Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Tiedolla johtamisen palvelu – 3 erilaista tavoitetta palvelun hankkimiseksi

BloggausTiedolla johtamisessa on kaksi toisiinsa sidoksissa olevaa ulottuvuutta – tieto ja johtaminen. Molemmat sanat osaltaan paaluttavat koko tiedolla johtamisen käsitteen liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta hedelmälliseen maaperään. Mielestäni, tieto on enemmän teknisiä valintoja, esimerkiksi yritysdatan haltuun ottamiseksi, kun taas johtaminen rakentuu ihmisten, heidän keskenään synnyttämän kulttuurin ja rakennettujen prosessien ympärille.

Tunnistan johtamiseen liittyen kolme erilaista tavoitetta, joita kasvavat ja kehittyvät yritykset haluavat saavuttaa tiedolla johtamisen palvelumme avulla. Lähes poikkeuksetta yhteistyömme alkaa jonkun alle listatun osa-alueen parissa, nykytilaa kyseenalaistaen ja kehityssuunnitelmaa luoden. Yhteisen näkemyksen ja erinomaisen hyvän idean synnyttyä, siirrytään käytännön toteutukseen ja uuden toimintatavan jalkauttamiseen organisaation valituille tasoille.

Kun asetettu tavoite on saavutettu, on luonnollista siirtyä kohti seuraavaa ja kolmatta tavoitetta, joiden haltuunotto vie yrityksen tiedolla johtamisessa sellaiselle tasolle, jossa harva yritys vielä tänä päivänä on – ainakaan, kun puhutaan 10 – 150 m€ vaihtavista suomalaisyrityksistä. Tärkeää on ymmärtää, että ei lähdetä tekemään olkiluototason projektia, vaan lähestyy kokonaisuutta prosessinomaisesti, valmiina jatkuvasti oppimaan uutta ja kehittymään.

Tavoitteet ovat:

1. Läpinäkyvyys

  • Tiedon ja analytiikan jakaminen yrityksen tärkeille sidosryhmille, esim. johtoryhmä, myynti, markkinointi, tuotanto, huolto, asiakkaat, toimittajat, jne.
  • Oikeat tiedot oikeille ihmisille oikea-aikaisesti
  • Keskustelut, havainnot ja sovitut toimenpiteet näkyviksi oman tulosyksikön henkilöiden kesken

2. Kontrolli

  • Säännölliset ja mahdollisimman automatisoidut raportointikäytännöt tarkkaan määritetyin kontrollipistein ja hälytysarvoin, esim. myynnin aktiviteetit, talousohjaus, laadunvalvonta
  • Pyritään eroon manuaalisista, pahimmillaan yhden ihmisen takana olevista, Excel-raporteista
  • Yhteinen käyttöliittymä ja toimintatapa tavoiteasetantaan, lukujen käsittelyyn, budjetointiin/ennustamiseen sekä tiedolla johtamiseen, esimerkiksi liiketoiminta-alueittain, toimipisteittäin tai konserniyritysten kesken

3. Ennustaminen

  • Ennustetarkkuuden parantaminen ja -prosessin harmonisointi
  • Liiketoiminnan ennuste-/budjetointivastuu jalkautettuna halutulle organisaatiotasolle, esim. kerätään asiakas-/projekti-/tulosyksikkövastuullisilta halutulla tarkkuudella arvio tulevista tuloista ja menoista, mitkä saadaan automaattisesti päivittymään vaikkapa liiketoiminta-alueen, yritys-, ja/tai konsernitason ennusteisiin.
  • Tavoitteet, toteutuneet mm. vertailukauden luvut sekä ennusteet kaikki samassa käyttöliittymässä rikastettuna trendeillä ja erilaisilla skenaarioilla

Tiedolla johtaminen on aina kokonaisuus, josta emme voi irrottaa yhtä osa-aluetta ilman toista. Siksi olemme huomioineet palvelussamme tiedolla johtamisen osa-alueet tavalla, jossa me huolehdimme teknisestä toteutuksesta, tuomme osaamisemme tavoiteasetantaan, muutoksen läpivientiin ja parhaisiin käytäntöihin, jolloin asiakas, joita meillä kumppaneiksi kutsutaan, voi keskittyä tiedolla toimimiseen. Me hoidamme loput.

Pitkälle automatisoitu käyttöönottoprosessimme ja oma Huubia-käyttöliittymämme mahdollistavat äärimmäisen nopean palvelun käyttöönoton. Toteutamme käyttöönotot lähtökohtaisesti neljässä viikossa, minkä jälkeen organisaatiossanne voi alkaa matka kohti tiedolla johtamisen aikakautta.

Pinterest
Staria Oyj logo

Lisätietoja

Yritysprofiili Staria kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

BI ja raportointi

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö
Valmisohjelmisto

Omat tagit

tiedolla johtaminen
johda tiedolla
tiedolla toimiminen
Business Intelligence
BI raportointi
bi-järjestelmä
BI-raportointi
BI-ratkaisu
BI-ratkaisut
ennustaminen
Budjetointi ja ennustaminen
Rullaava ennustaminen
läpinäkyvyys
Tiedon läpinäkyvyys
Staria

Siirry yrityksen profiiliin Staria kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Staria - Muita referenssejä

Staria - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia