3 askelta talouspalvelujen suunnitteluun kansainvälistymisstrategiassa
Yhä useampi yritys laajentaa toimintaansa ulkomaille. Se tarjoaa mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Kansainvälistyminen ei ole yksinkertainen asia, ja erityisesti yritysten liiketoiminnan kannalta talouden järjestäminen voi olla iso kompastuskivi. Uudessa maassa vastassa on lainsäädäntö, viranomaisvelvoitteet ja talousprosessit, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia kuin kotimaassa.
Kansainvälistyvä yritys voi ratkaista yhtiön talouden järjestämisen haasteet ja talouspalvelujen kumppanin valinnan kolmella tavalla. Tämän blogin luettuasi tiedät kunkin tavan hyödyt ja mahdolliset varjopuolet. Autamme tunnistamaan teille sopivan tavan ja välttämään virheet, jotka pahimmillaan voivat johtaa paitsi maineen kolhiintumiseen, myös merkittäviin sakkoihin.
Kohdemaan oma taloustiimi toimii yhden maan taktiikassa
Ensimmäinen tapa talouspalvelujen suunnitteluun ja järjestämiseen on perustaa kohdemaahan oma taloustiimi. Tämä tapa sopii yleensä niille yhtiöille, joilla on riittävän laaja toiminta kohdemaassa, jotta työntekijöiden palkkaaminen on kannattavaa. Kannattaa kuitenkin tiedostaa, että yhden henkilön palkkaaminen tuo mukanaan tarpeen sijaisjärjestelyille kyseisen henkilön ollessa poissa.
Oman ulkomaan tiimin hyötyjä on sen tuoma paikallistuntemus. Toisaalta yrityksen sisäisen tiimin kasaaminen toisessa maassa vaatii enemmän resursseja kuin kotimaassa rekrytoiminen. Osaavan henkilöstön löytäminen ja perehdyttäminen vaatii aikaa ja rahaa. Koko talouspalvelujen kirjon järjestäminen tällä tavalla voi olla haasteellista.
Paikalliselle tilitoimistolle ulkoistaminen on nopea ja helppo ratkaisu
Tehokas tapa talouspalvelujen suunnitteluun on ulkoistaa ne paikalliselle tilitoimistolle, pienellä vaivalla. Tällöin käytössä on yleensä paikalliset talouspalvelut kätevästi, vaikka itselle jääkin vielä lainsäädäntöön liittyvää selvitettävää ja muistettavaa.
Jos kaikki sujuu hyvin, ulkomaiselle kumppanille ulkoistaminen on nopea tapa saada talousasiat kulkemaan, mutta luotettavan kumppanin etsiminen on tyypillisesti vaikeaa ja hidasta. Etenkin talouden raportoinnissa voi tulla mutkia matkaan.
Palvelut ja mielenrauhaa tarjoaa myös kotimainen asiantuntijakumppani
Niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä kattavin ja luotettavin tapa on ulkoistaa talouspalvelut kotimaiselle kumppanille, joka on erikoistunut toimimaan useissa maissa ja sovittamaan maiden talouslainsäädännön kiemurat yhteen.
Kotimaisessa kumppanissa yhdistyy kansainvälinen tuntemus, laajat verkostot ja palvelu omalla kielellä. Kieli- ja kulttuurimuurin puuttuessa arkipäiväinen yhteistyö sujuu, ja taloushallinnon standardit ovat molemmille osapuolille yhteiset. Näin yrityksen kansainvälistymisstrategia pääsee toteutumaan hallitusti ja suunnitellusti.
Starian asiantuntevat palvelut tekevät kansainvälistymisestä helppoa
Kansainvälistyvän yrityksen toiminta muuttuu monella tapaa, ja liiketoimintapäättäjien on osattava väistää useita sudenkuoppia, mutta parhaimmillaan uuteen maahan laajeneminen on erinomainen mahdollisuus kasvattaa bisnestä ja uudistaa strategiaa.
Haluatko oppia lisää, kuinka talouspalvelut kannattaa huomioida uusien maiden valloituksessa? Mitä muuta talouspalveluiden organisoimisesta täytyy huomioida, kun yritys laajentaa toimintaa ulkomaille? Tutustu oppaaseen: ”Mitä jokaisen talousjohtajan tulee tietää yrityksen kansainvälistymisestä?”
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi | |
Taloushallinto | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Big Data | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva- ja teknologia-asiantuntija
- Laura - ICT – ja digijohtaja: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue (id9091)
- Laura - Tiedonhallinnan asiantuntijan toimi
- Efima Oyj - Senior Sales Manager
- Red & Blue Oy - WordPress-kehittäjä tuki- ja pienkehitystiimiin
- Laura - Senior Game Artist (Game Studio)
- Frends iPaaS - Senior Product Marketing Manager (SaaS)
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ceili Oy - UN Women Suomi kehittää varainhankintaansa Salesforcessa Ceilin kanssa
- Agenda Digital - Hoitotyön kansallinen vertaiskehittämisen verkosto Hoiverke
- Red & Blue Oy - Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalvelu uudistui
- Ceili Oy - Norlandian varhaiskasvatuksen prosesseihin yhdenmukaisuutta Salesforcella
- Innofactor Oyj - Pohjantähden moderni intranet pitää työntekijät ajan tasalla
- Innofactor Oyj - Visiona moderni, looginen ja yksiselitteinen intranet
- TNNet Oy - Hotelli Alba – TNNetiltä riennetään apuun vaikka vettä pitkin
Tapahtumat & webinaarit
- 08.10.2024 - ESG and HR – Creating a culture promoting sustainability
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 10.10.2024 - Kestävän koodauksen käytänteet ja koodin mittaaminen -työpaja 10.10.
- 21.10.2024 - EDI-asiantuntijaksi -koulutus
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 30.10.2024 - Webinaari: Hakukoneoptimointi on strateginen valinta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Rakettitiede Oy - Omistajan elkein – moni rakettitieteilijä on myös osakas
- Rakettitiede Oy - Konsultin arki – mikä kaikki muuttuu?
- Timeless Technology - Haluatko ottaa täyden hallinnan yrityksesi kriittisistä järjestelmistä ja prosesseista?
- Efima Oyj - Unboxataan Dynamics 365 -versiopäivitys! – Versio 10.0.41
- Timeless Technology - 4G-LTE ja USB dataloggerit kuljetettujen tuotteiden, jääkaappien, varastojen ja tuotantotilojen olosuhteiden valvontaan.
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin päivitetyllä hinnalla: 100,00€ (ALV 0%)
- TNNet Oy - Tapaa TNNetin työntekijä - Jari Lehtonen
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |