Noin 51 prosenttia maailman väestöstä eli 3,8 miljardia ihmistä käytti internetiä vuonna 2018. Vielä kymmenen vuotta sitten vastaava luku oli 24 prosenttia. Eniten internetin käyttäjiä on Kiinassa, Intiassa, Yhdysvalloissa, Indonesiassa ja Brasiliassa.

Luvut käyvät ilmi raportista, jonka pääomasijoittaja Mary Meeker julkistaa vuosittain järjestettävässä Code Conferencessa.

 

TOP15 maat internetin käyttäjien määrän perusteella vuonna 2018. Lähde: Internet Trends 2019 by Mary Meeker

 

Keräsimme tähän juttuun raportin tärkeimmät kohdat Vox-uutissivulla julkaistusta artikkelista sekä Meekerin raportista. 

Suurimpia internet-trendejä vuonna 2019

1. Teknologiayritykset jyräävät suurimpien yritysten listalla

Kesäkuun alussa seitsemän kymmenestä markkina-arvoltaan maailman arvokkaimmasta yrityksestä oli teknologiayrityksiä. Microsoft, Amazon ja Apple muodostivat kärkikolmikon. Muista kuin teknologiayrityksistä kymmenen joukkoon mahtuivat vain Berkshire Hathaway, Visa ja Johnson & Johnson.

 

 

2. Kauppa digitalisoituu

Yhdysvalloissa jo 15 prosenttia kaikesta vähittäismyynnistä tapahtuu verkossa. Yritykset myös kuluttavat digitaaliseen mainontaan koko ajan enemmän rahaa. Suurin osa mainosrahoista valuu edelleen Facebookille ja Googlelle, mutta esimerkiksi Amazon- ja Twitter-mainonta kasvattavat suosiotaan.

 

Amazonin verkkokauppa on tuttu myös monille suomalaisille.

 

3. Ajankäyttö digitaalisten medioiden parissa merkittävää

Yhdysvaltalaiset aikuiset viettävät digitaalisten medioiden parissa jo yli 6 tuntia päivässä. Mobiililaitteiden suosio on kasvussa pöytätietokoneilla vietetyn ajan vähentyessä. 

 

Yhä useampi aikuinen surffaa internetissä mobiililaitteella.

 

4. Sosiaalinen media elää ja voi hyvin

Viime vuonna 30 prosenttia internetin käyttäjistä käytti päivittäin Facebookia. Instagramia käytti päivittäin 19 prosenttia ja Twitteriä 11 prosenttia käyttäjistä. Myös Youtuben suosio oli kasvussa.

 

Facebook, YouTube ja WhatsApp olivat vuonna 2018 internetin käyttäjien suosiossa. Lähde: Internet Trends 2019 by Mary Meeker.

 

5. Visuaalinen tarinankerronta

Kuvat ovat yhä suositumpi kommunikoinnin väline sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Twitterissä jo yli 50 prosenttia julkaisuista sisältää kuvia, videoita tai muita mediatiedostoja.

 

Yhä useampi somejulkaisu pitää sisällään valokuvia tai videoita.

 

6. Pelaaminen ja e-sportsin seuraaminen jatkavat kasvuaan

Interaktiivisia pelejä, kuten Fortnitea, pelasi viime vuonna 2,4 miljardia ihmistä. Se on 6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös pelitilanteita striimaavien henkilöiden määrä ja pelivideoita katsovien henkilöiden määrä on nousussa. 

 

Supercellin kehittämä Brawl Stars on esimerkki suosiotaan kasvattavista interaktiivisista peleistä.

Lähes kaikki alle 55-vuotiaat suomalaiset käyttävät internetiä

Meekerin yli 300-sivuinen raportti keskittyy pitkälle Yhdysvaltojen tilanteeseen. Silti internetin trendit ovat meillä hyvin samanlaiset kuin Atlantin toisella puolen. Tilastokeskuksen tiedoista käy ilmi, että viime vuonna Suomessa lähes kaikki alle 55-vuotiaat käyttivät internetiä. 

Yhdysvaltalaisten tavoin myös suomalaiset käyttävät internetiä eniten matkapuhelimellaan. 16-89-vuotiaista 75 prosenttia oli ollut verkossa kännykällä. Pöytätietokonetta nettisurffailuun käyttäneiden osuus puolestaan laski viisi prosenttiyksikköä vuodesta 2017 ollen 36 prosenttia.

Myös meillä ostopäätösten tueksi haetaan tietoa verkosta. Vuonna 2018 tavaroista ja palveluista oli hakenut tietoa 79 prosenttia suomalaisista. Terveyteen, sairauksiin ja ravitsemukseen liittyvää tietoa haki puolestaan 65 prosenttia ihmisistä.

 

Tutustu tarkemmin Vuoden 2018 väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksen tuloksiin Tilastokeskuksen sivuilla.

Katso alla olevalta videolta Mary Meekerin esitys Code Conference -tapahtumassa.