Helsingin yliopisto tiedottaa, että sen ja teknologiayritys Reaktorin luoma maksuton verkkokurssi Elements of AI käännetään kaikille Euroopan Unionin virallisille kielille vuosien 2020–2021 aikana. Aloite on osa Suomen EU-puheenjohtajakautta, ja investoinnin arvo on yli 1,5 miljoonaa euroa. 

Elements of AI julkaistiin keväällä 2018 ja siitä on kasvanut Helsingin yliopiston historian suosituin kurssi. Yliopiston mukaan kurssille on rekisteröitynyt jo yli 220 000 opiskelijaa 110 maasta. 40 prosenttia osallistuneista on ollut naisia ja 25 prosenttia yli 40-vuotiaita. Kurssin kehittäjät ovat suosiosta mielissään.

”Kurssille on rekisteröitynyt jo yli 220 000 opiskelijaa 110 maasta”

“Olimme positiivisesti yllättyneitä, kuinka suuren suosion kurssi saavutti Suomessa etenkin naisten ja yli 45-vuotiaiden keskuudessa. Toivomme vastaavaa myös muissa EU-maissa”, Reaktor Educationin johtaja Ville Valtonen sanoo tiedotteessa.

 

Elements of AI -verkkokurssi julkaistiin keväällä 2018. Maksuttomalla kurssilla tekoälyyn ja koneoppimiseen tutustutaan kuuden teeman kautta. Kuva: Kuvankaappaus kurssin verkkosivuilta.

 

Alun perin englanniksi julkaistu kurssi on ehditty kääntää jo suomen, ruotsin ja viron kielille. Yliopistolla uskotaan, että lähivuosina julkaistavat kieliversiot auttavat yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen luomisessa.

“Nyt kun kurssi laajenee koko EU:hun, siihen yhdistyy hienosti myös yliopiston kolmas tehtävä eli yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Koska Elements of AI käsittelee merkittävää yhteiskunnallista murrosta, se on avannut meille tietä niihin tilaisuuksiin, joissa voimme oikeasti vaikuttaa päätöksiin. Uskon, että tekoälyllä on suuri merkitys niin Suomen kuin Euroopan tulevaisuudelle”, kurssin vastuuopettaja ja tietojenkäsittelytieteen apulaisprofessori Teemu Roos toteaa.