Sujuvuutta kasvavan yrityksen budjetointiin - VERVE

Kun ihmisillä on vaikeuksia päästä työelämään tai he ovat vaarassa pudota sieltä pois, verveläiset ovat tukena. Verve tarjoaa ammatillista sekä vaativaa kuntoutusta ja terapiapalveluita ympäri Suomen. Kun yksiköitä on paljon, hyvä taloushallintaohjelmisto helpottaa pysymään kärryillä kaikkien tilanteesta.
Vervellä on monta toimipistettä ympäri Suomea, joten yrityksen johto saa paljon raportteja nähtäväkseen. Jotta johto pystyy tekemään laadukkaita päätöksiä koko yrityksen hyväksi, tarvitsee se ajantasaista, selkeää ja etenkin vertailukelpoista tietoa kaikista yksiköistä.
– Meidän toiminnallemme on iso merkitys sillä, että saamme nopeasti selville tulokset suhteessa siihen, mitä on ennustettu, kertoo Verven controller Taina Kilponen.
Eroon raskaiden tiedostojen pyörittelystä
Tällä ohjelmalla käyttäjän on vaikea epäonnistua!
Verve otti Accuna-ohjelmiston käyttöön nimenomaan budjetointia silmällä pitäen. Aikaisemmin jokaisessa yksikössä koottiin omat excel-taulukot, joita sitten läheteltiin puolin ja toisin. Isojen tiedostojen pyörittely oli raskasta ja valtavan tietomäärän hallitseminen hankalaa. Työaikaa kului ja virheitä tapahtui, kun tietoja siirrettiin eri ohjelmien välillä käsin.
– Yhtiö kasvaa koko ajan, ja tiesimme, että seuraavat budjettikierrokset olisivat aina vain haastavampia. Budjetoinnista oli tehtävä helpompaa, Taina Kilponen kertoo.
Nyt eri yksiköiden budjetit saadaan yhteen ja samaan ohjelmaan, josta kaikki budjetointiin osallistuvat työntekijät pystyvät tarkastelemaan niitä reaaliaikaisesti, vaikka yhtä aikaa. Kaikkien yksiköiden budjetit tulevat yhtenäiseen muotoon, jolloin niiden vertailu on helpompaa. Tietoja saa myös tarkasteltua helposti erilaisista näkökulmista.
– Looginen käyttöliittymä on mielestäni tässä ohjelmistossa parasta. Ohjelmisto on selkeä ja helppokäyttöinen, ja raportteja saa räätälöityä mieleisekseen helposti. Tällä ohjelmalla käyttäjän on vaikea epäonnistua!
Näin Verve käyttää Accunaa
- Eri yksiköiden raporttien seuranta ja vertailu onnistuu helposti.
- Virheitä sattuu vähemmän, kun tietoja ei tarvitse siirrellä käsin.
- Yrityksen johto saa entistä laadukkaampaa tietoa päätösten tueksi.
- Eri yksiköiden budjetit löytyvät samasta ohjelmasta, jolloin koko yrityksen budjetointityö helpottuu.
KK-Verve Oy on valtakunnallinen työhyvinvoinnin ja toimintakyvyn asiantuntija joka toimii 15 paikkakunnalla. Lisätietoja Vervestä www.verve.fi."
Suosittelija:
Tällä ohjelmalla käyttäjän on vaikea epäonnistua! Looginen käyttöliittymä on mielestäni tässä ohjelmistossa parasta. Ohjelmisto on selkeä ja helppokäyttöinen, ja raportteja saa räätälöityä mieleisekseen helposti.
Taina Kilponen, controller

Tiedot
Tilaaja: | KK-Verve Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
BI ja raportointi |
![]() |
Taloushallinto |
Erikoisosaaminen
![]() |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
![]() |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Talgraf - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Talgraf - Muita referenssejä
Talgraf - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Rekrytointi.com - ERP Sovelluspäällikkö /-suunnittelija
- Rekrytointi.com - IT Systems Engineer (m/f/d) On-Premise Cloud Services
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Rekrytointi.com - DATA-ANALYYTIKKO
- Rekrytointi.com - Ohjelmistokehittäjä
- Rekrytointi.com - Back End-ohjelmistokehittäjä, Arvontapelit
- Rekrytointi.com - C++ kehittäjä ilmailujärjestelmiin
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hurja Solutions Oy - Headless-teknologiaa hyödyntävä web-sovellus yhdistää piha-alan ammattilaiset ja asiakkaat
- Frends iPaaS - Frends ja Evitec yhdistävät voimansa toimittaakseen kestäviä ja tehokkaita integraatioita pankki- ja finanssialan toimijoille
- Efima Oyj - Case SOK: Efima tekstiÄly vauhdittaa tuhansien palvelupyyntöjen käsittelyä SOK:n palvelukeskuksessa
- Avoin.Systems Oy - Suomalainen Kirjakauppa varmistaa toimintansa kehittymisen uuden ERP-järjestelmän avulla
- Nomis Oy - Nomis CleanDesk – Kauppakeskus Mylly
- Nomis Oy - HOK-Elanto käyttää Nomis QualityDesk laadunseurantajärjestelmää
- Riimu Solutions - Assetti
Tapahtumat & webinaarit
- 04.10.2023 - Get to know Localization SuiteApp for Croatia
- 12.10.2023 - Taloushallinnon terveysaamu
- 12.10.2023 - Automate Accounts Payable process in NetSuite
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Hurja Solutions Oy - Hurja Solutions Oy:n vastuullisuusohjelma on julkaistu
- Rakettitiede Oy - Tunnejohtaminen taklaa stressiä
- Monitor ERP System Finland AB - Monitor ERP System järjestää Sustainability by Monitor webinaarin 29. syyskuuta!
- Altoros Finland Oy - Generatiivinen AI - päivän kuuma sana
- Staria Oyj - Staria Growth Summit 2023 provided a lot of information for the growth-minded
- Staria Oyj - Selvitys: Kansainväliset osaajat arvostavat ennen kaikkea suomalaista työelämää – Suomeen ei tulla rikastumaan vaan olemaan onnellisia
- Rakettitiede Oy - KONE – Älykkäät hissit edellyttävät ohjelmoijalta luovaa järjestelmällisyyttä
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |