Striimauspalvelut ja elokuvateatterit ovat tukkanuottasilla keskenään – kuka saa katsojat löysäämään kukkaroidensa nyörejä kiinnostavimmilla ensi-illoilla?

Suoratoistopalveluiden johtotähti Netflix lisää yhteistyötä elokuvateatterien kanssa. Yhtiö julkaisee tänä syksynä kymmenen elokuvaa, jotka saavat ensi-iltansa elokuvateatterissa kotikatsomoiden sijasta. Näiden joukkoon kuuluu muun muassa Martin Scorsesen 3,5 -tuntinen mafiaelokuva The Irishman, jota tähdittävät Al Pacino ja Robert De Niro.

Yhtiö julkaisee tänä syksynä kymmenen elokuvaa, jotka saavat ensi-iltansa elokuvateatterissa kotikatsomoiden sijasta.

Pacino tunnetaan kaikkien aikojen toiseksi ja kolmanneksi parhaiksi äänestetyistä elokuvista Kummisetä I ja II.

Elokuvateatterit haluavat pitää itsellään oikeuden elokuvien esittämiseen ennen kuin ne ovat saatavilla muualla. Suuret elokuvateatteriketjut ympäri maailmaa noudattavat 90 päivän sääntöä, jolla ne pyrkivät kampittamaan katsojista kilpailevia suoratoistopalveluita. Elokuvia, jotka ovat tulossa kotikatseltavaksi 90 päivän sisällä julkaisusta, ei suostuta ottamaan ohjelmistoon.

Oscar-palkinnon saadakseen elokuvan on pyörittävä elokuvateatterissa vähintään viikon ajan.

Jos Netflix mielii voittaa palkintoja, kehittää mainettaan vakavasti otettavien elokuvien tuottajana ja houkutella korkean profiilin elokuvantekijöitä, on sen pelattava välillä perinteisen elokuvamaailman säännöillä.

Netflixin ja Yhdysvaltojen suurimpien elokuvateatteriketjujen pitkällisten neuvottelujen tuloksena The Irishman saa teatteriensi-iltansa Yhdysvalloissa marraskuun alussa, ja Netflix-ensi-iltansa vasta marraskuun lopussa. The Irishmania pidetään vahvana kilpailijana Oscarin saajaksi.

 

The Irishmania povataan vahvaksi Oscar-ehdokkaaksi

 

Yhtiö on pyrkinyt aktiivisesti saamaan palkintotunnustusta elokuvilleen, mikä ärsyttää joitakin elokuva-alan perinteenvaalijoita. Esimerkiksi ohjaaja Steven Spielberg on sanonut suoratoistopalvelun tuottamia elokuvia “tv-elokuviksi”, joilla ei ole asiaa palkintopalleille.

Steven Spielberg on sanonut suoratoistopalvelun tuottamia elokuvia “tv-elokuviksi”, joilla ei ole asiaa palkintopalleille.

Elokuvapalkinnot tuovat Netflixille ilmaista mainosta. Sille on tarvetta, kun suoratoistopalveluiden välinen kilpailu kiristyy kiristymistään suurten mediatalojen kehittäessä omia palveluitaan. Netflix on menettämässä monia suosikkinimikkeitään toisaalle: Disney kahmii Marvel -tuotannot omaan Disney+ -palveluunsa, klassikko-sitcom Frendit tulee siirtymään HBO Maxiin ja brittisarja The Office NBCUniversalin tulevaan mainosrahoitteiseen striimauspalveluun.

Netflixin levittämä ja kriitikoiden ylistämä Alfonso Cuarónin Roma kahmi Oscar- ja Golden Globe-palkintoja vuonna 2018. Romaa on esitetty Suomessa vain pienissä elokuvateattereissa, sillä myös oma teatterijättiläisemme Finnkino noudattaa alan 90 päivän sääntöä. The Irishmanin kohtalosta Suomen valkokankailla ei ole vielä tietoa.

 

Katso The Irishmanin traileri tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=5bM8SlJhtxQ

 

Lähteet:

The Verge, LIFE, Suomen Kuvalehti

Kuvat Netflix/The Irishman