Sinustako kouluttaja?
Maailma ympärillä muuttuu ja meillä on tarve muuttua sen mukana. Muutoksen matematiikka kertoo, että jos tämän päivän taidoilla meidän arvontuottomme on 1, ja jäämme päivittäin promillen jälkeen, vuoden päästä arvontuottomme on 0,999^365 = 0,69. Vastaavasti jos sen sijaan investoimme aktiivisesti oppimiseen ja parannamme prosentin päivittäin, vuoden päästä arvontuottomme on 1,001^365 = 1,44. Ero on aikamoinen, vaikka ei tällaiseen jatkuvuuden sarjaan vuoden sisällä päätyisikään.
Uusien taitojen aktiivinen opiskelu on tärkeää. Joku kotimainen kansanviisaus taisi sanoa, että paras tapa oppia on opettaa. Näillä saatesanoilla kyselemme josko sinusta tai jostakusta tuntemastasi henkilöstä voisi tulla kouluttaja TIVIA-yhteisöön?
Miksi ryhtyisit kouluttamaan juuri TIVIA-yhteisön puitteissa?
- TIVIA-yhteisön syntyhistoria on osaamisen jakamisessa
- Koulutuksen pitäjä on oman sisältönsä asiantuntija ja koulutuksen tarjoaminen on tapa tuoda asiantuntijuus toisten saavutettavaksi
- TIVIAn tuotonjakoperiaate (50 % kouluttajalle) tekee kouluttamisesta taloudellisesti kannattavaa
- TIVIA tukee kouluttajia kurssiesitteen ja sisällön laatimisessa
- TIVIAn jäsenyhdistysten jäsenkunta ja TIVIAn kumppanit ovat oiva markkina koulutuksille, mutta markkinoimme koulutuksia myös yhteisön ulkopuolelle.
Miksi TIVIA-yhteisön jäsenet tulisivat juuri TIVIAn koulutuksiin?
- Asiantuntijakeskeinen koulutus antaa yhteisölle mahdollisuuden valita itselleen soveltuvan kouluttaja + sisältö -yhdistelmän
- TIVIA tukee kouluttajia ja valvoo syntyvien kurssien laatua
TIVIAn puitteissa voit tehdä erilaisia koulutuksia, esim.
- Neljä lyhyttä yhteiseen teemaan on päivän koulutus, joka on jaettu neljään osaan useille päiville. Päivän verkkosisällöt uppoavat oppijaan paremmin jaettuna ajallisesti eri päiville.
- Kahden päivän luokkahuonekoulutus antaa mahdollisuuden irtautua työn arjesta ja syventää oppimista ryhmän kanssa.
- Puhujavälitys on yksittäisten lyhyiden sessioiden pitämistä. Voit ilmoittaa halusi puhujavälitykseen myös jos sinulla on kiinnostusta vetää maksuttomia yhteisöwebinaareja.
Etsimme koulutussisältöjä avoimella kutsulla. Kerro itsestäsi, tai kerro kaverista.
Lisätietoja
Tagit
Tarjonnan tyyppi
Koulutus |
TIVIA ry - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
TIVIA ry - Muita referenssejä
TIVIA ry - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |