Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Staria: Robotiikka kasvun vauhdittajana

ReferenssiOlemme Starialla menestyksellisesti helpottaneet jo useiden asiakkaidemme hallinnollisia, manuaalisia prosesseja kehittämällä robotteja korvaamaan aiemmin ihmisten tekemää, aikaa vievää työtä. Robottien ahertaessa asiakkaidemme järjestelmissä, haluamme tarjota edistyksellistä palvelua myös yrityksemme sisällä ja tätä kautta parantaa entisestään myös taloushallintopalvelujamme käyttävien yritysten palvelukokonaisuutta. Panostamme prosessien automatisointiin laajalti yrityksemme sisällä. Starian taloustiimien avustajana toimii jo kymmeniä robotteja ja lisää kehitetään tälläkin hetkellä. Robottien avulla saamme minimoitua inhimilliset näppäilyvirheet ja yhtenäistettyä toimintatapoja. Manuaalityön vähentyessä pystymme keskittymään entistä enemmän asiakkaidemme liiketoiminnan tukemiseen ja konsultoivaan kumppanuusrooliimme.

Matka innokkaasta ideasta sujuvaksi virtuaaliassistentiksi

Muutama vuosi takaperin lähdimme liikkeelle ideasta, että haluamme olla edelläkävijöitä ohjelmistorobotiikan hyödyntämisessä taloushallinnon prosesseissa. Kaavoitimme osa-alueita, joissa robotiikasta voisi olla eniten hyötyä ja asetimme realistiset tavoitteet niiden saavuttamiseksi. Taloustiimeissä haaveiltiin hieman skeptisestikin tulevista parannuksista. Voisiko tosiaan olla mahdollista, ettei ostolaskuja enää tulevaisuudessa tiliöitäisi käsin? Tai palkkoja kirjattaisi käsin kirjanpitoon? Miten robotti voisi osata kirjata poistoja?

Eri tiimeille asetettiin heille itselleen sopivat tavoitteet ja robotteja lähdettiin työstämään osa-alue kerrallaan tiiviissä yhteistyössä ohjelmistorobotiikan ammattilaisten ja tiimien kesken. Nyt, noin vuosi projektin aloittamisesta, robotit avustavat laajalti eri osa-alueilla tiimiläisiä. Alkutaipaleen pieni epäily on poissa ja jäljellä on toimiva yhteistyö ihmisten ja tekoälyn kesken. Robotit avustavat eri tiimejä monissa eri manuaalityövaiheissa räätälöidysti haluttuihin tarpeisiin. Ideasta on tullut toimivaa todellisuutta! Olemme itse päässeet kokemaan kuinka suuria hyötyjä robotiikan hyödyntämisellä voikaan olla.

Mitä robotit tekevät ja mitkä ovat konkreettiset hyödyt?

Starian taloustiimeissä robotit mm. tiliöivät verkkolaskuja, tallentavat asiakkaalta tulevaa palkkadataa, kirjaavat palkkakirjauksia kirjanpitoon, muodostavat verotilimaksuja, kirjaavat poistoja sekä täsmäyttävät reskontria. Jokaisella taloustiimillä on oma, nimetty robotiikkavastaavansa, joka suunnittelee ja toteuttaa ohjelmistorobotiikan ammattilaisen kanssa robottiprojekteja. Vastaava myös ohjaa muita tiimiläisiä ja opastaa robottiin liittyvissä asioissa. Robotiikkavastaavat eivät ole ohjelmistoalan ammattilaisia vaan talousalan toimihenkilöitä, mutta heitä kaikkia yhdistää aito kiinnostus aiheeseen ja alansa työtehtävien kehittämiseen.

