C++/C -ohjelmistokehittäjä

Patria on työpaikka, jossa autat turvaamaan yhteiskuntaa. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset. Lisätietoja löydät osoitteesta patriagroup.com
Systems-liiketoiminta on ohjelmisto-osaamisen ja järjestelmäintegroinnin huippuyksikkö, jossa rakennetaan ylpeydellä sekä kansallista että kansainvälistä tilannekuvaa ja turvallisuutta. Tarjoamme asiakkaillemme tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmiä sekä niiden elinkaaren tukipalveluita uusimpia teknologioita hyödyntäen. Järjestelmä-osaamisemme ydintä ovat tilannetietoisuuden keräämiseen ja esittämiseen liittyvien järjestelmien ja tuotteiden toimittaminen.
Valitse työpaikka, jossa sinä ratkaiset!
Toimintamme laajentuessa etsimme Patria Systemsille Tampereelle puolustusjärjestelmien tuotekehitystiimeihin C++/C -OHJELMISTOKEHITTÄJIÄ.
Patrialla pääset tekemään jotain sellaista, mitä vain harvat pääsevät tekemään! Me edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa. Pääset keskittymään moderneihin ja mielenkiintoisiin projekteihin puolustusjärjestelmien- ja ajoneuvo-ohjelmistojen tuotekehityksessä. Olet supertärkeä tekijä osaavassa suunnittelijatiimissämme, jossa yhdessä vastaatte ohjelmistojen tai ohjelmistoja sisältävien järjestelmien teknisistä ratkaisuista, toteutuksesta sekä vaatimusten täyttymisestä. Työpäiväsi meillä koostuu taustastasi riippuen esimerkiksi ohjelmistojen toiminnallisuuksien määrittelystä, muutostöistä ja testauksesta, sidosryhmäyhteistyöstä tai hajautettujen järjestelmien elinkaaren hallinnan tuesta.
Jotta menestyt meillä, sinulla tulee olla C++:n lisäksi vähintään jonkin verran kerrytettyä kokemusta ohjelmistokehityshankkeista sekä osissa projekteistamme myös ymmärrystä sulautettujen ohjelmistojen toimintatavoista ja toteutustekniikoista. Myös QT- kokemus on sinulle hyödyksi. Työnkuvaasi ja rooliasi projekteissa voidaan tarkentaa osaamisesi sekä kokemuksesi pohjalta. Osaan tehtävistä voidaan palkata myös junior-tason osaaja kehittymään huipputiimissä! Työskentelykielemme on suomi, mutta toivomme, että kommunikoit sujuvasti myös englannin kielellä.
Kaipaamme tekijöitä juuri nyt esimerkiksi seuraaviin projekteihin Tampereelle. Kerro meille, mikä kiinnostaisi eniten?
1. C++ -koodari radioteknisten tiedustelujärjestelmien pariin linux -ympäristöön. Myös RF, signaalinkäsittelyn ja rautapuolen aiemmasta kokemuksesta on hyötyä sinulle.
Lisätietoa projektista: https://youtu.be/YBMSoXyWLjE
2. C++/ C -sulakoodari vedenalaisten valvontajärjestelmien pariin. Hyödyt tehtävässä erityisesti aiemmasta anturi-, mittaus- ja rautapuolen ymmärryksestä.
Lisätietoa tuotekehitysprojektista: https://www.patriagroup.com/fi/sonac-dts
3. C++/ QT -osaaja maapuolen käyttöliittymäkeskeisen softan pariin. Ensisijaisesti haemme senior-tason itsenäisiä tekijöitä.
Lisätietoa projektista: https://youtu.be/HdqkE51W6Bo
Mitä haluaisit meillä tehdä?
Jos mielenkiintosi heräsi, juttelisimme tosi mielellämme kanssasi sinusta, Patriasta työnantajana sekä työn teknisemmistä yksityiskohdista. Kyseessä on vakituinen, kokopäiväinen työ, josta maksetaan kilpailukykyistä osaamiseen perustuvaa palkkaa. Työn sijaintipaikka on Tampereella hyvien kulkuyhteyksien päässä (Hatanpään valtatie 30). Työn luonteesta ja turvallisuuskriittisyydestä johtuen, sitä ei voi tehdä täysin etänä.
Lisätietoja paikasta antavat rekrykumppanimme
Emppu (emppu@porkkanajakeppi.fi) p. 0400 710 141 ja
Kaisa (kaisa@porkkanajakeppi.fi) p. 044 5886109.
Kerro itsestäsi meille jättämällä hakemuksesi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta 16.5.2021 mennessä.
Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys.

Tietoja
Hakuaika: | 14.4.2021 - 16.5.2021 |
Sijainti: | Tampere |
Linkki: | https://rekrytointi.com/avoimet-tyopaikat/patria/c-c-ohjelmistokehittajia-systems-tampere/1173837/ |
Lisätietoa
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
Teknologia
![]() |
C |
![]() |
C++ |
Rekrytointi.com:n muita rekryilmoituksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Digia Oyj - Business Security Director, Managed Solutions
- Rekrytointi.com - M-Files pääkäyttäjä
- Rekrytointi.com - ICT-järjestelmänasiantuntija, Lahti
- Epec Oy - Ostaja
- Rekrytointi.com - Kehityspäällikkö, Partner Customer Platforms
- Exove - Oletko sinä uusi Node.js Developer Exoven tiimiin?
- Digia Oyj - Junior konsultti – Career Compass 2024
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Verkkovaraani Oy - Graafinen ilme ja WordPress-sivut Väylän Kaihtimelle
- Maxtech - Helppo työajanseuranta laittaa laskutussavotan halki, poikki ja pinoon
- Druid Oy - Veikkauksen sisällönhallintajärjestelmän uudistusprojekti
- TaxDome - Tilitoimisto Smart Office valitisi TaxDomen Toiminnanohjausohjelmiston
- Aveso Oy - Case Vantaan Energia – Modernit työkalut ja menetelmät tehostamaan master datan hallintaa
- Innofactor Oyj - Auditointi toi Digitan HR-ratkaisun kehityskohteet päivänvaloon
- Codemate - Cost-effective and high-quality wireless condition monitoring
Tapahtumat & webinaarit
- 12.12.2023 - NetSuite for Dummies – Understanding the Basics
- 18.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 21.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
- 27.12.2023 - TaxDome Demo: Toiminnanohjausohjelmisto Tilitoimistoille
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Asiakas Group Oy - Tekoälyn hyödyntäminen markkinoinnissa: Esimerkkejä ja huomioita
- Staria Oyj - Matkalla pörssiin: liiketoimintadata ja raportointi kuntoon ASAP
- IsoSkills Oy - The Pros and Cons of Combining External Software Development with Internal QA Teams
- Innofactor Oyj - Innofactor GPT Agents: turvallinen alusta räätälöidyille GPT-apureille
- Vaimo Finland Oy - CDP ja asiakaspolun analytiikka
- Innofactor Oyj - Onko generatiivinen AI ehtinyt vielä rantautua suomalaisyrityksiin?
- Staria Oyj - NetSuite on kokonaisvaltainen liiketoiminta-alusta valmistaville yrityksille
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |