Valtteri Ahde siirtyy G-Worksin johtoon
Hallituksen puheenjohtajana toiminut Jarmo Keto aloitti G-Worksin toimitusjohtajana vuonna 2021, ja nyt Keto palaa takaisin vanhaan rooliinsa hallituksen johtoon. Toimitusjohtajan saappaat täyttää nykyinen myyntijohtaja Valtteri Ahde.
Vaihdos oli hyvissä ajoin ennalta suunniteltu, ja Jarmon seuraava tehtävä hyvinkääläisen hienomekaniikan sopimusvalmistajan Lajupek Oy:n vt. toimitusjohtajana onkin jo alkanut.
Jarmon aika G-Worksin peräsimessä kesti kaksi vuotta, ja hallituksen tavoitteena oli koko ajan löytää yhtiölle uusi johto avainhenkilöiden joukosta. Tässä tehtävässä onnistuttiin erinomaisesti.
Minkälaisia muutoksia G-Worksilla on kahdessa vuodessa tapahtunut, ja millä tavoin Valtterin G-Works eroaa siitä, jonka kanssa Jarmo ryhtyi työhön?
Uusi headless-teknologia
WordPress on erinomainen julkaisujärjestelmä, mutta tietyissä tilanteissa tarvitaan edistyksellisempää ja voimakkaampaa ratkaisua. G-Works ryhtyi jo vuonna 2020 kehittämään GW 2.0-työnimellä kulkenutta headless-teknologiaan perustuvaa ratkaisuaan.
Kuten IT-hankkeet aina, myös tämä hanke kesti luonnollisesti odotettua pidempään. Syksyllä 2022 tämä teknologia oli lopulta laajemmin asiakkaidemme käytössä ja pääsimme jopa esittelemään sitä CapManin markkinointipäivään.
Parempaa palvelua Respalla
Yhtiörakennettamme järjestelimme uudelleen siten, että ylläpito- ja jatkokehitystoimintomme eriytettiin omaksi Respa-osakeyhtiökseen. Yhtiörakenteen muutokselle oli toki kaupallisia perusteita, mutta asiakashyötyjä ne eivät tuota.
Organisaation muutokset sen sijaan tuottavat: hyvin toimiva asiakaspalvelu suoraviivaistaa omaa organisaatiotamme, ja tuottaa asiakkaillemme paljon parempaa palvelua mihin koskaan aiemmin pystyimme. Vanhat työntekijämme saattavat vielä muistaa ajat, jolloin mihinkään ei saanut keskittyä kunnolla, ja useita kertoja päivässä vaihdettiin aina projektista toiseen.
Vahvana tästäkin eteenpäin
Uskomme, että toimitusjohtajan vaihdos vaikuttaa lopulta suuntaamme melko vähän. Strategiamme on ollut jo usean vuoden kirkas, ja olemme valinneet kehitettävät osa-alueet tarkasti: tuotamme lisäarvoa erinomaisella palvelullamme, ja nostamme edelleen teknologisen osaamisemme tasoa, jotta pystymme vastaamaan yhä suurempiin haasteisiin.
Kaikessa tässä haluamme pitää mukana vahvan luovan ilmaisun, koska sivustoja ja ohjelmistoja käyttävät ihmiset.
Lisätietoja
Tagit
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö |
G-Works - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
G-Works - Muita referenssejä
G-Works - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |