiede Oy - Sinustako Rakettitieteen konsultti?
- Rakettitiede Oy - Rakettitieteen arvot – no bullshit ja viisi muuta teesiä
- Etteplan - Väsymätön ja tarkka diagnostikko – koneoppiminen ravistelee terveydenhoitoa
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |