Heimosen puutarhan kesä on työteliästä aikaa – toiminnanohjaus kasvun tukena

ReferenssiHeimosen puutarha tyhjenee kasveista kovaa vauhtia. Omistaja Sami Heimonen vastaa lastauslaiturilta puhelimeen.
- Meillä on isot lähetykset käynnissä ja kaikki autot liikkeellä, hän kertoo.
Kun viimeiset kuormat kesäkuussa ovat lähteneet, vähenee isona kukkatukkuna toimivan puutarhan henkilöstön määrä alle puoleen. Tänä vuonna kasvatuksen apuna on ollut uutta teknologiaa: toiminnanohjausjärjestelmä otettiin käyttöön viime syksynä.


Kasvua ja tiedonhallintaa
Heimosen puutarha myy silmänruokaa suurille vähittäiskaupan ketjuille. Myytävät kasvit voidaan jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan: ruukkukukkiin, ryhmäkasveihin ja amppeleihin. Kasvilajeja on sata ja kun tähän vielä lasketaan eri värit mukaan, on kyse todella suuresta palapelistä. Lisäksi viljely on päiväntarkkaa työtä: Jokaisella lajikkeella on omat istutus- ja latvontapäivänsä. 
 
- Tänä keväänä sai ottaa kaikki ammattipuutarhurin keinot toiminnanohjausjärjestelmän lisäksi käyttöön, jotta pitkäksi venyneen kylmän kevään aiheuttama kysynnän puute saatiin hallittua, kertoo Heimonen. - Laskimme kasvihuoneiden lämpötiloja ja harvensimme kasveja, kertoo Heimonen keinoista.

Kasvun hallinta ja ohjaus
Erilaista tietoa ja kokemusta kertyy viljelyssä jatkuvasti. Aikaisemmin tietoa on kerätty kirjoihin ja kansiin. Osa opeista on varmasti säilynyt vain suusta suuhun kerrottuna. Monet viljelijät alkoivat 1900-luvun lopulla käyttää taulukkolaskentaa – niin Heimonenkin. Tiedostoja kertyi lopulta monia, ja tiedot olivat edelleen hajallaan. Nyt kaikki on yhdessä järjestelmässä.
Heimosella on yrittäjäystäviä monilla toimialoilla, ja heidän kauttaan hän kuuli toiminnanohjauksesta. Kehityksen tavoitteeksi muodostui yhdistää tilaukset, tuotanto ja toimitukset yhden kattojärjestelmän alle. Määrittely- ja valintavaiheessa auttoi Talentreen Kimmo Vainikainen. Heimonen päätyi lopulta Sprintit Oy:n toimittamaan, avoimen lähdekoodin Odoo-järjestelmään. Ratkaisuun vaikutti se, että avoimeen lähdekoodiin perustuvan toimittajavapaan ja lisenssimaksuttoman järjestelmän katsottiin tulevan kokonaishinnoittelultaan edullisemmaksi. Päätöksessä painoi myös ketteryys. Käyttöönottoon päästiin viime syksynä, kasvien istutusvaiheessa.
- Koekäytimme puolin ja toisin järjestelmää, Heimonen toteaa.
Käytännössä eteen tuli paljon enemmän tilanteita kuin osattiin konsanaan ennustaa. Testaamiseen käytettävää aikaa ei turhaan korosteta.
Kesäkuun lopulla pääsesonki on ohi. Kukat on kasvatettu ja toimitettu kauppoihin ohjelmiston auttaessa joka työvaiheessa.

- Positiivista oli huomata, että Sprintit oikeasti perehtyi kukkien kasvatukseen. Sama yhteyshenkilö oli saatavilla läpi suunnittelun, testauksen ja käyttöönoton, hän kiittelee.
- Konsultti Joni Kahila taitaa tietää nykyään aika paljon Ahkeraliisa-lajikkeista, hän nauraa savolaisen iloiseen tapaansa lopuksi.

Suosittelija:

Positiivista oli huomata, että Sprintit oikeasti perehtyi kukkien kasvatukseen. Sama yhteyshenkilö oli saatavilla läpi suunnittelun, testauksen ja käyttöönoton, Sami Heimonen kiittelee. Konsultti Joni Kahila taitaa tietää nykyään aika paljon Ahkeraliisa-lajikkeista, Heimonen toteaa.

Sami Heimonen

Pinterest
Referenssin infoboxi
SprintIT Oy

Tiedot

Tilaaja: Heimosen puutarha
Ajankohta: 2016 - 2017
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Joni Kahila,

Lisätietoja

SprintIT Oy:n yritysprofiili Kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Toiminnanohjaus ERP
Myynti
Tuotanto
Logistiikka

Erikoisosaaminen

Arkkitehtuuri
Ketterät menetelmät

Teknologia

Open source

Toimialakokemus

Kauppa
Kuljetus, liikenne ja logistiikka
Valmistava teollisuus
Järjestöt ja yhdistykset
IT
Prosessiteollisuus

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Tuki- ja ylläpitotyö

Omat tagit

Odoo
Sprintit

Siirry yrityksen profiiliin Siirry SprintIT Oy kotisivuille Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

SprintIT - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Premium-profiilia ei ole aktivoitu. Aktivoi premium-profiili näyttääksesi lisäämäsi 1 asiantuntijaa.

SprintIT - Muita referenssejä

SprintIT - Muita julkaisuja

Siirry SprintIT Oy kotisivuille Siirry yrityksen profiiliin Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Suurimmat teknologiakentän yrityskaupat kautta aikojen
Tällainen on tulevaisuuden projektipäällikkö - ketterät menetelmät muuttivat projektinhallintaa
Tiedon hakemisen lyhyt historia - Digitaaliset alustat jäsentävät nyt maailman tietoa uudelleen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia