Ohjelmistorobotiikka tukee Xamkin kasvua

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk profiloituu vastuullisen hyvinvoinnin, teknologian ja luovan talouden korkeakouluksi. Kampukset sijaitsevat Mikkelissä, Savonlinnassa, Kouvolassa ja Kotkassa.
Xamkissa on tarjolla yli 70 tutkintokoulutusta, jotka voi suorittaa joustavasti oman suunnitelman mukaan, osan kokonaan verkossa. Tutkintokoulutuksen lisäksi Xamkissa on Suomen laajin avoin AMK-tarjonta, uudentyyppisiä mikrokursseja ja runsaasti muuta täydennyskoulutusta.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun erottautumistekijöihin kuuluu myös tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI), joka tähtää etenkin Etelä-Savon ja Kymenlaakson elinvoiman vahvistamiseen. Tavoitteena on tukea yrityksiä menestymään sekä synnyttää uutta yrittäjyyttä. Hankkeita on vuositasolla käynnissä noin 250.
Koulutusyhteistyötä ohjelmistorobotiikan parissa
Lehtori, Katriina Vesala kuvailee, miten Xamk aloitti yhteistyön ohjelmistorobotiikan parissa: ”Olimme jo pidempään tehneet yhteistyötä Starian kanssa opetuksen puolella. Vuonna 2017 Xamk oli ensimmäisiä oppilaitoksia, jotka aloittivat RPA-yhteistyön Starian silloisen StaRPA Academyn parissa. 2020 alussa päätimme laajentaa yhteistyötä myös organisaation prosessien automatisointiin.”
Talouspäällikkö Satu Rask kertoo ohjelmistorobotiikan hyödyntämisen lähteneen liikkeelle henkilökohtaisesta kiinnostuksesta. ”Kävin aiheesta päivän koulutuksen, jossa pääsin tutustumaan aiheeseen ja sain ideoita, miten jalkauttaa robotiikkaa omaan organisaatioon ja yksikköön.”
”Kirjanpidon työmäärän kasvaessa pohdittiin uuden henkilön palkkaamisen sijaan, miten nykyisiä prosesseja voidaan paremmin tehostaa ja automatisoida. Halusimme vapauttaa kirjanpitäjien aikaa merkityksellisempään työhön”, kuvailee Rask.
Xamkin lehtori Katriina Vesala (vas.) ja talouspäällikkö Satu Rask (oik.)
Uusi kollega otettiin innolla vastaan
Xamkilla jalkautettiin ohjelmistorobotiikka tiimeihin perehdyttämällä henkilöitä aihealueeseen, minkä johdosta ymmärrys ja kiinnostus kasvoivat.
”Ohjelmistorobotiikkaan on suhtauduttu todella positivisesti. Kasvun myötä työmäärät kasvavat ja pienetkin ideat työn helpottamiseksi on otettu ilolla vastaan”, kertoo Rask.
Vesala toimii RPA-lead -roolissa ja koordinoi organisaation tarpeet, määrittelyt ja prosessien toteutukset. ”Tiimiläisten asenne ei ole missään vaiheessa ollut kriittinen, koska on selkeästi viestitty, mihin tehtäviiin robotti tulee ja mitä automatisoinnilla haetaan. Todella iso innostus ja sitoutuminen ovat näkyneet ja olemme saaneet lukuisia ideoita automatisoitaviksi prosesseiksi”, täydentää Vesala.
Robotti automatisoi laskutusprosessia
Xamkilla on tällä hetkellä tuotannossa 8 RPA-toteutusta. Ensimmäistä automatisoitavaa prosessia alettiin työstämään keväällä 2020.
”Lähdimme liikkeelle talous- ja henkilöstöhallinnon prosesseista, jotka koettiin helpommiksi prosesseiksi”, kuvailee Vesala.
Max-niminen robotti automatisoi laskutusprosessin hakemalla laskutusaineistot ja viemällä ne järjestelmään, josta lähtee lisäksi sähköpostiin kuittaus, jonka robotti tarkistaa. ”Maxin työpanos näkyy päivittäisessä työssä. Sen avulla säästetään työtunteja ja selkeät hyödyt ovat näkyvissä jo näiden prosessien osalta”, kertoo Rask.
Max on kuin normaali kollega, johon vaikuttavat maailmaa mullistavat asiat. Prosessien päivitysten myötä, myös robottia tulee päivittää. ”Max on kuin yksi meistä”, toteaa Vesala.
Opiskelijailmoittautumiset hoituvat kätevästi robotin toimesta
Kolmanneksi automatisoitavaksi prosessiksi valittiin opiskelijatietojen tallentaminen useampaan järjestelmään sekä arvosanojen lisääminen Peppi-opiskelijajärjestelmään.
”Xamk tekee yhteistyötä Cambridgen kanssa ja game design -verkkokoulutuksen myötä oppilaitokselle tulee 9000 opintopistettä ja suoritusta, joita ei yksi ihminen pysty siirtämään järjestelmään annetussa aikarajassa. Max pystyy jatkuvasti tekemään tätä päivitystyötä”, kuvailee Vesala.
Avointa yhteistyötä ja ammatillista keskustelua
”Merkittävin tekijä RPA-kumppanivalinnassa oli usean vuoden kokemus yhteistyöstä Starian kanssa. Myös UiPathista oli kokemusta ja sen valinta teknologia-alustaksi oli hyvin selkeä”, kertoo Vesala. ”Yhteistyö on ollut todella toimivaa ja avointa – se on ennemmin rinnalla kulkemista ja ammatillista keskustelua kuin pelkkä asiakassuhde.”
”Yhteistyö on sujunut todella hyvin. Tekeminen on asiantuntevaa, saamme vastaukset kysymyksiimme ja prosesseja viedään eteenpäin ammattitaidolla”, Rask lisää tyytyväisenä.
Tulevaisuuden näkymät
Xamk jatkaa prosessien automatisointia ja suunnitelmissa on jo useita erilaisia RPA-prosesseja. Opiskelija- ja tietopalveluiden sekä IT:n parissa liikkuvat suuremmat tietomassat, joten niitä halutaan automatisoida.
”Jatkamme johdon sitouttamista ja esimieskoulutuksien avulla jalkautamme robotiikkaa useampiin eri tiimeihin. Siirrymme kohti strategisia valintoja, joten tietämyksen laajentaminen on tärkeää. Kiinnostus RPA:ta kohtaan on kova ja johdon tuki löytyy, joten polku eteenpäin on auki”, tiivistävät Rask ja Vesala.
Suosittelija:
"Merkittävin tekijä RPA-kumppanivalinnassa oli usean vuoden kokemus yhteistyöstä Starian kanssa. Myös UiPathista oli kokemusta ja sen valinta teknologia-alustaksi oli hyvin selkeä”, kertoo Vesala. ”Yhteistyö on ollut todella toimivaa ja avointa – se on ennemmin rinnalla kulkemista ja ammatillista keskustelua kuin pelkkä asiakassuhde." - Katriina Vesala, lehtori. ”Yhteistyö on sujunut todella hyvin. Tekeminen on asiantuntevaa, saamme vastaukset kysymyksiimme ja prosesseja viedään eteenpäin ammattitaidolla” - Satu Rask, talouspäällikkö.
Katriina Vesala ja Satu Rask