VTT kertoo käynnistävänsä Suomen ensimmäisen kvanttitietokoneen hankinnan. 

Kohtaamme tulevaisuudessa haasteita, joiden ratkaisemiseen nykyiset keinot eivät riitä. Kvanttilaskennalla tulee olemaan tärkeä rooli tällaisten ongelmien ratkaisussa. Tulevaisuudessa kvanttitietokone voi mahdollistaa esimerkiksi virusten ja lääkeaineiden tarkan mallinnuksen tai uusien materiaalien suunnittelun, joka on mahdotonta perinteisillä menetelmillä, VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara toteaa tiedotteessa.

Tulevaisuudessa kvanttitietokone voi mahdollistaa esimerkiksi virusten ja lääkeaineiden tarkan mallinnuksen tai uusien materiaalien suunnittelun”

VTT:n mukaan kvanttitietokoneen rakentaminen varmistaa Suomelle arvokkaan aseman uusien teknologioiden etujoukossa.

Suomen ja koko maailman talous on pandemian takia kokenut shokin, jonka seurauksista toipuminen tulee viemään aikaa. Talouden toipumisen ja tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta on tavallistakin tärkeämpää tehdä nyt panostuksia tulevaisuuden teknologioihin ja innovaatioihin, jotka synnyttävät kysyntää suomalaisyritysten tuotteille ja palveluille, Vasara sanoo.

 

VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara sanoo, että tulevaisuuden teknologioihin panostaminen on tärkeää talouden toipumisen ja kilpailukyvyn säilyttämisen kannalta. Kuva: VTT

 

Kvanttitietokoneen kehittäminen ja rakentaminen toteutetaan innovaatiokumppanuutena, jonka VTT avaa kansainväliselle kilpailutukselle. Useampia vuosia kestävän hankkeen kokonaiskustannuksiksi arvioidaan noin 20-25 miljoonaa euroa. 

Hankkeen ensimmäinen vaihe kestää noin vuoden ja sen tavoitteena on saada toimintaan vähintään viiden kubitin kvanttitietokone. VTT:n mukaan kokonaistavoitteena on kuitenkin merkittävästi korkeampi kubittien määrä ja suurempi laskentateho.

 

Kansikuva: VTT

 

Lue myös:

Tutkimus koronaviruksen talousvaikutuksista ohjelmistoalan yrityksiin: 40% uskoo kasvavansa ja 70% on hakenut tukea

Top 150 katsotuimmat it-konsultti- ja ohjelmistoyritykset Ite wikissä vuonna 2019

Top 250 Suomen suurimmat it-yritykset

Ovatko tässä Suomen parhaat startupit? Esittelyssä 26 lupaavaa kasvuyritystä!

Ohjelmisto- ja pilvikehityspalveluiden markkinaselvitys – ketkä kasvattivat liikevaihtoaan eniten Suomessa?