Helsingin ohjelmistokehityskentän nouseva nimi Solidabis kasvaa hankkimalla palvelumuotoiluun erikoistuneen Fyyri Oy:n. Käytettävyyden kehittämiseen keskittynyt Fyyri tuo näin Helsingin keskustassa majailevaan Solidabikseen osaamista varsinkin tuotekehityshankkeiden alkupäähän.

Vasta vuosi sitten perustettu Solidabis kasvaa yrityskaupan myötä yli kolmenkymmenen asiantuntijan organisaatioksi. Yritys laajeni viime vuonna Gateway Technolabs Finland -kaupan myötä, ja on sittemmin kasvanut orgaanisesti lähes kymmenellä osaajalla.  

Solidabis tuli Suomen ohjelmistokehitysmarkkinaan vuonna 2016 vahvalla näkemyksellä.

Yrityksen hallituksen puheenjohtaja Pentti Heikkinen ja Gateway technolabsin toimitusjohtaja Anssi Seppänen viestivät blogissaan, että Suomessa on tuhansia pieniä it-yrityksiä, joista ei yksinään kasva tulevaisuuden menestystarinoita ja että Solidabista tarvitaan Suomen IT-markkinoilla yhdistämään pienten ja ketterien yritysten voimat.

Alkaa olla selvää, että näille puheille löytyy myös katetta.

 

Lisää aiheesta