Robotiikan hyödyntämisestä Starian taloustiimeissä on saatu paljon konkreettisia hyötyjä päivittäiseen tekemiseen. Robotiikkavastaava Kaisu Ahosen mukaan hänen omassa tiimissään viikoittaista työaikaa on säästetty robotin avustaman ostolaskujen tiliöinnin myötä jopa kymmeniä minuutteja viikossa joka asiakkaan kohdalla! Työaikasäästön määrä on huima, jos jokainen työntekijä vastaa viikoittain kymmenien asiakkaiden ostoreskontran kirjauksista. ”Asiakkaiden kirjaustavat yhdenmukaistuivat ja ajatuskatkoksista johtuvat, inhimilliset näppäilyvirheet katosivat robotiikan myötä”, Ahonen kertoo. Hän käyttää pienen osa työajastaan viikoittain robotin ohjaamiseen ja kehitystyöhön. Alkuvaiheessa resursseja tarvittiin enemmän, kun Ahonen kehitti robotteja ohjelmistorobotiikan osaston kanssa.

Robotiikkavastaava Sakari Vanha-Similän tiimissä robotit avustavat eri prosesseja kirjanpidossa ja reskontrissa. Vanha-Similä kertoo, että alkuvaiheen kehitystyön jälkeen robotin käyttämiseen kuluu aikaa vain, mikäli robotissa esiintyy päivitystarpeita. Vanha-Similän tiimissä käytettäviä robotteja on tällä hetkellä 14 kappaletta. ”Robotit ovat vapauttaneet aikaa muihin työtehtäviin ja minimoivat manuaalisten työvaiheiden näppäilyvirheet. Robotti on väsymätön eikä sitä ole sidottu mihinkään työaikaan” Vanha-Similä listaa. ” Robotti toimii juuri niin kuin se on määritetty eikä sen toiminnassa tule yllätyksiä. Jotkin työtehtävät voivat kuitenkin olla jopa ihmiselle monimutkaisia, joten niihin robotiikan soveltaminen ei ehkä ole tarkoituksenmukaista” Vanha-Similä jatkaa.

Ohjelmistorobotiikan huippuammattilaiset kokoontuvat Starialla

Edistyksellinen robotiikan hyödyntäminen on mahdollista, koska Starialla työskentelee tällä hetkellä seitsemän hengen tiimi ammattilaisia, joiden työpäivät koostuvat kokonaisuudessaan asiakkaidemme hyväksi tehtävästä robotiikan kehittämisestä. Haluamme olla jatkossakin edelläkävijöitä robotiikan saralla ja tarjota kumppaneillemme parasta mahdollista palvelua nykytekniikkaa hyödyntäen.

Lue lisää ohjelmistorobotiikasta ja varaa konsultaatio, niin suunnitellaan yhdessä toimiva robotiikkaratkaisu myös oman yrityksesi käyttöön!

Suosittelija:

Robotiikkavastaava Kaisu Ahosen mukaan hänen omassa tiimissään viikoittaista työaikaa on säästetty robotin avustaman ostolaskujen tiliöinnin myötä jopa kymmeniä minuutteja viikossa joka asiakkaan kohdalla! Työaikasäästön määrä on huima, jos jokainen työntekijä vastaa viikoittain kymmenien asiakkaiden ostoreskontran kirjauksista.

Kaisu Ahonen / Robotiikkavastaava

Pinterest
Referenssin infoboxi
Staria Oyj

Tiedot

Tilaaja: Staria Oyj
Toimittajan
yhteyshenkilö:
Matias Tiala

Lisätietoja

Yritysprofiili Staria kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Liiketoimintaprosessi

Asiakkuudenhallinta CRM
Taloushallinto

Erikoisosaaminen

Ohjelmistorobotiikka

Toimialakokemus

Asiantuntijapalvelut
Kiinteistöala
Koulutusala
Raaka-aineet ja energia

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi
Koulutus
Toteutustyö
Tuki- ja ylläpitotyö

Omat tagit

robotiikka
ohjelmistorobotiikka
rpa

Siirry yrityksen profiiliin Staria kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Staria - Muita referenssejä

Staria - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Moni työmailla ahertava kaipaa digitaalista tiedonkeruumenetelmää – “Työ tehostuu, kun asiat hoituvat yhdessä sovelluksessa”
H2C tuo koodausopinnot kaupunkeihin, joissa ohjelmoinnin osaajista on pulaa - töihin it-alalle on monia väyliä
Traficomin selvitys: Nousevilla ICT-teknologioilla on iso vaikutus kestävään kehitykseen

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia