NordicPedMed - Räätälöity WordPress-sovellus lääketieteen kehityksen palvelupyyntöjen hallinnointiin
Nordicpedmed on yhteispohjoismainen lastenlääketutkimusverkosto, joka toimii kaikkissa pohjoismaissa (Tanska, Suomi Islanti, Norja ja Ruotsi) ja on perustettu vuosien 2014-2017 aikana. Verkoston tavoitteena on auttaa lasten terveydellisen hoidon kehitystä, tiedon lisäämistä ja siitä viestimistä.
Nordicpedmed-verkkopalvelu on tarkoitettu uusien kliinisten kokeiden pyyntöihin. Palvelu on suunnattu lääkeyhtiöille, tutkimusorganisaatioille, viranomaisille, biolääketieteen ja bioteknologian yrityksille, terveysteknologian yrityksille sekä akateemisille verkostoille.
Räätälöity WordPress-sovellus
NORDICPEDMED- ja FINPEDMED jakavat yhteisen tutkijarekisterin sekä sähköisen palvelupyyntäjärjestelmän (Service Requests) jota hallinnoidaan NORDICPEDMED-sivuston kautta.
Palvelun aiempi tekninen alusta oli vanhentumassa ja tuki sille päättymässä, jonka vuoksi asiakkaalle kriittinen palvelu piti saada siirrettyä uudelle alustalle. Alustaksi valikoitui WordPressille, jonne vanhat sisällöt ja toiminnallisuudet siirrettiin.
Projekti alkoi huhtikuussa vaatimusmäärittelyllä, jonka puitteissa eri ominaisuuksista kerättiin tarvittavat tiedot. Aiemmasta palvelusta ei ollut olemassa vaatimusmäärittelyä, joten työ aloitettiin pitkälti tyhjistä. Lisätietoja hankittiin asiakkaalta suoraan sitä mukaa, kun kysymyksiä tuli vastaan myös toteutusvaiheessa. Tehtävät luotiin vaatimusmäärittelyn perusteella.
Palvelussa suurin osa tapahtuu ”konepellin alla”. Keskeisiä toiminnallisuuksia ovat muun muassa lomakkeet (palvelupyyntölomake, salassapitolomake ja vastauslomake), palvelupyynnön muokkausnäkymän eri toiminnot ja itse kutsujen hallinnointi (kutsut, vastaukset, lokitiedot ja tietojen tallentaminen). Erityistä huomiota toiminnallisuuksissa piti kiinnittää tietoturvaan.
Vanhan datan migraatio oli keskeinen osa projektia. Erityistä haastetta lisäsi tarve tulkita missä edellisen teknisen alustan tietokantataulussa oleelliset tiedot olivat. Tuontiin käytettiin tiimimme itse kehittämää import-työkalua, joka haki tietokannan tietoja ja loi sen pohjalta WordPressin postityyppejä ja metatietoja (kuten palvelupyynnöt, vaastaukset ja tutkijakäyttäjät). Kaikki tiedostot piti tuoda työkalua käyttäen, jotta ne tallentuivat mediakirjastoon oikeassa muodossa.
Testauksen jälkeen sivusto julkaistiin elokuussa, mikä päätti projektin.
Tiedot
Tilaaja: | HUS |
Ajankohta: | 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
anssi.kokkonen@agendadigital.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Sisällönhallinta | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Teknologia
Javascript | |
PHP | |
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Agenda Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Agenda Digital - Muita referenssejä
Agenda Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |