Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Tutkijat ovat kehittäneet tuhoutumattoman litium-ioniakun

15.1.2020 - Veera Kujansuu - Teknologian läpimurrot

Uusi akku kestää leikkaamista, vääntöä, kastelua ja jopa polttamista

Litium-ioniakku on maailman yleisin akkutyyppi, joita löytyy meiltä kaikilta niin kännyköistä, läppäreistä, tableteista kuin muistakin vekottimista. Akun ongelma on kuitenkin sen hauraus: vähänkin vahingoittunut litium-ioniakku voi räjähtää.

Wired uutisoi, että ongelmaan on ehkä viimein löydetty ratkaisu. Viimeisen viiden vuoden ajan tutkijat John Hopkins Applied Physics Laboratoryssa Yhdysvalloissa ovat yrittäneet kehittää entistä kestävämpää akkua.

Jo vuonna 2017 tutkijat kertoivat kehittäneensä litium-ioniakun, jota voi leikata, ampua, vääntää ja kastella ilman että sen virrantuotanto häiriintyy. Nyt tutkijaryhmä kertoo menneensä entistä pidemmälle ja tehneensä akusta myös tulenkestävän. Sen lisäksi akusta on saatu tehtyä entistä tehokkaampi, eli se pystyy kilpailemaan kaupallisten akkujen tehon kanssa.

Litium-ioniakku, jota voi leikata, ampua, vääntää ja kastella ilman että sen virrantuotanto häiriintyy

Ongelmana on kuitenkin edelleen latauskertojen määrä, sillä siinä missä kaupalliset akut alkavat menettää tehoaan vasta 1000 latauskerran jälkeen, kestää uudenlainen tuhoutumaton akku vain noin 100 latauskertaa ennen kuin teho alkaa laskemaan. Siihenkin ollaan kuitenkin tutkijaryhmän mukaan kehittämässä ratkaisua.

Tuhoutumattoman akun salaisuus piilee siinä, että sen elektrolyytteinä käytetään vesipohjaisia aineksia. Ne ovat turvallisia ja myrkyttömiä, mutta aiemmissa vesipohjaisissa akuissa teho on ollut liian heikko kaupallisiin tarkoituksiin.

Ratkaisuksi löydettiin lisätä elektrolyyttiseoksen litiumsuolojen pitoisuutta ja sekoittaa elektrolyyttiin polymeeria. Syntyi kumimainen seos, joka nosti akun energiapotentiaalin 1,2 voltista 4 volttiin. Kumimaiseen massaan lisättiin tavallisissa akuissa käytetty anodi ja katodi, ja saatiin aikaan kirkas ja taipuisa litium-ioniakku, joka ei syty palamaan.

Tuhoutumatonta akkua povataan markkinoille kahden vuoden päästä ja neuvottelut akkuvalmistajien kanssa ovat käynnissä. Räjähtelevien litium-ioniakkujen aika saattaa siis olla tulossa päätökseensä.

Lähde: Wired

It- ja ohjelmistoalan työpaikat

Kaikki it-alan työpaikat »

Muita julkaisuja

Veera Kujansuu - Virtuaalitodellisuus
Virtual Reality Nordic 2020 tuo esiin VR-teknologian mahdollisuudet
Veera Kujansuu - Hakukonemainonta
Google lieventää eroa mainosten ja hakutulosten välillä
Suvi Lindström - Toiminnanohjaus
Selainpohjaiset sovellukset yleistyvät toiminnanohjauksessa ja haastavat perinteisen ERP-ajattelun
Veera Kujansuu - Talous
Top 10 parhaan liiketuloksen per työntekijä tehneet it-yritykset – listalla kolme nettipelejä kehittävää firmaa
Suvi Lindström
Valu Digitalin open source -sovellus Headup tuottaa WordPressistä staattisia verkkosivustoja turvassa palvelunestohyökkäyksiltä
Suvi Lindström - Digitalisaatio
Digitalisaatioon perehtyneet tutkijat tarjoavat ilmaisia Skype-keskusteluja helmikuussa järjestettävällä Kysy tutkijalta -viikolla
Veera Kujansuu - Tietoliikenne
Nopeat verkkoyhteydet kiinteistöihin olemassa olevaa kupariverkkoa käyttäen – Uusin G.Fast -teknologia säästää kalliilta valokuituremonteilta
Veera Kujansuu - Tietokonepelit
Suosituimmat tietokonepelit vuonna 2019
Suvi Lindström - Toiminnanohjaus
HILKKA-toiminnanohjausjärjestelmä pyörittää kotihoidon prosessit asiakastietojen hallinnasta tuntikirjauksiin ja reittien optimointiin
Lataa lisää