VITA Lääkäriasema valitsi DynamicHealth-järjestelmän

“Näimme, että kasvu asettaa uudenlaisia vaatimuksia potilastietojärjestelmälle. Halusimme toimintavarman ja jatkuvasti kehittyvän järjestelmän, jotta voimme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla”, VITA Lääkäriaseman kehitysjohtaja Heikki Hurme kertoo.
Tuote oli Hurmeelle myös varsin tuttu, sillä hän on aiemmin urallaan työskennellyt Tiedolla DynamicHealthin tuotepäällikkönä.
“Tiesin, että saamme DynamicHealthista toimintavarman ja hiotun potilastietojärjestelmän.”
Hurme uskoo, että uusi järjestelmä tulee sujuvoittamaan kaikkea tekemistä.
“Kaikki oleellinen tieto on aikaisempaa helpommin käytettävissä, niin hoitavalla henkilökunnalla kuin ajanvarauksen ja ilmoittautumisen henkilöstöllä. DynamicHealthista saamamme raportit ovat myös monipuolisempia ja joustavia”, Hurme luettelee hyötyjä.
Keskuslaboratoriopalvelut kaikille DynamicHealth-käyttäjille
Vuonna 1994 perustettuun yhtiöön kuuluvat Helsingissä sijaitseva VITA Lääkäriasema Oy ja valtakunnallisesti palveleva lääketieteellinen keskuslaboratorio, Lääkäriaseman emoyhtiönä toimiva VITA-Terveyspalvelut Oy. VITA-Terveyspalvelut Oy tuottaa kliinisten laboratoriopalveluiden lisäksi myös vesi-, elintarvike- ja sisäilmatutkimuksia. Keskuslaboratorio sijaitsee Helsingin Hernesaaressa ja se palvelee asiakkaita koko maan laajuisesti. Muun muassa lähes kaikki sairaanhoitopiirit ovat VITAn asiakkaita.Tutkimuspyynnöt ja -tulokset siirtyvät asiakkaiden ja VITA Laboratorion välillä sähköisesti potilastietojärjestelmien välillä.
“Myös VITAn keskuslaboratorioasiakkaat hyötyvät VITAn ja Tiedon yhteistyöstä. Nyt DynamicHealth-järjestelmään siirryttäessä emoyhtiömme VITA-Terveyspalvelut Oy voi palvella myös muita DynamicHealth-käyttäjiä samalla, kustannustehokkaalla tavalla kuin VITA Lääkäriasemaa”, Hurme kertoo.
Kustannussäästöjä sekä vapautuvaa aikaa
VITA on arvioinut, että DynamicHealthiin siirtyminen tuo pitkällä tähtäimellä kustannussäästöjä.
“Ajanvarauksessa ja ilmoittautumisessa oleellisten tietojen helpon ja nopean löytämisen kautta pienet yksittäiset hyödyt moninkertaistuvat vilkkaassa päivittäistoiminnassa. Sama pätee toki muihinkin käyttäjäryhmiin. Yksittäisenä uudistuksena saamme järjestelmän myötä itseilmoittautumisen käyttöön. Uskomme, että tämä tulee vapauttamaan aikaa ja resursseja palvelukeskukseltamme.”
Hurme kertoo, että yhteistyö Tiedon kanssa on sujunut odotetusti ja hyvin.
“Tiesin että Tiedolla osataan projektinhallinta, ja asiat ovatkin sujuneet yllätyksittä ja työt tehtiin sovitusti. Uskomme, että hyvä yhteistyö ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu jatkuu käyttöönoton jälkeenkin. Projektin aikana tutuksi tulleiden ihmisten kanssa on mukava jatkaa tekemistä.”
Julkaistu: 15.1.2015
Suosittelija:
“Tiesin että Tiedolla osataan projektinhallinta, ja asiat ovatkin sujuneet yllätyksittä ja työt tehtiin sovitusti. Uskomme, että hyvä yhteistyö ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu jatkuu käyttöönoton jälkeenkin. Projektin aikana tutuksi tulleiden ihmisten kanssa on mukava jatkaa tekemistä.”
Heikki Hurme, VITA Lääkäriaseman kehitysjohtaja