Adafy työnantajana: Joustavuudesta

MITÄ ON JOUSTAVUUS TYÖSSÄ?
Meillä Adafyllä joustavuutta on ollut työajoissa ja työntekemispaikassa: ne perinteiset jutut liukuvasta työajasta ja paikkariippumattomasta työstä tietysti olivat arkipäivää ennen koronan aiheuttamia poikkeusjärjestelyjä sekä tulevat olemaan normaaleja siirtyessämme vahvemmin hybridiin, eli vaihdellen ja joustavasti työskentelyyn toimistolla ja toimiston ulkopuolella.
On meiltä lähdetty muutamaksi viikoksi koodaamaan Espanjaan tai siirrytty neljäpäiväiseen työviikkoon jos siihen on tuntunut tarvetta. Kaikille työntekijöillemme kuuluu Joulun ja Uuden vuoden aikaan kaksi ylimääräistä palkallista lomapäivää. Palkallista isyysvapaata saa pitää kolminkertaisesti alan työehtosopimuksessa määritettyyn verrattuna.
Näillä asioilla voi saada joustavuutta siihen, että työ ja muu elämä pysyvät hyvässä tasapainossa. Ja sillä on meille merkitystä.
Kun meillä on ohjelmistokehittäjä tullut kertomaan, että haluaa uusiin hommiin tai erilaiseen projektiin, häntä on kuunneltu ja asialle tehdään se mitä vaan pystytään: seuraavassa mahdollisessa paikassa tehdään järjestelyjä uuden projektin tai asiakkuuden pariin. Eihän se aina mukavaa ole kertoa asiakkaalle että nyt vaihtuu pitkäaikainen kehittäjä, joka on ollut asiakkaalle mieleinen, mutta ilman tällaista joustavuutta ei koko homma olisi kovin kestävällä pohjalla.
Joustavuus on yksilöllinen asia – toinen kokee tärkeämpänä toisenlaiset asiat kuin toinen. Me etsimme osaavaan porukkaamme lisää ohjelmistokehittäjiä ja arkkitehtejä, jotka viihtyvät Azuren, .NET:n, modernien teknologioiden ja ohjelmistokehitysmenetelmien parissa. Olemme oikeasti kiinnostuneita juttelemaan siitä, millaista joustavuutta sinä kaipaisit työhösi.
Mikäli ohjelmistokehittäjän tai -arkkitehdin hommat modernien teknologioiden ja ohjelmistokehitysmenetelmien, Azure, .NET:n ym parissa ja mukavassa ja erittäin osaavassa porukassa kiinnostavat, ota yhteyttä toimitusjohtaamme Satuun: satu.kuusinen@adafy.com
Lisätietoa: Rekry – Adafy Oy

Lisätietoja
Adafy - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Adafy - Muita referenssejä
Adafy - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
- Rekrytointi.com - ICT häiriöhallinnan asiantuntija
- Frends iPaaS - Technical Service Manager | 50-69K | Finland
- Rekrytointi.com - Sovelluspäällikkö, Land Operations, Hämeenlinna
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
- Tammi Digital Oy - Atelier7 – uuden ravintolan palveleva verkkosivu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |