Kohta liikenne puhuu Suomessakin

Uuden sukupolven älykkäissä liikkumisen ratkaisuissa tienvarren laitteet ja ajoneuvot keskustelevat keskenään. Hollannissa tällaisia viestejä kulkee kadunvarren laitteilta ajoneuvoille jo yli miljardi päivässä, valtionhallinto puhuu ”Talking Traffic” -konseptista.
Tutkimuksilla osoitetaan uusien ratkaisujen hyödyllisyys
”Nykivä ajotapa liikennevaloissa vie bensaa ja aikaa” (Yle uutiset 6.10.).
VTT on tutkinut Tampereella sijaitsevien suositusnopeusnäyttöjen vaikutusta ajotapaan liikennevaloristeystä lähestyttäessä. Näytöissä kuljettaja näkee liikennevaloja lähestyessä optimaalisen ajonopeussuosituksen, jotta valoista pääsee läpi ilman turhia pysähdyksiä. Tutkimustulokset osoittivat, että esimerkiksi bussien keskinopeudet nousivat ja keskimääräinen polttoaineen kulutus pieneni. VTT:n tutkijat ihmettelevät jutussa, miksi Suomessa eivät vieläkään ole yleistyneet ratkaisut, joissa nämä tiedot voidaan välittää ajoneuvoille.
Uutisen lopussa Tampereen kaupungin Mika Kulmala mainitsee, että käynnissä on jo uusi projekti, joka mahdollistaa saman suositusnopeustiedon välittämisen suoraan ajoneuvojen sisään.
Nää on näitä C-ITS GLOSA sovelluksia - joo okei, eli mitä??
Älykkään liikkumisen toimialalla puhutaan niin sanotuista C-ITS GLOSA-sovelluksista. GLOSA-osuus tulee sanoista Green Light Optimized Speed Advisory eli juurikin optimaalisesta ajonopeussuosituksesta liikennevaloristeystä lähestyttessä. Lyhennehirviön C-ITS osuus (Cooperative Intelligent Transport Systems) viittaa teknologiaan, jossa liikenteessä älykkäät tienvarren laitteet ja/tai ajoneuvot kommunikoivat keskenään.
GLOSA-sovelluksen tapauksessa älykkäät liikennevalot kommunikoivat ajoneuvoille kertoen optimaalisen lähestymisnopeuden liikennevaloristeyksiin. Samalla kerrotaan aika sekunneissa, milloin valot vaihtuvat vihreälle (”time-to-green”).
Tämän kaltaisten ajoneuvon sisälle toteutettujen varoitus- ja opastussovellusten suosio on jo Keski-Euroopassa kasvussa. GLOSA-sovellukset ovat näistä yksi esimerkki, mutta muitakin hyödyllisiä C-ITS sovelluksia on jo otettu käyttöön. Näistä esimerkkeinä lähestyvästä hälytysajoneuvosta tai valtatiellä lähestyvästä tietyömaasta varoittaminen suoraan ajoneuvojen sisään.
Ennen kuin ajoneuvoihin saadaan laajasti tuki näiden viestien vastaanottamiseen, ja viestit näin näkymään ajoneuvon omissa ajoneuvopäätteissä, tämän kaltaiset sovellukset yleistyvät mobiilipäätelaitteisiin asennettavien sovellusten (”mobiiliappien”) avulla.
Tampereen kaupunki ja Fintraffic Tie Oy ensimmäisinä testaamassa uusia ratkaisuja
Suomessa ensimmäisenä uuden sukupolven ratkaisuja aloittavat testaamaan oikeassa liikenneympäristössä Tampereen kaupunki ja Fintraffic Tie Oy. Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena on välittää liikennevaloristeyksistä tietoa taustajärjestelmille ja testata saadaanko eri liikennevalotoimittajien liikennevaloista yhteneväistä dataa.
Tämän kaltaisissa sovelluksissa taustajärjestelmien toimintakyky on kriittisessä roolissa. Sovellusten yleistyessä viestimäärät voivat kasvaa miljardeihin päivässä. Nodeon toimii hollantilaisen kumppanin Monotchin kanssa hankkeessa teknologiatoimittajana. Liikennevalotoimijat tuottavat hankkeessa viestejä TLEX-viestinvälitysjärjestelmälle (Traffic Live eXchange). Samalle järjestelmälle, joka Hollannissa välittää jo yli miljardi viestiä liikennevaloilta ajoneuvoille.
"Tämä on tärkeä vaihe, joka mahdollistaa jatkossa viestien välittämisen erillisten C-ITS palvelutarjoajien toimesta eteenpäin liikkujille saakka.", mainitsee Tampereen kaupungin Mika Kulmala.
Nodeon Asgard -ratkaisut välittävät viestit ajoneuvon kuljettajalle saakka
Nodeon kehittää Suomen kokeilujen aikana yrityksen Asgard-tuoteperhettä kohti uuden sukupolven liikkumisratkaisuja.
”Haluamme hyödyntää Suomen ensimmäiset kokeilut täysimääräisesti ja samassa yhteydessä kehittää koko palveluketjun autoilijalle saakka”, toteaa C-ITS asiantuntija Niko Kynsijärvi Nodeonilta. ”Samalla haluamme olla omalta osaltamme kiihdyttämässä uuden sukupolven ratkaisujen käyttöönottoa Suomessa”, Kynsijärvi jatkaa.
Kokeilujen avulla Suomeenkin saadaan ensimmäisiä arvokkaita aidosta liikenneympäristöstä kerättyjä kokemuksia tulevaisuuden älykkään liikkumisen sovelluksista. Uusien sovellusten avulla kuljettajille tarjotaan ajantasaisempaa ja tarkempaa tilannekuvaa liikenteestä. Tuloksena sujuvampi, turvallisempi ja ympäristöystävällisempi liikenne.

Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
![]() |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
![]() |
Integraatiot |
![]() |
IoT |
![]() |
Mobiilikehitys |
![]() |
Paikkatieto GIS |
Toimialakokemus
![]() |
IT |
![]() |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
![]() |
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
![]() |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Nodeon - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Timo Majala
Director
![]() |
|
Intohimoinen ja poikkitieteellinen suhtautuminen liiketoimintaan ja yrittäjyyteen. Humanistisesta otteesta huolimatta pitkä ja monipuolinen tausta teknologia-aloilla, .. | |
timo.majala@nodeon.com +358 40 7511 790 |
|
![]() ![]() |
Nodeon - Muita referenssejä
Nodeon - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Epec Oy - Test Engineer, FW
- Epec Oy - Embedded Software Engineer
- Epec Oy - Financial controller
- Rekrytointi.com - Software Safety Engineer
- Vincit - SAP Consultant
- Rekrytointi.com - Datasäkerhetschef
- Rekrytointi.com - Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Verkkopalvelu, joka tekee luovuttamisesta helpompaa
- Verkkovaraani Oy - Helppokäyttöinen maatalousmuovien raportointipalvelu WordPress-sivustona
- Staria Oyj - FoodTech-yritys Mycorena valitsi NetSuiten liiketoimintajärjestelmäkseen valmistautuessaan kansainväliseen laajentumiseen
- Innofactor Oyj - Virtual Data Center helpotti pilvisiirtymää ja -alustan hallinnointia
- Advania Finland Oy - Viimeisen päälle viritetty tietokanta varmistaa jatkuvan toimintakyvyn
- Tammi Digital Oy - Käyttäjälähtöinen verkkopalvelukokemus uudella riveria.fi -sivustolla
- Tammi Digital Oy - Oakhill Group yhteistyöhön Laurean kanssa
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Fingertip - Haluatko ylimääräisen tunnin luovaa työaikaa joka päivä? Näin onnistut.
- Altoros Finland Oy - Järjestelmätuella on suuri merkitys yrityksessä tapahtuvan muutosvaiheen aikana
- Innofactor Oyj - Onhan organisaatiosi laitehallinta päivitetty pilviaikakaudelle?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen perusteet
- Staria Oyj - Insights from a NetSuite implementation journey – with iBinder Group
- Altoros Finland Oy - Mitä Data konsultin työhön kuuluu Altoros Finlandilla?
- Vaimo Finland Oy - Composable Commercen suunnitteluvaihe – parhaat käytännöt
![]() |
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |