Eficode HEREn apuna sisäpaikannustyökalun kehittämisessä
Työkalu mahdollistaa HERE:n asiakkaille mahdollisuuden visualisoida ja hyödyntää liikkumisesta kerättyä dataa.
HERE Technologies on avoimia paikkatieto-, kartta- ja seurantaratkaisuja tarjoava, kansainvälinen yritys. HEREn tavoitteena on tarjota uudenlaisia, monipuolisia käyttötapoja paikka- ja karttatiedon käyttöön.
HERE Indoor Positioning muokkautuu aina juuri kunkin asiakkaan tarpeiden mukaiseksi. Sen Radio Map Admin Tool -työkalun ohjelmisto- ja taustajärjestelmäkehityksestä vastasi yhdessä HEREn kehitystiimin kanssa Eficoden kehittäjät, jotka osallistuivat palvelun suunnitteluun ja toteuttamiseen.
“Päädyimme Eficodeen monista eri syistä - totta kai heillä oli sopivaa osaamista, mutta myös intoa tarttua tehtävään - jotenkin kaikki vaan toimi. Ihan ehdoton etu oli siinä, että Eficoden tekijät saatiin aina tarvittaessa samaan tilaan ja päästiin tekemään tiivistä yhteistyötä oikeasti yhdessä,” kommentoi Lauri Wirola.
Suosittelija:
Tämänkaltaisia projekteja tehdessä huomaa aina, että jotain tarvitaan enemmän, jotain vähemmän ja se toki muokkaa projektin kulkua. Näihin muutoksiin ja tarpeisiin vastattiin kyllä Eficodelta aina todella nopeasti - sanoisin, että todella joustavaa palvelua.
Lauri Wirola, tuoteomistaja, HERE Technologies
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | HERE Technologies |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys | |
Paikkatieto GIS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Kiinteistöala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Telekommunikaatio |
Teknologia
Node.js |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
ketterä ohjelmistokehitys
ohjelmistokehitysprojekti
Käyttöliittymäsuunnittelu
vuejs
nodejs
Eficode - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Asiantuntijoita ja yhteyshenkilöitä ei ole vielä kuvattu.
Eficode - Muita referenssejä
Eficode - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |