Nepton tukee Lastenklinikoiden Kummien arvokasta toimintaa
Neptonin helppokäyttöinen työajanseurannan ohjelmisto auttaa Lastenklinikoiden Kummit ry:tä saldojen seuraamisessa sekä työ- ja vapaa-aikojen rytmittämisessä.
Lastenklinikoiden Kummit ry on 1993 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka tukee Suomen viittä yliopistollista lastenklinikkaa, kehitys- ja tutkimustyötä sekä parantaa potilaiden viihtyvyyttä sairaala-aikana. Viime vuosina yhdistys on tukenut merkittävin panoksin lasten ja nuorten mielenterveystyötä. Koko toimiaikanaan Lastenklinikoiden Kummit ry on tehnyt lahjoituksia n. 35 miljoonan euron edestä.
Yhdistyksen henkilöstön työkuorma on hyvin kausiluonteista. Välillä on hiljaisempia aikoja, mutta varsinkin suurten tapahtumien aikaan tehdään pitkiäkin päiviä ja viikonlopputöitä. Työsuojelulainsäädännön vaatimuksesta työntekijöiden ajankäyttöä tulee seurata tarkasti. Aiemmin yhdistyksen henkilökunnan työajanseurantaa tehtiin Excel-pohjaisella järjestelmällä, joka oli käytännössä hankalaa ja aikaa vievää. Vaihtoehtoihin perehtymisen jälkeen Lastenklinikoiden Kummit ry valitsi Neptonin järjestelmän. Lahjoituksena saatu uusi NEPTON järjestelmä on muuttanut työajan seurannan kokonaan toiselle tasolle yhdistyksessä.
– Nepton on todella kätevä systeemi meidän tarpeitamme ajatellen. Järjestelmä on nopea, helppo sekä joustava, Lastenklinikoiden Kummit ry:n toiminnanjohtaja Anne Knaster kertoo.
Lastenklinikoiden Kummit ry:ssä toimitaan selkeän vuosikellon mukaan. Käytännössä esimerkiksi syksyn suurten tapahtumien aikoihin tehdään enemmän töitä ja työntekijät voivat pitää kertyneitä saldotunteja vapaina yhdistyksen toiminnan kannalta hiljaisempina aikoina vaikkapa juhlapyhien kuten joulun, pääsiäisen ja juhannuksen tienoilla.
Työntekijät käyttävät Neptonin ohjelmistoa omilla matkapuhelimillaan ja kirjaavat itsensä sisään töiden alkaessa ja ulos töiden loputtua. Toiminnanjohtaja seuraa työtunteja omalla koneellaan ja voi kätevästi korjata mahdolliset virheelliset merkinnät.
Tiedot
Tilaaja: | Hyväntekeväisyys, järjestö |
Ajankohta: | 2018 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö |
Omat tagit
Saarni Nepton - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Saarni Nepton - Muita referenssejä
Saarni Nepton - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |