B2B-liiketoiminnan uusi normaali

B2B-myynti muuttui räjähdysmäisesti koronapandemian myötä. Asiakkaat siirtyivät etätöihin ja myyjille oli rakennettava pikaisesti uusia työkaluja ja toimintamalleja asiakkaiden tavoittamiseen. Eikä tilanne ole juuri muuttunut. Asiakastapaamisen järjestyminen edellyttää edelleen hyviä etäyhteyksiä tai pullollista käsidesiä myyjän salkun pohjalle. Mielenkiintoista tässä muutoksessa on se, että sekä asiakkaat että myös myyjät tuntuvat hyväksyvän ja jopa pitävän muuttuneesta toimintamallista. Väitän, että harvoin näin nopea toimintamallin muutos saa yhtä laajaa hyväksyntää. Siksi uskon, että tästä toimintamallista tulee uusi normaali.
Digitaaliset työkalut ovat viimeistään nyt keskeisessä roolissa B2B-ostamisessa. Asiakkaat odottavat toimittajilta helppokäyttöisiä ja ostamisen prosesseihin suunniteltuja työkaluja. He haluavat tehdä tiedon hankinnan, tuote- ja hintavertailun tai tarjouspyynnön, ja itse ostamisen verkossa. Vanhentuneet printtikatalogit ja työviikkoa kuormittavat henkilökohtaiset myyntikäynnit jäävät historiaan kun asiakas saa tarvitsemansa tiedon ja työkalut ostamiseen verkon kautta.
Ostamisen siirtyminen verkkoon ei tarkoita sitä, että yhteydenpito vähenee tai lakkaa. Päinvastoin. Mitä helpommaksi yhteydenotto mahdollistetaan oikealle henkilölle, sitä kätevämpää asiakkaan on olla yhteydessä myyntiin juuri silloin, kun hänellä tarve ilmenee. Itse asiassa b2b-myynnille voi käydä kuten pankkiliiketoiminnalle aikoinaan. Harvakseltaan pankkikonttoriin tehdyt käynnit korvautuivat aktiivisemmalla yhdeydenpidolla ja asioiden hoidolla verkossa.
Miten varustautua uuteen normaaliin?
Tämä kirjoitus pohjautuu aiemmin julkaisuun blogikirjoitukseen: B2B-ostamisen uusi normaali. Käy lukemassa, miten varustautua uuteen normaaliin.
Marko Rautakoura
toimitusjohtaja, partneri
e21 Solutions Oy

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Markkinointi |
![]() |
Myynti |
Erikoisosaaminen
![]() |
Graafinen suunnittelu |
![]() |
Integraatiot |
![]() |
Ketterät menetelmät |
![]() |
Käyttöliittymäsuunnittelu |
![]() |
Ohjelmistokehitys |
![]() |
Verkkokaupparatkaisut |
![]() |
Webkehitys |
Toimialakokemus
![]() |
Kauppa |
![]() |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Konsultointi |
![]() |
Toteutustyö |
![]() |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
e21 Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
e21 Solutions - Muita referenssejä
e21 Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Epec Oy - Test Engineer, FW
- Epec Oy - Embedded Software Engineer
- Epec Oy - Financial controller
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Verkkopalvelu, joka tekee luovuttamisesta helpompaa
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |