Helppo työajanseuranta ajasta tai paikasta riippumatta
CLW Group Oy otti keväällä käyttöön uuden Nepton ONE -työajanseurannan. Nopea käyttöönotto, työaikalain mukainen tulkinta sekä erityisesti ajasta tai paikasta riippumaton helppo mobiilikäyttö vastaavat suoraan pienen monialayhtiön tarpeisiin.
CLW Group on yksityisomisteinen monialayhtiö, jonka toimintaan kuuluu muun muassa kiinteistöjen ja koneiden vuokraus sekä sijoitustoiminta. Yrityksessä otettiin käyttöön Nepton ONE -työajanseuranta vakioidulla käyttöönotolla kevään aikana.
– Neptonin ratkaisu oli juuri se mitä haimme, kertoo Susanna Koski CLW Group Oy:ltä.
Työajanseuranta käyttöön jopa yhdessä päivässä
Neptonin uusi vakioitu malli mahdollistaa palvelun nopean käyttöönoton. Joutuisimmillaan työajanseuranta on käytössä jopa yhdessä päivässä. Palvelun avulla voidaan työaikalain mukaisesti seurata liukumasaldoja, ylitöitä sekä loma- ja poissaolokertymiä. Tehtyä työaikaa voidaan kohdentaa myös erilaisille projekteille ja kustannuspaikoille tai mille vaan eri seurantakohteelle asiakkaan tarpeen mukaisesti.
Neptonin eri tapahtumatyyppien avulla pystytään helposti seuraamaan esimerkiksi etätyön määrää. Palvelu kattaa myös raportoinnin, pääkäyttäjien koulutuksen sekä asiakastuen.
Nepton sopii erinomaisesti liikkuvaan työhön
CLW Group Oy:lla ollaan oltu tyytyväisiä niin käyttöönoton helppouteen kuin palvelun toimivuuteen.
– Nepton ONE toimii erittäin hyvin puhelimella ja tämä jo itsessään auttaa liikkuvassa työssä. Kokonaisuus toimii meidän tarpeisiimme – saamme pidettyä tuntimme ylhäällä ja seurattua projektien kautta minne aikaa menee, kertoo Susanna Koski.
Vakioidun käyttöönoton pystyy tilaamaan helposti netin kautta tyytyväisyystakuulla. Maksuttoman jakson jälkeen voi palvelun käytön lopettaa ilman mitään kuluja.
Suosittelija:
“Juuri sitä mitä haimme”
Susanna Koski, CLW Group Oy
Tiedot
Tilaaja: | CLW Group Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Kiinteistöala |
Omat tagit
Saarni Nepton - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Saarni Nepton - Muita referenssejä
Saarni Nepton - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |